Yölaulajat Länsi-Uusimaalla

Tringa 3b/95

Tuomo Salmela

Johdanto

Vuonna 1978 alkoi Tringassa järjestelmällinen yölaulajien laskenta, joka jatkui vuoteen 1989 ja vielä sen jälkeen hajahavaintojen kokoamisena. Tutkimuksista on esitetty vuosiraportit Tringa-lehdissä. Tähän kirjoitukseen on koottu yhteenveto eri vuosien tuloksista ja esitetty myös varsinaisen tutkimusjakson jälkeistä kehitystä satunnaisemmin kootuin havainnoin ja rengastuksen avulla saaduin tiedoin. Harvinaisimmista lajeista on tiedot saatu RK:n hyväksymistä havainnoista Länsi-Uusimaalta.

Menetelmä

Tutkimus oli tarkoitettu kaikille harrastelijoille. Menetelmä jakaantui kahteen tasoon. Toisessa oli tarkoituksena kartoittaa kunakin tutkimusvuonna talvilintulaskennan tapaan harrastajan itse valitseman reitin kaikki yölaulajat. Reitin sai laskea niin usein kuin halusi toukokuun loppupuolen ja kesäkuun lopun välisenä aikana. Toinen menetelmä perustui suuren joukon tasaiseen kartoitukseen. Noin sadan aktiivisen harrastajan kohdalle osuu alkukesän aikana satunnaisesti havaintoja yölaulajista. Nämä havainnot koottiin reittihavaintojen lisäksi.

Havaintojen erittelyn helpottamiseksi toivottiin havainnoitsijoiden ilmoittavan havaintopaikat karttaan piirrettynä tai sen puuttuessa joko puhelinluettelon kartan tai peruskartan yhtenäiskoordinaattien avulla. Tutkimuksessa koottiin satakielen, sirkkalintujen ja kerttusten lisäksi havainnot myös kaulushaikarasta, rantakanoista ja kehrääjästä, mutta niiden tuloksia ei esitetä tässä kirjoituksessa.

Ensimmäisen havainnointivuoden 1978 aineisto jäi useimpien lajien osalta hajanaiseksi. Se on esitetty aineiston mukana vain esimerkkinä tämäntapaisen menetelmän ominaisuutena eikä sen tuloksia ole otettu huomioon muutoksia arvioitaessa. Vastaavaa aktiivisuuden hiipumista on havaittavissa tutkimuksen loppuvaiheissa. Tällöin tapahtui ilmoittamisessa selvä heikennys, kun runsaslukuisista lajeista ei enää saanut kokoon kaikkia havaintoja, vaikka havainnoitsijamäärä väheni vain hiukan. Havainnointiaktiivisuuden muutosten vaikutuksen eliminoimiseksi aineiston alku- ja loppujaksoa painotettiin tulosten käsittelyssä vähemmän. Hajahavaintojen määrää verrattiin havainnoitsijamäärään ja reittihavaintoihin.

Rengastusaineisto muodostuu pääasiassa ruokokerttusprojektin ohessa saadusta saaliista Etelä-Suomen ruovikkolahdilla heinä-syyskuun aikana. Rengastustuloksia on verrattu luhtakerttusen osalta myös koko Suomen rengastusmääriin.

Havainnoitsijoiden määrä

Reittien lukumäärä eri vuosina vaihteli välillä 10…20. Vakioreittejä oli 8, jotka säilyivät samoina ja laskettiin ainakin kahdeksana tutkimusvuonna. Hajahavaintoja saatiin vuosittain noin 80 retkeilijältä. Taulukossa 1 on esitetty havainnoitsijoiden yhteismäärät eri vuosina.

Taulukko 1. Yölaulajahavainnoitsijoiden määrä vuosina 1979…1989

Vuosi	1979	1980	1981	1982	1983	1984	1985	1986	1987	1988	1989
Havainnoitsijat	68	74	53	75	72	83	94	105	82	51	87

Tulokset

Taulukko 2. Länsi-Uusimaan yölaulajahavainnot vuosina 1979…1993.

Vuosi	1979	1980	1981	1982	1983	1984	1985	1986	1987	1988	1989	1990	1991	1992	1993
LUSLUS	550	864	610	816	914	926	875	985	1095	761	761	?	909	?	?
LOCNAE	86	94	88	108	134	116	106	137	210	116	93	?	72	121	74
LOCFLU	14	21	14	18	17	18	7	33	20	42	32	36	32	40	29
ACRARU	10	7	8	11	14	17	7	10	8	13	15	9	12	16	22
ACRRIS	146	104	116	179	183	209	233	266	193	240	175	?	121	91	105
ACRDUM	56	77	39	51	66	88	72	64	62	67	61	?	58	64	68

Taulukko 3. Yölaulajalaskentojen reittihavainnot vuosina 1979…1989.

Vuosi	1979	1980	1981	1982	1983	1984	1985	1986	1987	1988	1989
LUSLUS	179	161	235	220	245	232	265	275	271	195	150
LOCNAE	34	19	29	23	30	25	26	30	30	42	29
ACRRIS	64	40	49	96	81	74	96	71	86	64	23
ACRDUM	22	15	12	9	9	22	16	13	19	11	6

SATAKIELI Luscinia luscinia. Reittilaskentojen perusteella vuosina 1979…1988 on satakielen määrissä ei ole havaittavissa kasvua, keskimäärin se on 1% ± 2 % eli muutos jää virhemarginaalin sisälle. Sensijaan koko tutkimusalueen tulos osoittaa vähäistä vuosittaista kasvua 3% ± 2%. Vanhojen havaintojen perusteella satakielellä on ollut suuriakin kannanvaihteluita. Tutkimusaikana ei merkittäviä muutoksia kuitenkaan ole havaittavissa käytetyllä menetelmällä. Reviirien kokonaismäärä alueella on arviolta noin 2000.

ETELÄNSATAKIELI L. megarhynchos. Kaikki havainnot: Helsinki 19.5.1971 (Lm 15:171), Halias 8.-18.10.1990 (Lm 26:257) ja Sipoo 16.6.1992 (Lm 28:)

VIIRUSIRKKALINTU Locustella lanceolata havaittiin Länsi-Uusimaalla ensimmäisen kerran Espoossa 9.-11.7.1971 (Lm 19:79), muut havainnot Kirkkonummi 28.-30.6.1981 (Lm 17:167) ja Laajasalo 30.6-VII.1985 (Lm 21:277)

PENSASSIRKKALINTU L. naevia Keskimääräinen kasvu on 5% ± 3.5 % ja vuosittaiset vaihtelut eivät ole suuria. Laji ei ole kotipaikkauskollinen, mutta valitsee tyypillisen reviirinsä kuitenkin perimätiedon mukaan. Useita kertoja on samasta pensaasta rengastettu viitasirkkalinnun tapaan peräkkäisinä vuosina eri lintu. Pensassirkkalintujen kokonaismääräksi voidaan arvioida 400…600 yksilöä.

VIITASIRKKALINTU L. fluviatilis on selvästi runsastunut 80-luvun lopulla. Keskimääräinen vuosittainen kasvu on 14% ± 3.5%. Selvimmin kasvu näkyy vuoden 1986 kokonaismäärissä, jonka jälkeen havaintomäärät vakiintuivat noin kaksinkertaiseksi edeltäneen seitsemän vuoden jaksoon verrattuna. Nykyinen reviirimäärä koko alueella lienee 100…150 yksilöä.

RUOKOSIRKKALINTU L. luscinioides on uudistulokas, joka havaittiin Länsi-Uusimaalla ensimmäisen kerran 1986: Inkoo, 8.-24.5.1986 (Lm 22:203, Lm 23:200) ja sen jälkeen jo vuosittain: Tammisaari 29.-30.4 (Lm 25:265), Kirkkonummi 26.5.-VII.1990 (Lm 26:257), Nummi-Pusula 28.5.-21.6.1990 koiras (Lm 26:257) ja 10.5-8.7.1991 pari (Lm 27:270) ja sama pari 28.5.-16.7.1992 pesivänä (Linnut 28:16).

KENTTÄKERTTUNEN Acrocephalus agricola on Länsi-Uusimaalla tavattu useimmiten verkkovieraana keskikesän lopulla. Espoon Laajalahdella laji tavattiin 25.7.1982 (Lm 18:153), 13.-21.7.1990 (Lm 26:257) ja 30.-31.8.1992 (Linnut 28:16) ja Helsingin Vanhankaupunginlahdella 28.7.1989 (Lm 25:268). Lisäksi keväältä Sipoon Itä-Tonttu 27.5.1988 (Lm 24:252).

VIITAKERTTUNEN A. dumetorum ei osoita mitään muutosta tapahtuneen kannan vahvuudessa. Muutos tapahtui jo tutkimusjaksoa ennen. 1970-luvulla laji oli vähälukuisempi Länsi-Uusimaalla. Edellinen selvä runsastuminen tapahtui 1960-luvulla. Kokonaiskannan arviointi on vaikeaa, mutta se lienee samaa suuruusluokkaa luhtakerttusen kanssa.

LUHTAKERTTUNEN A. palustris Huippuvuodet ovat 80-luvun puolivälissä ja sen jälkeen. 90-luvun alussa laji taantui taas hieman. Keskimääräinen kannan vahvistuminen laskentojen perusteella on 7.8% ± 2.8% vuodessa ja Suomessa rengastettujen lintujen määrä on kasvanut vuosittain keskimäärin 5.4% ± 2.9 %. Reittilaskennat eivät osoita vastaavaa kasvua, mutta siihen on syynä reittien ympäristössä tapahtuneet voimakkaat muutokset. Kokonaiskanta Länsi-Uusimaalla on arviolta 1000…2000 reviiriä.

Taulukko 4. Suomessa rengastetut ja Länsi-Uusimaalla havaitut luhtakerttuset 1978…1993.

Vuosi	1978	1979	1980	1981	1982	1983	1984	1985	1986	1987	1988	1989	1990	1991	1992	1993
Havaitut	50	146	104	116	179	183	209	233	266	193	240	175	?	121	91	105
Rengastetut	48	153	240	255	225	325	330	580	400	275	615	405	?	309	328	337

Kuva 1. Suomessa rengastetut ja Länsi-Uusimaalla havaitut luhtakerttuset 1978…1993.

RASTASKERTTUNEN A. arundinaceus on tasaisen harvalukuinen jatkuvasti eikä sen kannanvaihteluissa ole merkittäviä muutoksia. Kokonaismäärä jäänee alle 30 reviirin.

Tulosten tarkastelua

Satakielen runsastuminen 1940-luvulta lähtien Länsi-Uusimaalla näyttää pysähtyneen viimeistään 1970-luvulla. Tutkimusjakson aikana eri vuosina tehdyt reittilaskennat eivät osoita selvää kasvavaa trendiä. Syitä runsastumisen pysähtymiseen on ilmeisimpänä kannan tiheyden kasvu ylitiheäksi, jolloin yksilöt levittäytyvät laajemmalle alueelle.

Viitasirkkalintu on suhteellisesti eniten runsastunut tutkimuskauden aikana. Pensassirkkalinnun kannan vahvistuminen on tälläkin lajilla kohtalaista.

Luhtakerttusen osalta syyt uudistulokkaiden suuriin kannanvaihteluihin liittyvät alkukesän sääoloihin. Etelä-Suomi on niiden levinneisyyden äärialuetta, eikä kylmä alkukesä mahdollista edes niiden saapumista pesimäpaikoille. Samoin lyhyt mahdollinen pesimäaika on riskitekijä hyvän pesimätuloksen saavuttamiselle. Luhta- ja viitakerttusille kevään saapumisen ja syysmuuton väliin ei jää kuin vajaa 60 vuorokautta, jolloin kaiken pitää onnistua.

Uudet tulokkaat, ruoko- ja viirusirkkalintu sekä kenttäkerttunen ovat samassa tilanteessa nyt kuin luhta- ja viitakerttunen 50-60 vuotta sitten. Nähtäväksi jää niiden runsastuminen – vai taantuvatko ne jonkin ajan kuluttua muiden uudistulokkaiden mukana.

Menetelmän tarkastelua

Yksilömäärien suuriin vuosittaisiin vaihteluihin ei ole aina syynä lajin kannanvaihtelut. Levinneisyysalueen rajoilla määrien vaihteluun vaikuttaa merkittävämmin kevään sääolot kuin kannan suuruus. Kevään sään vaikutukset tasoittuvat pitkissä havaintosarjoissa ja muutokset voidaan tulkita lajin levinneisyyden laajenemiseksi.

Tulosten tarkkuuteen vaikuttavat seuraavat seikat: satakielen, pensassirkkalinnun ja luhtakerttusen kohdalla vaikeutena on ilmoittamisaktiivisuuden vaihtelun määrittäminen. Sen vaikutuksen voi kuitenkin osittain arvioida vakioreittien havaintojen perusteella. Satakielen osalta vakioreiteillä oli saavutettu jo huipputiheydet. Runsastumisen seurantaa voidaan tällä menetelmällä tehdä enää alueilla, jossa kannan tiheys ei ole vielä suuri. Tässä tutkimuksessa reuna-alueilla satakielten havainnointi on ollut satunnaista, eikä sen kannan pitkäaikaisista muutoksista saa aivan luotettavaa kuvaa.

Luhtakerttusen kohdalla voi tehdä laskennan taaksepäin ja arvioida, milloin ensimmäiset yksilöt vakiintuivat alueelle. Lineaarinen malli osoittaa lajin saapuneen 1950-luvun alkupuolella, mikä onkin lähellä totuutta.

Viitasirkkalintu ja rastaskerttunen ovat riittävän harvinaisia ja helposti havaittavia, että likimain kaikki havaitut tulevat eri vuosina samassa suhteessa myös havaintojen kokoajien tietoon. Viitakerttunen on tutkimuksen kannalta ongelmallisin. Havainnot ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa. Koiras lopettaa heti laulunsa naaraan saatuaan. Parittomat koiraat havaitaan parhaiten. Niinä keväinä, jolloin naaraat saapuvat koiraitten kanssa samoihin aikoihin ja yhtä runsaina, on mahdollista, että reviireistä jää suurin osa havaitsematta.

Ruokokerttusen ja rytikerttusen määrien arviointi on vaikeaa suorilla laskennoilla laajoilla ruovikkoalueilla. Ruokokerttusten määrät ovat suuria ja rytikerttusten havaittavuus siellä on vähäinen. Laskentamenetelmän tukena voidaan käyttää heinä-elokuussa ruovikkolahdilla tapahtuvaa kerttuspyyntiä, jonka perusteella saa kuvan myös lajien pesinnästä. Tästä on koottu aineistoa eurooppalaisessa Acro-projektissa, jonka varsinaiset päämäärät ovat kohdistuneet muihin kysymyksiin ja kannanvaihtelua koskevat asiat ovat vielä käsittelelmättä. Vakiintuneen lajin kannanvaihteluita säätelevät voimakkaammin muut tekijät kuin uudistulokkaiden. Lajien inventointi kapeilla ruoikkovyöhykkeillä on helppoa, mutta nyt tehdyssä tutkimuksessa havainnoitsijat eivät keskittyneet näihin kahteen lajiin eikä ilmoitetuista yksittäisistä havainnoista voi tehdä kannanvaihtelua koskevia päätelmiä.

Kerttusista myös luhtakerttuset hakeutuvat ruovikoihin elokuussa, jolloin niiden saalismääristä voi päätellä kannanvaihteluita. Viitakerttusiakin ilmestyy ruovikkoon syysmuuton aikana, mutta luhtakerttuseen nähden paljon vähemmän. Myös harvinaisemmista kerttusista on saatu havaintoja verkkopyynnin avulla.

Yhtenä poikkeamaa aiheuttavana tekijänä reittilaskennan osalta on reittien biotoopin muuttuminen. Kymmenessä vuodessa reittien kasvillisuus muuttuu luontaisesti jo paljon. Vielä enemmän näitä muutoksia aiheuttaa ihminen. Pääkaupunkiseudun joki- ja puronvarret perattiin laskentajakson puolivälin jälkeen ja se näkyy selvästi kerttusten määrän vähenemisenä niillä alueilla.

Yhteenveto

Länsi-Uusimaalla yölaulajiin nimetyistä lajeista useimmat ovat runsastuneet viimeisen viidentoista vuoden aikana. Vain rastaskerttusen ja viitakerttusen kannan kasvu näyttää pysähtyneen. Laskentamenetelmien antamissa tuloksissa ei näytä olevan oleellista eroa. Laskenta-aikana on alueelle tullut kaksi uutta lajia säännölliseksi vierailijaksi, viirusirkkalintu ja kenttäkerttunen.

Abstract

The populations of the Night-Singers have been counted in Western Uusimaa with two methods, route census and area counting (random observations) during years 1978-1993. Both census methods give similar trends. Slightly increasing trends in populations dominate the most species. Two new species have appeared as regularly visitors during the evaluation, namely Savi’s Warbler L. lanceolata and Paddyfield Warbler A. agricola.

Kirjallisuus

Heikkilä A. Kesähavaintoja 1991. – Tringa 19:66

Helin M. Kesähavaintoja 1990. – Tringa 18:44

Ojala M. & Oesch T. Kesäkatsaus 1992. – Tringa 20:83-84

Ojala M. Kesäkatsaus 1993. – Tringa 21:103-104

Rariteettikomitean (RK) raportit Lintumies (Lm) ja Linnut (Lin)-lehdissä

Solonen T. 1985: Suomen linnusto. – Lintutieto. Helsinki.

Salmela T. Yölaulajalaskenta 1978. – Tringa 6:40-44

Salmela T. Yölaulajalaskenta -79. – Tringa 7:47-50

Salmela T. Yölaulajat 1980. – Tringa 8:54-56

Salmela T. Yölaulajat ja yöhuutajat. – Tringa 9:52-54

Salmela T. Yölaulajat ja yöhuutajat 1982. – Tringa 10:44-47

Salmela T. Yölaulajalaskenta 1983. – Tringa 11:54-55

Salmela T. Yölaulajat 1984. – Tringa 12:54-56

Salmela T. Yölaulajat 1985. – Tringa 13:52-53

Salmela T. Yölaulajat 1986. – Tringa 14:56-57

Salmela T. Yölaulajat 1987. – Tringa 15:62-63

Salmela T. Yölaulajat 1988. – Tringa 16:54-55

Salmela T. Yölaulajat 1989. – Tringa 17:58-59