Yölaulajat 1989

Tringa 2/89

Tuomo Salmela

Tringalaiset potevat selvää yölaulajaväsymystä. Se tuntuu olevan tarttuvaa. Vain harvinaisuudet ovat lintuja. niitäkään ei jakseta ilmoittaa paperilla. Satakielet kärsivät syrjinnästä. Nehän vain koetaan häiritsijöinä harvinaisempia lajeja kuulosteltaessa.

Ei tilanne kuitenkaan ole ehkä näin synkkä. On niitä lintumiehiä vielä muutama, jotka jaksavat merkitä muistiin kaikki yölaulajat ja vieläpä lähettää havaintonsa perille ennen seuraavan kauden alkua. Etenkin Lohjan, Tuusulan ja Karjaan seudun lintumiehet jaksavat olla aktiivisia.

Kesä 1989 oli kaikin puolin normaali yölaulajakesä. Linnut tulivat kyllä aikaisin, mutta suurempia yllätyksiä ei syntynyt. Luhtakerttusten keväinen päämuutto myöhästyi jonkin verran. Rantakanoista ruisrääkkä oli edelleen harvinainen.

Taulukon havaintoreiteistä tavallista vähemmälle retkeilylle tai ilmoittelulle jäivät Vantaanjoki, Laajalahti, Tali-Vermo ja Mätäjoki. Muita huonosti tutkittuja alueita olivat Es Pitkäjärvi (2 havaintoa!) ympäristöineen ja koko Helsingin itäosa.

Yhteenveto lajeittain

KAULUSHAIKARA Botaurus stellaris havaittiin yhteensä kuudesti. Lukema taitaa olla Tringan alueen ennätys. Havainnot kunnittain Ka 2, Ki 2, Lo 1, Ta 1.

RUISRÄÄKKÄ Crex crex jäi taas vähälukuiseksi. Vain 20 rääkkää narisi kesäyössä. Näistäkin suurin osa Tringan alueen länsiosista, eniten Lohjan seudulla, 6 lintua.

LUHTAHUITTI Porzana porzana saavutti suuren lukeman vain lohjalaisten ansiosta. He havaitsivat Tringan alueen 53 huitista lähes puolet.

LUHTAKANA Rallus aquaticus menestyi hiukan paremmin kuin edellisinä huonoina vuosina. Eniten niitä havaittiin jo huhtikuussa. Ki Dåvitsista ilmoitettiin jopa 5 lintua. Kokonaismäärä kohosi lukemaan 15.

LIEJUKANA Gallinula chloropus ilmoitettiin vain seuraavasti: Lohjan seutu 4, Viikki 1.

SATAKIELI Luscinia luscinia jää ilmoittamatta. Enää ei päästä tuhanteen lintuun. Vain vakioreitit tuottavat luotettavaa aineistoa. Lohjan ja Karjaan kulkijat ahkeroivat keräämällä kaikki laulavat satakielet muistiin ja se näkyy vahvana tilastoissa. "Tilastojen mukaan" kolmasosa Tringan satakielistä on tällä alueella. Loppusumma oli kuitenkin täsmälleen sama kuin edellisvuonna. Huonoimmin laskettuja alueita olivat Vantaanjoki ja koko Itä-Helsinki.

PENSASSIRKKALINTU Locustella naevia oli edellisvuotta hieman vähälukuisempi, osasyynä voi olla huono ilmoittelu. Tosin lajin vuosittaiset kannanvaihtelut ovat oikukkaita.

VIITASIRKKALINTU L. fluviatilis oli havaintojen mukaan yleinen. Tämähän johtuu siitä, että kaikki fluvarit ilmoitetaan lähes sankaritekoina. Vain rastaskerttusta arvostetaan samalla tavoin. Tringan alueen länsiosissa laji oli kuitenkin edellisvuosiin verrattuna runsaslukuinen.

LUHTAKERTTUNEN Acrocephalus palustris potee myös inflaatiota. Tosin yölaulajaretkeilijöiden sinnikkyys ei tainnut riittää lajin takseerauksiin, kun lintuja ilmestyi runsaasti lisää vielä juhannuksen jälkeenkin. Vantaanjokivarren aiempien vuosien suurmäärät jäivät kaikilta ilmoittamatta, vaikka seutu on nykyään suosittua retkeilyaluetta ympäri vuoden. Paikan havaintovihon tiedot eivät yllä artikkelien kirjoittajien käyttöön.

Kuva 1. Luhtakerttusen havaintomäärät eri menetelmillä vuosina 1969-89

 Paikka Luslus Locnae Locflu Acrdum Acrris Acraru Finnå 24 8 1 2 4 1 Laajalahti 20 5 - 2 3 - Tali-Vermo 26 4 - 2 8 - Mätäjoki 30 1 - - 5 - P-Huopalahti 7 - - - 3 - Tuusula 29 6 - - 1 1 Vantaanjoki 7 2 1 1 4 - Keravanjoki 11 3 1 2 9 - Viikki 18 4 2 1 5 1 Östersundom 7 4 - - 3 1 Karjaan seutu 77 5 2 9 18 1 Lohjan seutu 212 12 5 7 36 - Tringan alue 1989 761 93 32 61 175 15 Tringan alue 1988 761 116 42 67 240 13 

Havaintojaan antoivat tämän jutun tekemistä varten seuraavat henkilöt:

Esa Aaltonen, Pentti Ahola/KBP, Antti Below, JC, Sampsa Cairenius, Sakari Damski, Henry Ekholm, Esa Ervasti, JHa, E. Hagman, Antti Heikkilä, Jyri Heino, Markku Heinonen, Reija Heinonen, Martin Helin, Juha Honkala, Kimmo Hotulainen, Raimo Huolman, Ilpo Huolman, M. Juvonen, Christer Kalenius, Seppo Karhu, Mikko Karkia, Mauri Karonen, M. Kataja, Olavi Kiviniemi, Matti Koljonen, Kimmo Koponen, Jari Korhonen, Ilkka Kuvaja, Lasse J. Laine, Ari Lavinto, Juhani Lehtivirta, Henrik Lindholm, Kari Lindholm, Jan Lindström, Heikki Luoto, Jouni Luukkainen, Hannu Maula, Seppo Mertanen, Stig Michelsson, Karno Mikkola, Roger Morberg, UMu, Tomi Muukkonen, Kim Mäkinen, Juhani Mänttäri, Matti Nieminen, Seppo Niiranen, Magnus Nordman, Ygvne Nyberg, Thomas Oesch, Markku Ojala, Jörgen Palmgren, Pertti Panula, E. Pasanen, Jyrki Pynnönen, Jyrki Pynnönen, Pekka Pöyhönen, AR, Visa Rauste, Asko Rokala, Pekka Rusanen, FS, RS, Tuomo Salmela, TSe, Matti Sillanpää, Jan Södersved, AT, Matti Taina, Veikko Tarsa, Timo Toivonen, Kari Tornikoski, SV, MVa, Erkki Valsta, Tomi Valtonen, Ahti Vapaavuori, Heikki Vasamies, Aarne Vattulainen, Jukka Vihanto, Ilkka Wentus ja Timo Yrjölä