Karjaan Läppträsketille rakennettiin tekosaari pesimälintujen turvaksi

Tringan paikallisjaoston Lullulan aktiivit rakensivat viikonloppuna talkoovoimin Raaseporissa sijaitsevalle Karjaan Läppträsketille tekosaaren, jonka toivotaan tarjoavan pesimälinnuille, erityisesti kosteikon avainlajille naurulokille, suojaa nisäkäspetojen saalistusriskiltä.

Läppträsket eli Lepinjärvi on Uudenmaan parhaita lintujärviä ja tärkeä kosteikkolintujen pesimäalue. Järvellä ja sen laitamilla pesiviä lajeja ovat esimerkiksi kyhmyjoutsen, laulujoutsen, härkälintu, kurki, pikkutikka ja rastaskerttunen. Muutonaikaisena levähdysalueena Läppträsketillä on merkitystä esimerkiksi kyhmy- ja laulujoutsenelle, merihanhelle, haapanalle, tukkasotkalle, uivelolle, härkälinnulle ja nokikanalle.

Natura 2000 -verkostoon kuuluva Läppträsket on hyväksytty kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen luetteloon eli ns. Ramsar-kohteeksi. Läppträsket sisältyy myös valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan.

Luvat rakentamiselle saatiin Uudenmaan ELY-keskukselta ja Metsähallituksesta.

Ohessa Aleksi Lehikoisen kuvasarja rakentamisesta.

Tammisaaren ulkosaariston merisirrit toukokuun kuukausikokouksessa

Toukokuun kuukausikokouksen ohjelmassa on Matti Riihimäen esitelmän Tammisaaren ulkosaariston merisirreistä. Kuukausikokous pidetään torstaina 12.5. Helsingissä Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6) klo 18.00.

Calmar_Matti_Riihimäki_02

Saamme kuulla, miten käsitys merisirrien esiintymisestä alueella on vuosien aikana muuttunut. Esitys muodostaa jatkumon Tringa-lehdessä 2/2014 julkaistulle artikkelille, jonka jälkeen merisirrien esiintymistä kartoittavia retkiä on tehty enemmän kuin artikkelia edeltäneen kuuden vuoden aikana. Esityksen pääosassa ovatkin vuoden 2015 aikana tehdyt havainnot. Tarjolla on kuvia, karttoja ja graafeja. Sadalle ensimmäiselle kerrotaan myös se, missä merisirrit ovat kuukausikokouksen aikana.

Tervetuloa kevätkauden viimeiseen kuukausikokoukseen!

Calmar_Matti_Riihimäki-11022015

Kuvat © Matti Riihimäki