Lasten linturetki Kirkkonummella 5.10.2019

Tringa ry ja Kirkkonummen ympäristöyhdistys KYY ry järjestivät lokakuun alussa lapsille suunnatun linturetken Kirkkonummelle. Aamukymmeneltä kaikki retkeläiset olivat saapuneet kirjaston takaiselle parkkipaikalle. Sää oli lupaavan selkeä ja kauniin syksyinen.

Pienen tutustumisleikin jälkeen suuntasimme Saltfjärdenin lintutornille, joka sijaitsee peltomaisemassa keskellä vanhaa merenlahtea. Kosteikko oli varsin hiljainen, mutta useampi isolepinkäinen päivysti sen laidalla, ja niitä pääsimme ihastelemaan pitkään kaukoputkella. Pääsimme näkemään hienoa syksyistä petolintumuuttoa. Laskimme puolen tunnin ajalta kaksi varpushaukkaa, viisi hiirihaukkaa ja kaksi piekanaa. Erityisesti hiirihaukat ilahduttivat komealla parvimuodostelmallaan, pyörien kaikki viisi yhtä aikaa aivan tornin päällä. Näimme myös syksyn viimeisiä haarapääskyjä (2). Takaisin tornin parkkipaikalle kävellessämme kuulimme nopeasti kapustarinnan lentoääntä ja nuori merikotka tuli esittelemään itseään kaartelemalla hienosti yllämme.

Saltfjärdenin tornissa © Merja Talvela

Seuraavan siirtymän aikanakin näimme useita hiirihaukkoja ja piekanoja ilmassa, mahdollisuuksia olisi harvinaisempiinkin petolintuihin. Elättelimme toivoa esimerkiksi maakotkan näkemiselle. Retken pääkohteessa Rilaxissa ei tarvinnut kauaa odotella, kun nuori lintu ilmestyi kaartelemaan hienosti taivaalle. Ei tosiaankaan jokapäiväinen näky! Horisontissa näkyi myös useita valkoposkihanhien muuttoparvia suuntana etelä. Niitä laskimme yhteensä 845 lintua. Pääsimme myös tutustumaan paikallisiin vesilintuihin: telkkä, isokoskelo, kyhmyjoutsen, silkkiuikku.

Rilax © Merja Talvela

Retken oppaina Merja Talvela sekä tekstin kirjoittanut Eetu Paljakka.

Retkellä havaitut lintulajit (52):
Kyhmyjoutsen, valkoposkihanhi, tavi, telkkä, isokoskelo, silkkiuikku, merimetso, merikotka, varpushaukka, hiirihaukka, piekana, maakotka, kapustarinta, töyhtöhyyppä, taivaanvuohi, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, sepelkyyhky, käpytikka, kiuru, haarapääsky, niittykirvinen, västäräkki, punarinta, mustarastas, räkättirastas, laulurastas, kulorastas, hippiäinen, pyrstötiainen, sinitiainen, talitiainen, kuusitiainen, hömötiainen, puukiipijä, isolepinkäinen, närhi, harakka, naakka, varis, korppi, kottarainen, pikkuvarpunen, peippo, järripeippo, viherpeippo, tikli, vihervarpunen, hemppo, keltasirkku, pajusirkku.

Tringa järjestää lintuopaskurssin

Tringa järjestää lintuopaskurssin huhtikuussa – ‘Luova ja laaja lintuopastus’. Kurssi antaa eväitä niin lapsille, nuorille kuin kaikenikäisille suunnattujen linturetkien opastukseen. Kurssi sopii sekä opastuksista kiinnostuneille ja oppaaksi ryhtymistä harkitseville, kuin myös lintuoppaana jo toimineille lintuharrastajille.

Kurssi järjestetään Espoon Villa Elfvikissä kaksiosaisena, ensimmäinen koulutuspäivä on lauantaina 6.4. ja toinen la 13.4. (molempina päivinä klo 10-15). Koulutuksesta vastaa kokenut luonto-opas ja ympäristökasvattaja Erkki Makkonen. Kurssi toteutuu, mikäli sille ilmoittautuu vähintään 10 osallistujaa. Kurssille mahtuu rajallinen määrä osallistujia, ole siis nopea ja ilmoittaudu mukaan! Kurssi on maksuton. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 27.3. mennessä: toimisto(ät)tringa.fi

Lintuopaskurssilla harjoitellaan ja kokeillaan uusia näkökulmia ja luovia menetelmiä rikastamaan ja syventämään lintuopastusta. Oppaan työkalupakkiin kolahtaa mm. kuuntelu- ja muita aistiharjoituksia, ilmaisullisia menetelmiä, lintuleikkejä, erilaista havainnointia ja habitaatin salojen avaamista retkien osallistujille. Kurssi rohkaisee ja antaa eväitä opastettujen linturetkien vetämiseen niin aloittelijoille kuin kokeneemmille oppaille.

Lintuopaskurssilla ollaan sekä sisällä että ulkona, ja opastuksia pääsee harjoittelemaan käytännössä – Villa Elfvikin monipuolinen ympäristö tarjoaa tähän hyvät puitteet. Kurssille osallistuneilla on mahdollisuus kokeilla opastusta myös Tringan tulevilla kevään tai alkusyksyn retkillä.

Oppaita ja opastettavia huhtikuisella linturetkellä © Merja Talvela


Retkikertomus lasten linturetkeltä Kirkkonummen Rilaxiin 14.4.2018

Tringan ja Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen yhteistyössä järjestämä lasten linturetki suuntautui tälläkin kertaa vanhaan tuttuun Kirkkonummen Rilaxiin. Mukana retkellä oli hienosti jopa nelisenkymmentä retkeläistä! Oppaina retkellä olivat Merja Talvela, Eetu Paljakka ja suuren osallistujamäärän vuoksi mukaan rekrytoitu Juha Lindy.

Oppaita ja aikuisia lasten linturetkellä

Sää oli mitä mainioin: taivaalla ei näkynyt pilven pilveä ja tuulikin oli hyvin heikkoa. Edellisyönä ei ollut lisäksi juurikaan pakkasta, joten lintujen muuttoputken pitäisi jatkua.

Tällä retkellä pääpainona oli lintujen äänet, ensi kertaa. Rilaxin parkkipaikalle saavuttuamme saimme kuulla peipon laulua joka suunnasta, missä metsää riitti! Kevät on siis saapunut! Kahden kilometrin matkalla rantaan korviimme kantautui myös ainakin rautiaisen ja punarinnan kaunista laulua.

Retkeläiset Noel ja Alma

Rannassa meri oli jäässä, joten vesilintuja ei ollut paljoakaan paikallisina. Jään päällä vähän matkan päässä lepäili kuitenkin kaksi kyhmyjoutsenta! Kurkiauroja muutti pohjoiseen päin useita, nähtiinpä muutamia hanhiparviakin. Retken hienoimpia hetkiä oli kuitenkin Suomen suurimman linnun, merikotkan näkeminen kalasääsken ja muutaman korpin kanssa!

Sofia ja retkeläisiä

Retken paras laji nähtiin kuitenkin vasta sen jälkeen, kun oppaat Eetu ja Juha kävivät melko epäselvistä nuoteista nappaamassa Porkkalantien varressa muuttavan kattohaikaran kiikareihin.

Tämä oli hieno debyytti retkioppaana! (eikä varmasti viimeinen kerta!)

Teksti: Eetu Paljakka
Kuvat: Merja Talvela

 

Lajilista (30):

Kyhmyjoutsen, harmaahanhilaji (todennäköisesti metsä- tai merihanhia), sinisorsa, kattohaikara, merikotka, kanahaukka, kalasääski, tuulihaukka, kurki, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, merilokki, sepelkyyhky, käpytikka, kiuru, niittykirvinen, västäräkki, punarinta, mustarastas, laulurastas, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, varis, korppi, peippo, viherpeippo, punatulkku, keltasirkku

PS. Suomen luonnonsuojeluliitto teki retkestämme videon! Käyhän katsomassa se täältä