Lähipäivien lintusää: Loppuviikolla muuttosäätilanne on melko ihanteellinen

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Tällä viikolla kevät etenee ja myös muutto myötätuulen ja poutaisen korkeapaineen ansiosta, joskin lounaistuuli on aluksi vähän liiankin voimakasta. Myös Venäjältä Italiaan ulottuva kylmän vastatuulisään kieleke hillitsee muuttajien tuloa etelästä–kaakosta. Se väistyy vasta loppuviikolla, jolloin muuttosäätilanne on melko ihanteellinen. Viikon aikana saapuvat mahdollisesti sääksi, metsäviklo, ruskosuohaukka, mustaleppälintu, lapasorsa, punajalkaviklo, liejukana, pikkutylli ja mustapyrstökuiri. Muun muassa sepelkyyhkyn, hiirihaukan, lehtokurpan, töyhtöhyypän, punarinnan, kiurun ja kottaraisen sekä haahkan muutto voimistuvat ja kurkiakin alkaa tulla jo parvina perjantain tienoilla.

Ti: Tänään on muuten hyvä muuttosää, mutta lounaistuuli on merellä navakkaa–kovaa, mikä hillitsee meren ylitystä.

Ke: Sää on kuten tänään, mutta pilvisyys on ohuempaa ja ylempänä ja lounaistuuli etenkin iltapäivällä vähän kovempi. Kova tuuli haittaa vähiten hanhien ja vesilintujen lentoa, mutta pikkulinnut ja kaartelumuuttajat epäröivät meren ylitystä.

To: Enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa W–WSW-tuulta, joka on kuitenkin selvästi heikentynyt keskiviikosta. Pilvisyys on aluksi ohutta ja melko vähäistä, mutta mahdollisesti lisääntyy iltapäivällä. Sisämaassa voi +10 astetta ylittyä. Kaakkois- ja Keski-Euroopan tuulitilanne paranee tänne tuleville muuttajille, ja myös ilmamassa lämpenee. Muuttosää on hyvä.

Pe, arvio: Heikkoa–kohtalaista lounaanpuoleista tuulta, poutaa ja loistavaa muuttosäätä kaikille lajeille yöllä ja päivällä. Erityisesti pitkään jarruuntunut Baltiasta tulijoiden virta aukeaa.

Viikonlopun arvio: Ehkä vielä lauantaina on hyvä muuttosää, mutta sitten tulee usean päivän luoteinen-pohjoinen kylmänpurkaus, joka pysäyttää muuton.

Lähipäivien lintusää: Kylmä pohjoisenpuoleinen virtaus hillitsee muuttoa – aurinkoinen korkeapainesää vallitsee

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Tänään oli viikon paras muuttopäivä. Huomisesta alkaen kylmä pohjoisenpuoleinen virtaus hillitsee pari päivää muuttoa, koska Itämerellä ja Selkämerellä vallitsee navakka pohjoistuuli. Tuuli heikkenee sunnuntaiksi, josta eteenpäin on koko ajan paranevaa muuttosäätä. Aurinkoinen korkeapainesää vallitsee pitkän aikaa, ja sateet ovat hyvin vähäisiä. Termisen talven tulon todennäköisyys on enää mitätön, eikä edes lyhyttä takatalvea ole nyt näköpiirissä, vaikka lumikuuron osuessa kohdalle voi hetkeksi tulla talvinen olo.

Pe: Kohtalaista pohjoisenpuoleista tuulta, joka yöksi heikkenee. On selkeää–puolipilvistä ja enimmäkseen poutaa, mutta yksittäisiä lumikuuroja voi tulla. Yöpakkasta ja päivällä 0–2 plusastetta. Muutto on vaisunpuoleista.

La: Heikkoa–kohtalaista pohjoistuulta, joka yöksi tyyntyy. Aamupuolella vaihtelevaa pilvisyyttä ja joitakin lumikuuroja; iltaa kohti sää selkenee. Yöllä napakka pakkanen, päivällä 0–2 plusastetta. Muutto on vaisunpuoleista.

Su: Heikkoa tuulta ja selkeää. Yöllä on jälleen reipas pakkanen. Tuulen heikkeneminen ja aamupakkasen väistyminen piristävät selvästi muuttoa. Muuttajia tulee Suomeen eniten lounaasta, koska Venäjältä Balkanille asti on jarruttava kylmänpurkaus.

Ma–ti, arvio: Lounaisvirtaus lämpenee, voimistuu pikkuhiljaa ja suosii yhä enemmän muuttajien saapumista sektorista Puola–Ruotsi. Pilvisyys lisääntyy, mutta poutainen sää jatkuu.

Lähipäivien lintusää: Yleisvirtaus käy lounaasta ja kevät etenee hiljalleen, etenkin torstaina

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Säätyyppi on hyvin vaihteleva muuton kannalta: välillä etenee, välillä seisahtuu. Yleisvirtaus on kuitenkin lounaan puolelta ja lauha, joten kevät etenee tällä viikolla hiljalleen. Kevään ensimuuttajia voi odottaa etenkin keskiviikkona ja torstaina.

Ma: Yöllä ja aamulla sataa vettä lähes jatkuvasti, lounaistuuli on navakkaa–kovaa ja pilvikorkeus matala; muutto on pysähtynyt. Aamupäivällä sade lakkaa luoteesta alkaen, tuuli heikkenee kohtalaiseksi ja kääntyy luoteeseen sekä sää selkenee iltapäivällä. Iltapäivän retkisää on hyvä ja muuttosääkin periaatteessa, mutta kellonaika on huono muuton alkamiselle.

Ti: Selkeää ja etenkin sisämaassa reipas pakkasyö. Aamulla on heikkoa etelänpuoleista tuulta, joka päivällä kääntyy lounaaseen ja voimistuu merellä navakaksi. Aamun kuluessa pilvisyys lisääntyy hiljalleen ja lämpötila nousee selvästi nollan yläpuolelle, mutta sateen mahdollisuus on pieni. Muuttosää on sangen hyvä (vaikka aamulla pakkanen hillitsee sisämaassa).

Ke: Mantereella heikkoa–kohtalaista, merellä kohtalaista-navakkaa länsilounaista tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa sekä aika lämmintä. Iltapäivällä pilvisyys lisääntyy, kun lounaasta saapuu yhtenäinen vesisadealue viimeistään illaksi. Aamulla on alkuviikon paras muuttosää.

To, arvio: Kohtalaista lännenpuoleista tuulta ja verraten selkeää, jos yön sade ja sumupilvi ehtivät aamuksi pois. Mahdollisuus on erittäin hyvään muuttosäähän, mm. merikotkia, hiirihaukkoja ja jokunen isohaarahaukka seassa.

Viikonlopun arvio: Hyvin todennäköisesti tulee kevättä jarruttava kylmän ilman virtaus luoteesta-pohjoisesta noin kolmeksi päiväksi. Ulkoilu- ja retkisää voi olla hieno, mutta muuttosää vaisu.

Lähipäivien lintusää: Kevään eteneminen hidastuu, hyviä muuttosäitä on lähiaikoina niukasti

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Hyviä kevätmuuttosäitä on lähiaikoina niukasti, sillä aluksi on tuuli- ja sadepäiviä ja viikonlopuksi tulee luoteinen kylmänpurkaus, mutta sunnuntaina lauhtuu taas nopeasti. Kevään eteneminen hidastuu.

Ke: Navakkaa kaakkoistuulta, joka iltapäivällä kääntyy lounaan puolelle ja voimistuu merellä ajoittain kovaksi. Aamusta alkaen on jatkuvaa vesisadetta koko päivän, mutta iltapäivällä on mahdollisuus lyhyisiin taukoihin sateessa. Huono muuttosää.

To: Kohtalaista, merellä navakkaa lounaistuulta, joka illalla heikkenee. Aamulla saapuu lännestä Hankoon melko yhtenäinen mutta kapea vesi- ja räntäkuuroalue, joka liikkuu nopeasti itään ja poistuu Porvooseen päin puoleenpäivään mennessä. Sen jälkeen pilvisyys vaihtelee, ja mahdollisesti tulee joitakin vesi- tai räntäkuuroja. Sateiden ajoitus ja sijainti on kuitenkin vaikea ennustaa oikein. Kun ei sada, muuttosää on kohtalainen.

Pe: Kohtalaista-navakkaa lännenpuoleista tuulta, joka iltaa kohti kääntyy luoteeseen, kun kylmää ilmaa virtaa Suomeen ja sää pakastuu. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja ajoittain räntä- tai lumikuuroja. Huonohko muuttosää.

La, arvio: Reipas luoteisvirtaus vallitsee ja pakkassää. Enimmäkseen on poutaa mutta lumikuurot mahdollisia. Kylmä sivutuuli lamauttaa muuttoa, mutta ulkoilusää on hyvä. Iltaa kohti selkenee ja kylmenee lisää.

Su, arvio: Aamu on selkeä, heikkotuulinen ja liian kylmä hyvälle muutolle, mutta mainio retki- ja ulkoilusää vallitsee. Päivän kuluessa lounaistuuli voimistuu navakaksi, sää pilvistyy hiljalleen ja lauhtuu; samalla muuttosää aluksi paranee ja retkisää huononee tuulen takia.

Lähipäivien lintusää: Kevätmuutto edistyy seuraavan viikon aikana lauhassa virtauksessa

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle: Kevätmuutto edistyy seuraavan viikon aikana, kun on sopivaa etelän-lounaanpuoleista melko lauhaa virtausta. Huomenna on viikonlopun paras muuttosää. Voisi tulla jopa ensimmäisiä lehtokurppia, mustaleppälintuja, kulorastaita sekä uusia hanhia, kurkia ja vesilintuja, punarintoja, västäräkkejä ja kangaskiuruja.

Pe: Kohtalaista länsilounaista tuulta, joka heikkenee iltaa kohti, pilvisyys repää aamulla ja päivä on verraten selkeä. Erinomainen retki- ja muuttosää kaikille varhaisille tulijoille.

La: Yöllä useita pakkasasteita, päivällä lämpöasteita. Aamulla on heikkoa, iltapäivällä kohtalaista idänpuoleista tuulta. Aamulla on vain ohutta yläpilveä, mutta pilvisyys lisääntyy päivällä, ja illalla on sateen mahdollisuus. Retki- ja muuttosää hyvät.

Su: Enimmäkseen on heikkoa tuulta. Aamun ennuste on epävarma: todennäköisimmin poutaa mutta voi olla myös verraten pilvistä, ja etenkin idässä voi sataa vettä tai räntää. Päivällä on poutaa ja mahdollisesti jopa selkeää. Jos ei sada, retki- ja muuttosää ovat erinomaiset.

Ma–ti, arvio: Etelänpuoleinen leuto virtaus, melko pilvistä ja ajoittain vähän sadetta.

Lähipäivien lintusää: Kovin varhaisia hanhia, joutsenia ja vesilintuja on tullut ja tulee lisää

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Muutto on jo alkanut, eikä termistä talvea ole näköpiirissä. Kärjistetysti voi sääoloista sanoa, että marraskuu loppui viikko sitten, joulukuuta kesti vajaan viikon ja tänään onkin sitten siirrytty maaliskuun puoleenväliin. Tammi- ja helmikuuta ei ollut.

Alkukevään lajien jo alkanut muutto (kiuru, töyhtöhyyppä, harmaa- ja kalalokki, varis, uuttukyyhky, kottarainen, harmaahaikara, merikotka) etenee hiljalleen, sillä leuto suursäätilan virtaustyyppi jatkuu. Kuitenkin tiistain–keskiviikon vaiheilla on muuttoa pysäyttävä vastatuuli- ja sadejakso. Ensimmäisiä kuikkia, tuulihaukkoja, punarintoja ja niittykirvisiä on tulossa. Jäättömyyden ja lumettomuuden takia hanhia, joutsenia ja vesilintuja on tullut ja tulee lisää, mikä entisiin aikoihin nähden on kovin varhaista. Hanhet sopeutuvat näköjään jokseenkin välittömästi talven puuttumiseen, vaikka niiden geenikellossa täytyy olla tieto ajankohdan epätavallisesta aikaisuudesta. Tietysti siinä on riskinsä, sillä talven tulo on periaatteessa mahdollinen vielä koko maaliskuun ajan.

Ma: Enimmäkseen on kohtalaista, iltaa kohti heikkenevää lounaanpuoleista tuulta ja aamulla vähän sadetta; päivällä osaksi selkenevää ja oikein hyvää muuttosäätä.

Ti: Aamupuolella on heikkoa–kohtalaista itä-koillistuulta, joka illalla voimistuu merellä navakaksi. Pilvisyys vaihtelee ja ajoittain sataa vettä. Muuttosää on kohtalainen.

Ke: Idänpuoleinen tuuli voimistuu navakaksi, sataa yleisesti ja jatkuvasti vettä tai räntää ja runsas pilvisyys on matalalla. Muutto ei etene.

Loppuviikko: Virtaus kääntyy todennäköisesti etelän ja lounaan välille, ja jatkuva sade lakkaa, mikä suosii taas muuttajia.

Lintusää 27.–29.5.2019: Hyvää arktikatuulta riittää, vaikka sää on viileä ja epävakainen

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Tänä keväänä erikoinen oli valkoposkien päämuutto, joka hajaantui 6 vrk:n ajalle suhteellisen tasapaksuna ja leveänä rintamana. Vastatuuli ei tuntunut niihin vaikuttavan juuri mitenkään torstaina-perjantaina. Sen sijaan muu arktika oli silloin aika vaisua, joskin suosirrejä meni pinnassa ehkä juuri vastatuulen takia. Lauantain tuulen kääntyminen toi sepelhanhien kunnon muuton. Erikoista on tämän päivän (sunnuntai) suuri muuttohiljaisuus; ikään kuin Itämeren ”varasto” olisi mennyt tyhjäksi eilen. Jatkossa hyvää arktikatuulta riittää, vaikka sää on viileä ja epävakainen, eli ei suosi lämpimien seutujen harvinaisuuksien tuloa. Kuuma eteläinen putki hipoo aluetta ti–ke yönä, mutta väistyy itään.

Ma: Enimmäkseen merellä on kohtalaista–navakkaa WSW-tuulta, joka illaksi heikkenee. Sää on pilvinen–puolipilvinen ja aamupuolella sekä illalla voi vähän sataa. Melko hyvä arktikasää kahlaajille ja sepelhanhille.

Ti: Heikkoa–kohtalaista etelän ja lounaan välistä tuulta, joka iltapäivällä heikkenee tilapäisesti ja illalla kääntyy idän puolelle. On puolipilvistä–pilvistä ja poutaa (vähäisiä sateita voi olla aamulla–päivällä), mutta illalla etelästä saapuu yhtenäinen sadealue. Hyvä muuttosää.

Ke, epätarkka: Kohtalaista–navakkaa lännen puoleista tuulta, aamulla pilvistä ja ehkä vielä sadetta, mutta päivällä selkenee. Arktikasää on edelleen aika hyvä, mutta linnut eivät pakkaudu Suomen rannikolle.

Jatkoarvio: Hyvää etelänpuoleista muuttovirtausta. Laaja kuuma harvinaisuusilma odottaa Venäjällä mahdollista etenemistä Suomeen.

Lintusää 1.–3.5.2019: Vappupäivänä hyvä muuttovirtaus, loppuviikosta kylmenee

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Lämmin virtaus päättyi viikonloppuna, mutta sen myötä aikaisia tulijoita on havaittu sekä myös harvinaisuuksia ihan mukavasti tänäänkin. Tällä viikolla sää on huomisen jälkeen jopa katastrofaalinen hyönteissyöjälinnuille, ainakin Keski- ja Pohjois-Suomessa, sillä voimakas matalapaine syvenee Suomen yllä, mikä saa erittäin kylmää ilmaa ja lumisateita virtaamaan pohjoisesta tänne. Säätyyppi muuttuu hyvin kylmäksi ja sateiseksi; etenkin perjantaina voi olla hyytävä päivä.

Ke: Enimmäkseen kohtalaista lounaanpuoleista tuulta, verraten selkeää mutta illaksi pilvistyvää ja lännestä alkaen sadetta. Oikein hyvä virtaus Itämerellä meriharakoiden päämuutolle ja samalla menee myös ensiannos pikkukuoveja, kuikkia ja mustalintuja, sekä nykyään vähälukuisia allihaahkoja. Myös yömuutto on vilkasta.

To: Aamulla heikkoa–kohtalaista lännenpuoleista tuulta, joka iltapäivästä alkaen voimistuu etenkin merellä navakaksi, jopa kovaksi. Enimmäkseen pilvistä ja yleisesti vesisadetta, jossa voi kuitenkin olla pitkiä taukojakin; sää on kolea. Yömuuttajille on hyvä pudotussää vielä ke–to yönä, mutta sen jälkeen muuton olosuhteet huononevat selvästi.

Pe, yksityiskohdat epävarmat, koska syvenevän matalapaineen tarkka sijainti ja sadealueiden muoto ovat vielä tuntemattomat: Todennäköisesti voimakasta tuulta lännen ja pohjoisen välisestä sektorista, kylmää, pilvistä ja lievässä tapauksessa ajoittain räntäkuuroja. Huonoimmassa vaihtoehdossa jatkuvaa räntäsadetta ja jopa takatalven tuntu. Joka tapauksessa Keski- ja Pohjois-Suomessa on talvista.

Jatkoarvio: Tuuli heikkenee ja kääntyy lounaan puolelle. Muuttosää paranee tuulen takia, mutta ilmamassa pysyy hyvin kylmänä ainakin pari päivää.

Lintusää 26.–28.4.2019: Hyvä muutto- ja harvinaisuustilanne päättyy lähipäivinä

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Viimeisten 6 vuorokauden aikana sekä aamumuutto että yömuutto ovat olleet säätutkissa erittäin kovia, vaikka maastossa sininen taivas näyttikin pettävästi tyhjältä. Kuuma eteläkaakkoinen ylävirtaus päättyy lähipäivinä ja sen myötä hyvä muutto- sekä harvinaisuustilanne. Ensimmäinen arktika-aalto (meriharakat) joutunee odottamaan, ellei mene pe–la aikana. Tämänpäiväinen pieni sadealue oli joissakin ilmakehämalleissa ennustettu oikein jo useita vuorokausia sitten, mutta joissakin ei. Sen jatkokin on näköjään hyvin hankala ennustaa, vaikka ennustepituus on lyhyt.

Pe: Heikkoa-kohtalaista itäkoillisen puoleista tuulta, lievimmässä vaihtoehdossa vaihtelevaa pilvisyyttä ja vain joitakin sadekuuroja, huonoimmassa pilvistä ja sadetta on pitkiä jaksoja. Kuuma ylävirtaus jatkuu vielä, ja sää on mitä parhainta pudotusilmaa yömuuttajille ja harvinaisuuksille.

La: Viimeinen lämmin ja tuulioloiltaan melko samanlainen päivä kuin perjantai, mutta kuuma ylävirtaus pysähtyy. Todennäköisesti on selkeää tai selkenevää, mutta huonoimmassa vaihtoehdossa perjantain kuuroittaisen sateen alue maleksii täällä vielä lauantaina aamupuolelle. Muuttotilanne on samankaltainen kuin perjantaina, mutta vähän huonompi.

Su: Kylmä rintama saapuu koillisesta la-su yönä ja itäkoillinen virtaus voimistuu navakaksi ja lamauttaa muuton. Vaikka on jokseenkin selkeää, sää on koleaa, koska ilmamassan lämpötila laskee yli 10 asteella.

Jatko: Viikon alussa voi olla vielä heikkotuulinen tai lounainenkin virtaus (ja meriharakat mennä), mutta säätyyppi on viileä ja viikon aikana voi tulla voimakas muuttoa pahasti haittaava matalapaine.

Lintusäätiedote 21.–24.4.2019: Kevätmuutto kiihtyy voimakkaasti

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Korkeapaine vahvistuu uudestaan, nyt Venäjälle, mistä selänne ulottuu Suomeen. Virtaus kääntyy lounaiseksi, alkuviikolla eteläiseksi–kaakkoiseksi ja lämpenee koko ajan. Muuttosää on loistava, ja muutto kiihtyy voimakkaasti. Ainoa lähiaikojen mahdollinen sääriski on merisumu rannikolla. Tänä keväänä on hyvä mahdollisuus nähdä koivut hiirenkorvalla jo vappuna. Lähimmän viikon aikana on tiedossa päivisin mm. peippojen, suohaukkojen ja kalasääskien sekä öisin rastaiden, punarintojen, taivaanvuohien ja kotimaan vesilintujen päämuuttoja. Samalla alkaa tulla enenevästi tiltaltteja, metsäkirvisiä, käenpiikoja, kirjosieppoja, leppä- ja pajulintuja, pääskyjä, tiiroja, vikloja sekä ensimmäisiä sirittäjiä, käkiä, pensastaskuja ja hernekerttuja. Säätilanne on oivallinen tavanomaista aikaisemmille saapujille sekä etelän ja kaakon harvinaisuuksille kuten kattohaikaroille, pikkukiljukotkille, harjalinnuille, jalohaikaroille, pussitiaisille jne.

Su: Heikkoa–kohtalaista idän ja etelän välistä tuulta ja verraten selkeää, illalla pilvistyvää.

Ma: Heikkoa–kohtalaista etelän ja lounaan välistä tuulta, aamupuolella melko pilvistä ja mahdollisesti vähän sadetta.

Ti–ke: Heikkoa–kohtalaista lounaan ja etelän välistä tuulta, verraten selkeää, iltapäivällä merituulta ja päivisin on merisumun mahdollisuus. Muuttolintuja vyöryy Suomeen etenkin yöllä.

Jatkoarvio: Yhä lämpenevä kaakkoinen ylävirtaus pitää muuton voimakkaana ja kasvattaa harvinaisuuksien saapumismahdollisuuksia.

Lintusäätiedote 17.–19.4.2019: Korkeapainesää jatkuu, pääsiäiseksi luvassa hyvä virtaus muutolle

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Korkeapainesää jatkuu todennäköisesti ainakin noin viikon verran. Perjantaina on tuulen takia huonompi muuttosää, mutta pääsiäisenä virtaustilanne muuttuu oikein hyväksi muutolle. Todennäköisesti kurjilla on jäljellä enää 0-1 hyvää muuttoa Uudellamaalla, mahdollinen viimeinenkin lännestä kaukaa.

Ke–to: Heikkotuulista ja selkeää, rannikolla iltapäivällä merituulta. Hyvä muuttosää, mutta lintuja on vaikea löytää korkealta, siniseltä taivaalta.

Pe: Pilvistyvää mutta poutaa ja kohtalaista, jopa navakkaa luoteistuulta, mikä hiljentää muuttoa.

La-ma, arvio: Perjantaina kulkee Suomen itärajaa etelään ns. kylmän ilman pisara eli ylämatala, joka aiheuttaa tilapäisen viileän pohjoisvirtauksen, pilvistymisen ja mahdollisesti jopa vähän sadetta pe–la vaihteessa. Pisaran oikean reitin ennustaminen on vaikeaa, mutta tämänhetkisissä ennusteissa se väistyy etelään lauantaina, jolloin pohjoistuuli heikkenee ja selkeä korkeapaine palaa, mutta sen painopiste on Suomen itäpuolella. Vaikka varsinaista kuumaa putkea ei vielä synny etelästä Suomea kohti, virtaus on nykyistä paljon parempi muuton edistymiselle ja harvinaisuuksien tulolle, etenkin kaakosta. Tämä sillä edellytyksellä, että pisara ei tee jotain muuta.

Lintusäätiedote 24.–26.3.2019: Sunnuntain hyvä muuttosää tuo lisää hanhia ja joutsenia

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Tänään hyvän aamun jälkeen tuli huono sääjakso, mutta illaksi sää vielä ehtii parantua ainakin lännessä hetkeksi ennen pimeää. Ensi viikko on taas melko vaihtelevaa, sillä hyvän huomisen jälkeen tulee pari hiljaista päivää, kun taas loppuviikko näyttää muuton ja lumen sulamisen kannalta oikein hyvältä.

Su: Enimmäkseen on navakkaa lännenpuoleista tuulta, selkeää-puolipilvistä ja hyvä muuttosää erityisesti Ruotsista tuleville linnuille (uuttukyyhkyjä, töyhtöhyyppiä, hanhia, joutsenia, kottaraisia, haahkoja).

Ma: Aamulla on heikkoa-kohtalaista luoteen–pohjoisenpuoleista tuulta, joka päivällä voimistuu lännessä navakaksi. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja mahdollisesti joitakin vesi- tai räntäkuuroja. Muuttosää on aamulla melko hyvä (vaikka aamulla on pakkasta), mutta huononee päivällä, koska Selkämerellä ja Pohjois-Itämerellä on navakka pohjoisvirtaus.

Ti: Heikkoa–kohtalaista pohjoisenpuoleista tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja mahdollisesti lumi- tai räntäkuuroja; aamulla pakkasta. Muuttosää ei ole kovin hyvä, mutta ehkä hiirihaukoille ihan ok. Toisaalta muuttajat lentävät matalalla ja ovat siksi hyvin havaittavissa.

Loppuviikon arvio: Lännestä–lounaasta virtaa lämmintä ilmaa, muutto voimistuu huomattavasti.

Lintusäätiedote 11.–13.3.2019: Talvisen kylmä virtaus lamauttaa muuton

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Kevätmuutto alkoi tänä vuonna aikaisin helmikuussa, kun lämpimät länsituulet vallitsivat sulkukorkeapaineen vaikutuksesta. Sen jälkeen yksi vesisadepäivä ja muutama kaunis länsituulipäivä on tuonut lähinnä lisää kiuruja. Muuttajien nopeaa yleistymistä voisi suosia jo pitkään lähes lumettomana ollut Etelä-Ruotsi ja Baltia. Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska Suomessa on liikaa lunta maastossa, mikä näkyy mm. kiurujen kasaantumisena aika isoiksi parviksi pälvipaikoille. Lumi siis suosii lepäilevien lintujen näkemistä harvoilla sulilla paikoilla, mutta antaa väärän kuvan muuton yleisestä voimakkuudesta.

Lähipäivinä on talvisen kylmää pohjoisen–luoteenpuoleista virtausta, mikä lamauttaa muuton.

Ma–ti: Enimmäkseen on kohtalaista, merellä lännessä navakkaa-kovaa pohjoisen ja luoteen välistä tuulta, maanantaina enimmäkseen pilvistä ja yleisesti lumikuuroja, tiistaina vähitellen selkenevää ja vain vähän lumikuuroja. Päivällä on nollakeliä, aamulla pakkasta enimmillään 6-12 astetta; muutto on vähäistä.

Ke: On kylmä ja heikkotuulinen pakkasaamu, päivän kuluessa kaakonpuoleinen tuuli voimistuu vähitellen ja pilvisyys tihenee lännestä alkaen, muutto on heikkoa.

Loppuviikon arvio: Sää lauhtuu, on pilvistä, tuulista ja ajoittain lumi- tai räntäsadetta, ehkä vesisadetta. Lauhtuminen ei näillä näkymin ole roimaa, ja tuuli on ainakin aluksi edelleen kaakon puolelta. Alkukevään lajien (kiuru, töyhtöhyyppä, harmaalokki, varis, uuttukyyhky, telkkä, isokoskelo, joutsenet) muutto piristyy, mutta ei todennäköisesti repeä voimakkaaksi.

Lintusää 3.–6.5.2018: Tasaisen hyvä muuttosää kaikille tulijoille

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Lämmin harvinaisuusvirtaus tekee toistaiseksi viimeisen hipaisun to-pe yönä sateen ja itätuulen merkeissä, mikä pudottaa yömuuttajia puistoihin ja saariin sekä voi tuoda hyviä harvinaisuuksia. Muuten vallitsee lounaanpuoleinen, kuiva ja poutainen korkeapainevirtaus, joka lämpenee vähitellen ja suosii muuton edistymistä.

To: Aamulla on heikkoa, merellä kohtalaista, lounaanpuoleista tuulta, päivällä heikkoa tuulta ja illalla voimistuu itätuuli. Verraten selkeää, mutta illalla etelästä pilvistyvää ja yöllä sadetta. Aamulla hyvä arktikasää (joskin tänään iltapuolella oli parempi).

Pe: Sade lakkaa aamuyöllä–aamulla lännestä alkaen ja sitä seuraa vaihteleva pilvisyys sekä kohtalainen-navakka lounaisvirtaus, joka suosii arktista muuttoa.

La–su: Verraten selkeää ja heikkoa-kohtalaista lounaisvirtausta, joka iltapäivisin on rannikolla navakka merituulen vaikutuksesta. Muuttosää on tasaisen hyvä kaikille tulijoille.

Lintusää 26.–28.4.2018: Lämpimät pulssit etelästä tuovat runsaasti muuttolintuja

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Tällä viikolla olemme vielä viileässä ilmamassassa, ja yöllä käväistään nollan tienoilla, mutta virtaus alkaa kääntyä lännestä lounaaseen ja Suomen eteläpuolella lähestyy vappuun mennessä useita lämpimiä pulsseja etelästä Baltiaan asti. Siksi paikallisesta viileydestä välittämättä myötätuuli ja läheinen kuuma virtaus voi tuoda meille vappuun mennessä esimerkiksi leveäpyrstökihun, lampiviklon, pensastaskun, sitruunavästäräkin, käen, sinirinnan, satakielen, pikkusiepon, terva- ja törmäpääskyn, ruoko- ja rytikerttusen sekä pensaskertun. Myös meriharakan päämuutto voi tulla etenkin lauantaista alkaen. On mahdollista, että vapun jälkeen kuuma kaakonpuoleinen virtaus pääsee meille asti, mikä tietäisi juhlavaa harvinaisuusvyöryä.

To: Heikkoa–kohtalaista lännenpuoleista tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja joitakin sadekuuroja, etenkin iltapäivällä ja sisämaassa. Hyvä muuttosää hanhille, yömuuttajille ja arktikan ensimmäisille tunnustelijoille.

Pe–la: Lähes kuten torstaina, mutta tuuli enemmän lounaasta ja iltapäiväkuurot mahdollisesti voimakkaampia. Muuttosää paranee entisestään.

Jatko: Lämmin lähestyy ensin sateiden kera; yömuutto-, harvinaisuus- ja pudotussää hyvä.

Lintusää 23.–25.4.2018: Kevät etenee koko ajan

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Ensi yönä ja aamulla on erittäin hyvä muuttosää. Sen jälkeen ensi viikolla vallitsee läntinen-lounainen virtaus, jonka yölämpötilat ovat ajankohdalle tavanomaisia, päivälämpötilat viileähköjä, ja ajoittain sataa. Ei siis erityisen hyvää vaan enemmänkin huonohkoa muuttosäätä – ei kuitenkaan mitään varsinaista pysäytystä, vaan lintuja tulee ja kevät edistyy pikkuhiljaa koko ajan.

Ma: Yöllä on tyyntä, hyvä näkyvyys ja erinomaista muuttosäätä rastaille ja pikkulinnuille, vesilinnuille, kahlaajille ja hanhille. Sisämaassa on aamulla pikkupakkasta. Tuuli on aamulla etelästä ja heikkoa, voimistuu hiljalleen kohtalaiseksi sekä kääntyy iltapäivällä idän ja kaakon välille. Puolipilvistä tai pilvistä ja ma-ti yönä tulee lännestä alkaen sadetta ja pudotussäätä.

Ti: Sade lakkaa aamun kuluessa lännestä alkaen samalla, kun kohtalainen tuuli (merellä ajoittain navakka) kääntyy etelän ja kaakon väliltä lounaaseen. Sateen jälkeen matala sumupilvi tai sumu, jopa tihkusade, ovat mahdollisia aina iltapäivään asti. Sen jälkeen pilvisyys rakoilee. Muuttosää on aika huono, mutta tuo kahlaajia näkyviin.

Ke: Enimmäkseen heikkoa etelän ja lännen välistä tuulta, verraten pilvistä ja ajoittain sadetta tai sadekuuroja. Heikohko muuttosää.

Loppuviikon arvio: Melko samanlaista kuin ti–ke. Vapun tienoilla kuuma harvinaisuusputki lähestyy etelästä.

Lintusää 17.–19.4.2018: Hyvää muuttosäätä haukoille, kotkille ja haikaroille

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Muutto on edistynyt todella nopeasti, paitsi eilen ja tänään sumu tai sumupilvi on pidätellyt tai pudottanut muuttajia. Eilinen oli hyvä esimerkki vähäpätöisestä matalapaineesta, jota ei vielä lauantaina näkynyt ennusteissa. Kuitenkin se antoi mukavaa, katupölyä pesevää sadetta eilen. Korkeapaineen selänne uusiutuu vielä lähipäivinä, mutta ei aivan niin hyvänä kuin aikaisemmin, sillä virtaus on lännen puolelta ja lähiöinä jo 300 m korkeudessa navakasti luoteen ja pohjoisen puolelta. Ilmamassa pysyy tavanomaista lämpimämpänä perjantaihin asti, mutta sen jälkeen on epävarmaa vielä, palataanko normaaliin ja sateisempaan, vaiko kuurosateiseen ja koleaan säätyyppiin. Kuitenkin tällä viikolla lintuja tulee niin, että päivämuutto alkaa jo heiketä ja painopiste siirtyy vähitellen aamuista öihin, etenkin rastaita tulee paljon. Voitaisiin odotella ainakin luhtahuittia, pikkulokkia, keltavästäräkkiä, mustavikloa ja sirittäjää. Sepelrastaiden vyöryyn ei sääkartoilta näyttäisi löytyvän mitään selitystä.

Ti: Enimmäkseen on pilvistä ja kohtalaista lännen-luoteenpuoleista tuulta. Matalan alapilven takia ei ole hyvä muuttosää.

Ke: Aamupuolella heikkoa-kohtalaista luoteenpuoleista tuulta, joka päivällä kääntyy länteen. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja iltapäivällä pieni sateen mahdollisuus. Melko hyvä muuttosää.

To: Heikkoa-kohtalaista luoteenpuoleista tuulta ja verraten selkeää. Päivällä sisämaassa on lämmintä ja vielä parempaa muuttosäätä kuin edellisinä päivinä, etenkin haukoille, kotkille ja haikaroille.

Lintusää 14.–16.4.2018: Muutto edistyy hyvin korkeapaineessa – yötkin lämpenevät

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Viime viikonloppuna kevätmuutto ryöpsähti vauhtiin, ja sen jälkeen, lukuunottamatta tiistain lumista aamua ja Itämeren vastatuulta tiistaina-keskiviikkona, on ollut hyvä muuttosää joka päivä. Korostettakoon taas kerran, että kauniissa ja heikkotuulisessa säässä etenkään pikkulintuja ei näe suuria määriä muutolla kiikareilla, vaikka muutto olisi kovaa, koska ne ovat hajaantuneet korkealle taivaan sineen. Jokapäiväinen kaunis sää hajotti kurjen muutonkin monelle päivälle, ja itätuulet eteläpuolellamme painoivat linnut kauas länteen. Ehkä vielä voisi kurkia isohko määrä tulla.

Korkeapaine jatkuu ainakin noin viikon verran, ja muuttosää säilyy joka päivä erinomaisena; yötkin lämpenevät. Vaikka varsinaista kuumaa putkea ei synny etelästä Suomea kohti, ei mikään estä muuton hyvää edistymistä, eli uusien lajien saapumista, ja joidenkin harvinaisuuksien tuloa. Parhaiten sää suosii harvinaisten kaartelumuuttajien tuloa.

La: Heikkotuulista ja selkeää, merellä kohtalaista itätuulta ja rannikolla iltapäivällä merituulta.

Su: Aika samanlaista kuin lauantaina, mutta on mahdollista myös, että etelästä pilvistyy päivän kuluessa ja jopa vähän sataa.

Ma: Heikkoa tuulta, merellä kohtalaista, lännen puolelta, pilvisempää kuin muina päivinä.

Jatkoarvio: Korkepaine ja kaunis säilyy edelleen useita päiviä, mutta se voi myöhemmin siirtyä länteen, jolloin seuraisi kova kylmänpurkaus ja takatalvi. Muutkin vaihtoehdot ovat mahdollisia.

Lintusää 5.–7.4.2018: Hyvä eteläinen muuttovirtaus vallitsee, terminen kevät alkaa vihdoin

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Lähipäivinä on enimmäkseen hyvää, pääosin eteläistä muuttovirtausta. Varsinainen lämmin putki ei pääse ihan tänne, mutta huomenna Baltiassa on yleisesti jopa 18 astetta lämmintä, mikä vauhdittaa mm. metsä- ja kanadanhanhien, joutsenten, lokkien, haahkojen, sepelkyyhkyjen, hiirihaukkojen, kiurujen ja töyhtöhyyppien päämuuttoa. Vihdoinkin yöt lämpenevät niin, että terminen kevät alkaa nyt – viime vuonna jo 8.3. Lähipäivinä saapuvat mm. kapustarinta, metsäviklo, lapasorsa, jouhisorsa, mustakurkku-uikku, punajalkaviklo, kuovi, kivitasku, tiltaltti ja räyskä. Samalla myös rastaat, niittykirviset ja punarinnat alkavat vähitellen yleistyä.

To: Aamulla on heikkoa etelätuulta, joka päivällä kääntyy idän ja kaakon välille ja on heikkoa-kohtalaista. Enimmäkseen on pilvistä ja iltapäivällä pieni, illalla suurehko sadekuurojen mahdollisuus. Muuten vallitsee hyvä muuttovirtaus, ensimmäistä kertaa etenkin myös yömuuttajille, mutta on suuri sumun, matalan sumupilven ja tihkusateen mahdollisuus, mikä vähentää muuttoa tai sen näkemistä huomattavasti.

Pe: Enimmäkseen on kohtalaista etelänpuoleista tuulta, pilvistä mutta poutaa. Iltapäivällä, joissakin ennustusmalleissa jo aamulla-aamupäivällä, lännestä alkaen yleistyy räntä- ja vesisade. Sumuriski on pienempi kuin torstaina. Hyvä muuttosää etenkin, mikäli sade alkaa vasta myöhään.

La, epätarkka: Aamulla on enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa WNW-tuulta, joka päivän aikana kääntyy vähitellen lounaan puolelle. Melko selkeää mutta ilmamassa on vähän koleampaa kuin edellisinä päivinä. Siltikin aamulla on melko hyvä muuttosää, joka päivällä vain paranee, niin että ensimmäiseen kurkiannokseen ja hyvään hiirihaukkamuuttoon on mahdollisuudet iltapäivällä.

Su–ma, arvio: Jälleen lämmintä etelävirtausta ja muuton hyvää vauhdittumista.

Lintusää 28.–30.3.2018: Muuttokevät etenee madellen korkeapainesäässä

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Kylmä, joskin kaunis ja heikkotuulinen korkeapainesää jatkuu. Muuttokevät etenee hitaasti madellen päivisin. Vaikka lämpötila ei juuri sulata lunta, niin voimakas auringon säteily suurentaa pälviä pikku hiljaa. Päivisin melko lämmin ja aurinkoinen sää tuuppaa aikaisia muuttajia tulemaan hiljalleen. Sää suosii etenkin ensimmäisiä kurkia, variksia, kiuruja, kyyhkyjä ja petolintuja (hiirihaukka, merikotka sekä ensimmäiset muuttavat maakotkat, ampu-, varpus- ja tuulihaukat). Myös hanhien etujoukkoja tulee. Yömuuttajilla on kalseammat olot ja kosteikkojen jäätyminenkin hillitsee metsävikloja, lehtokurppia ja taivaanvuohia tulemasta vielä. Retkisäät ovat upeat, mutta lintuvyöry antaa odottaa itseään.

Ke–pe: Heikkoa tuulta ja verraten selkeää paitsi keskiviikkona iltapäivällä tulee tämän päivän tapaan lumikuuroja yleisesti. Iltapäivisin on muutama plusaste sisämaassa, yöllä kymmenkunta astetta pakkasta.

La–su, arvio: Edelleen on verraten selkeää ja aurinkoista, mutta Suomenlahdella voimistuu idän-koillisenpuoleinen tuuli vähitellen, Itämerellä voimakas ja kylmä pohjoisvirtaus, sekä Baltiassa lumipyry, mitkä lamauttavat muuttoa entisestään. Positiivisena kehityksenä on lämmin virtaus Afrikasta Kaakkois-Eurooppaan; muuttajat lähestyvät.