Myöhäinen iltakävely

Kuvat ja teksti: Pekka Seppälä

On torstai. Se perinteinen Tringa-ilta. Ihmisiä saapuu yksin, pareittain, ryhmissä kohti Tieteidentaloa ja sen isoa luentosalia. Ovella on tulppa. Nuorisojaoston väkeä on hidastamassa liikennettä. Ja mikä ehkä kaikkein mukavinta näyttää siltä, että tulppa kasvaa vuosi vuodelta. Ohitan tulpan tervehtien kavereita.

Pikku hiljaa sali täyttyi ihmisistä. Kummalisen täydeltä tuntui. En keksinyt kuin kaksi selitystä moiseen suosioon: Joko Juha Tiaisesta oli tullut poikkeuksellisen suosittu tai sitten ihmisillä oli tarvetta tulla. Minä uskoin tuohon jälkimmäiseen, se kun muistutti minua kuinka tärkeitä tällaiset yhteiset tilaisuudet ovat – Ilostui huomattuani Ketolan saapumisen. Puheenjohtaja julisti kokouksen alkaneeksi.

Kokous loppui aikanaan. Yksin, pareittain, ryhmissä ihmiset lähtivät. Moni heistä päätyi sinne minne mekin päädyimme – ryhmässä. Jatkoille Acapulcoon.

Mistä lie tuli ajatus lähteä Kylikseen. Pöllöilemään. Keskelllä yötä – pimeässä. Janne lupautui mukaan. Ja loppujen lopuksi yhdessä lähdettiin. Pysähdyttiin vain linja-autoaseman Grillille ostamaan lähtöeväät – superlihapiirakat.

Motarin alkupäässä hypättiin 77:n kyydistä. Tyhjennettiin rakot puistikkoon ja liukasteltiin Kyliksen rantaan.

Aika erillaiselta paikat näyttivät sitten viime käynnin, joskus vuosi takaperin ei meinaa pimeässäkään näyttänyt siltä miltä nyt näytti. No, kuitenki, tultiin katsomaan tunturipöllöä, joten viis muusta.

Kuuleman mukaan eteläpää oli varma paikka nähdä tuo valkoinen pöllö, mutta juupa joo. Tosin hiekkakentällä oli yksi auto. Siis aitojen tällä puolen. Aivan, tiedätte kyllä mistä on kysymys.

Lammen rannalla kannaksella yllätettiin supi. Kerrassaan hassu tilanne. Meitsit halus yllättää otuksen. Ja kun kerran oltiin se nähty jo etäänpää. Päätettiin, että saarretaan otus kannakselle. Niin kuin ollaan joskus tehty jÄniksille. Joo, no onnistuttiin nyttenkin. Ihmeteltiin vaan aluksi, että mihin se oikein katosi, kun ei se meidän välistä ollut lähtenyt. Ja yht’äkkiä heinikossa räpsähti ja tumma otus lyllersi hirmuista vauhtia lammikon jäätä pitkin. Heh , jollakin tapaa hellyttävä näky, totesi Jannekin.

Pohjoispäässä rantatie oli niin arveluttavan oloisesti jäiden alla, että päätettiin tallustella sisempää. Ja, kas, tavattiin Nopsa. Tämä viikin salaperäinen partaveikko, joka käyräsarvisellaan painaa menemään millon mihinkin. Ja kyllä käyräsarvinen nojasi nöyrän oloisena pajukkoon nytkin. Juteltiin hivenen ja mikä yhtä hienoa katsottiin kuinka nuoren tunturipöllön siluetti piirtyi tummana alhaalla lipuvia pilviä vasten, sen istuessa pelastustolpan nokassa myyriä vahtimassa.

Retki oli täyttänyt tarkoituksensa, mutta joku aina valvoo. Missähän Nopsa mahtaa vedättää juuri nyt?