Kokouskuvauksia

Jussi Korpela

Tälle sivulle kerätään esimerkinomaisesti kuvauksia menneistä kuukausikokouksista.

• Huhtikuun 2001 kuukausikokous
• Maaliskuun 2001 kevätkokous
• Tammikuun 2001 kuukausikokous

Tringa ry:n kuukausikokous Tieteiden talolla 5.4.2001

Esitelmä tammikuun 2002 kuukausikokouksessa. Kuva: Mikko Heikkinen

Miksi toiset lajit ovat harvinaisia ja toiset eivät? Entä mitä harvinaisuus oikeastaan tarkoittaa? Näihin kysymyksiin Heidi Hannula etsi vatstausta esitelmässään Harvinaisten lintulajien ekologiset piirteet. Esitelmä perustui Lammin lintuatlasalueella tehtyyn tutkimukseen, jossa otettiin huomioon kahdeksan eri ekologista piirrettä. Tutkimuksessa harvinaisiksi luettiin lajit, jotka pesivät alle 5% ruuduista. Yleiset lajit pesivät yli 75% ruuduista.

Harvinaisten ja yleisten lajien ekologisille piirteille löydettiin mm. seuraavanlaisia yhteisiä nimittäjiä:

• Harvinaisten lajien elinympäristönä oli kosteikko, yleisten metsä (tutkimusalue pääasiassa metsää)
• Ravintona harvinaisilla lajeilla olivat selkärankaiset, yleisillä hyönteiset
• Harvinaiset lajit esiintyivät Lammilla levinneisyysalueensa reunalla tai sen ulkopuolella, yleiset levinneisyysalueensa sisällä (etäisyys reunaan >500km)
• Harvinaisten lajien kannankehitys oli suuresti taantuvaa tai runsastuvaa, yleisten kanta oli vakaa

Tietyllä alueella harvinainen laji näyttäisi siis olevan tunnistettavissa siitä, että se esiintyy kyseisellä alueella lähellä levinneisyysalueensa reunaa, sille sopivia elinympäristöjä on vähän, sitä uhkaavia petoja on paljon ja sen kanta on voimakkaasti taantuva tai runsastuva. Nämä piirteet olivat harvinaisuuden syistä johdettuja harvinaisen lajin tunnusmerkkejä, mutta itse harvinaisuuden käsite määritellään hieman toisin. Lintulaji on harvinainen, mikäli sen esiintymistiheys on alhainen ja/tai levinneisyysalue suppea.

Tringa ry:n sääntömääräinen kevätkokous Tieteiden talolla 1.3.2001

Mikä olisikaan varmempi kevätkokouksen merkki kuin Pertti Uusivuori kokousnuijaa heiluttamassa. Nuija kopisee tasaisen varmasti KOP, KOP, KOP… Erityisen nopeatempoisen kopinasta tekee lähestyvä tietokilpaiun purku – pikkuasioista ei nyt jaaritella, ne jääkööt syksyn huoleksi. Hallitukselle myönnetään vastuuvapaus ja sillä selvä. Niin kiire ei kuitenkaan ole, ettei jäsenistö jaksaisi kuunnella ilouutisia: Uudenmaan lintupaikkaoppaan menekki on ollut huimaa ja yhdistyksen taloudellinen tilanne sen mukainen. Vaikka verottajalla on vielä sanansa sanottavana ja loppupotti jaetaan alueella toimivien muiden lintuyhdistysten kesken, on selvää, että taloudellista takapakkia kirjan julkaisemisesta ei aiheudu. Lisäksi oppaalle on myönnetty kunniamaininta WWF:n järjestamässä Vuoden luontokirja -kilpailussa. Kunniamaininta on erityinen huomionosoitus ja se on jaettu 23 vuoden aikana muutaman kerran aiemmin.

Ja sitten asiaan – kuka onkaan määrittäjä-ässä 2001? Tämän selvittämiseksi pidettin helmikuun kokouksessa tietokilpailu, joka tänä vuonna oli Mauri Leivon käsialaa. Mistä tahansa kuvakimarasta ei tietenkään ollut kyse, ei suinkaan. Kyseessä oli porvoolaisilla asianharrastajilla testattu hermoja ja määritystaitoa kysyvä ammattilaistason koitos. Kaikkiaan kisaa voisi luonnehtia toisaalta kotimaiseksi, toisaalta Lähi-itään painottuvaksi. Kuvien joukossa oli mm. 9 kuvaa petolinnuista (8 lajia), 3 lajia kiuruja, 2 lajia kuikkalintuja ja 3 kuvaa poikasista. Kokonaan puuttuivat mm. kanalinnut, rantakanat, haikarat, pöllöt, kyyhkyt, ja tikat.

Harrastajasarjaan osallistui 20 henkilöä. 30:sta lajista 25 oli pesinyt Suomessa. Ainoa laji, jota ei ollut tavattu Suomessa oli alppinaakka. Kilpasarjaan osallistui 36 henkilöä. 20:ssa kuvassa esiintyi 12 Suomessa pesinyttä lajia ja toisaalta 4 lajia, joita ei ole tavattu Suomessa (kirjosiipikiuru, aavikkokiuru, kaukasianrautiainen ja punaperätasku).

HARRASTAJASARJA TOP 5

1. Kimmo Koivula 61
2. Jaakko Aarniala 51
3. Antto Mäkinen 46 Heikki Eriksson 46
5. Liisa Sarakontu 44 Janne Koskinen 44

KILPASARJA TOP 20

1. Hannu Jännes 122
2. Kari Soilevaara 121
3. Pekka Nikander 120
4. Visa Rauste 119
5. Matti Kapanen 115
6. Petteri Lehikoinen 108
7. Johan Ekroos 107
8. Jarkko Santaharju 106 Jorma Vickholm 106
10. Markku Heinonen 102
11. Aleksi Lehikoinen 101
12. Mika Ohtonen 100
13. Andreas Linden 96
14. Pekka Seppälä 95
15. Jan Södersved 92 Jari Laitasalo 92
17. Juha L(aaksonen?) 89
18. Harri Muukkonen 88 Vesa Jouhki 88
20. Pekka Hänninen 87

Tringa r.y.:n kuukausikokous Tieteiden talolla 4.1.2001

Lintuvuosi 2001 alkaa järjestelmällisissä merkeissä, sillä kaikki Tringa-lehden katsaukset ja lajistoa koskevat artikkelit vuodesta 1974 alkaen on nyt koottu yhteen mappiin. Tarkoituksena on näin helpottaa lajikohtaisten pitkäaikaiskatsausten tekoa. Katsausten tekijöiksi toivotaan tavallisia "rivijäseniä". Mitään erityisiä taitoja tehtävä ei vaadi – kiinnostus ja perustiedot linnuista riittävät. Katsauksen aihe on vapaavalintainen. Halukkaat voivat ottaa yhteyttä raporttitoimittaja Jyrki Pynnöseen (yhteystiedot Tringa-lehden sisäkannessa).

Uuden tiedon tuottamisen lisäksi tringalaisilla on mahdollisuus oppia uutta meteorologian alalta Jarmo Koistisen pitämillä meteorologian perusteita käsittelevillä luennoilla. Luennot järjestetään jäsenistön pyynnöstä, ja tarkemmat tiedot ajankohdasta ja paikasta julkaistaan Tringa-lehdessä.

Illan esitelmän piti Markus Öst aiheenaan Haahkatutkimusta Tvärminnen saaristossa läntisellä Suomenlahdella. Hän aloitti esitelmänsä kertomalla hiukan Suomenlahden haahkakannan nykytilasta – viimeiset viisitoista vuotta jatkuneesta alamäestä. Kantojen taantumisen syiden selvittämiseksi Öst kumppaneineen on tutkinut mm. sinisimpukoiden koko- ja massajakaumia, haahkojen ruokailua, sekä poikastuottoa. Tutkimusalueina olivat Tvärminne, jossa kannan heikkeneminen on ollut tasaista, ja Söderskär, jossa kanta on suorastaan romahtanut. Tulosten valossa näyttäisi siltä, että ainakin Södärin romahdus johtuu vähäisestä simpukkabiomassasta – haahkoilla on siis sapuska vähissä. Ehkäpä suolapulssi parantaisi tilannetta, sillä haahkathan elävät jo nyt pääravintonsa, sinisimpukan, meriveden suolaisuudesta riippuvan levinneisyysalueen äärirajoilla.

Esitelmän toisessa osassa Öst pääsi käsiksi lempiaiheeseensa – haahkojen pesintään ja poikashuoltoon. Moni on varmasti kuullut haahkojen tavasta huoltaa toinen toistensa poikasia, mutta harva on paneutunut järjestelmän hienouksiin: yksinhuoltajiin (omat tai vieraat poikaset), yhteishuoltajiin (yleensä kaksi naarasta) ja väliaikaisiin yhteishuoltajiin. Jako vastaa hyvin haahkanaaraiden tarpeita, sillä haudonnan jälkeen, pudotettuaan puolet painostaan, kaikki naaraat eivät suinkaan ole kykeneviä huolehtimaan omista jälkeläisistään. Etenkään ne, joiden puoliso on ammuttu ja jotka ovat tästä syystä joutuneet vieraiden koiraiden jatkuvan häirinnän kohteeksi tärkeällä tankkauskaudella ennen pesintää. Tällaisten naaraiden on usein järkevintä jättää poikaset muiden hoidettaviksi, jotta oma henki säilyisi ja tulevien pesimäkausien poikastuotto tulisi turvattua. Tutkimustulokset luonnollisesti tukevat teoriaa: yksinhuoltajaemot ovat parempikuntoisia kuin poikasensa hylkäävät väliaikaiset yhteishuoltajat. Vaikka syy erikoiseen poikastenhoitomenettelyyn näyttäisi selvältä, on Östin seuraavien tutkimusten haasteena vieläkin syvemmin selvittää, mitkä syyt ovat huoltajajaon taustalla. Kiinnostavaa on myös, miksi toiset hoitoryhmät ovat vakaita ja toiset eivät ts. miksi kaksi on yhteishuoltajien tavallisin määrä? Onko haahkojen "henkisillä ominaisuuksilla" alistuvuus/dominoivuus vaikutusta? Entä sukulaisuussuhteilla? Luvassa on vähintäänkin Saurolan viirupöllötutkimusten veroista draamaa.

© Jari Kostet