Hangon lintuaseman kevätveikkaus / Hango fågelstations vårtippning

Oman veikkauksesi voit antaa tästä linkistä / Du kan tippa via länken

haarapaasky_ALHangon lintuasemalla on useamman vuoden ajan järjestetty kilpailu, jossa veikataan kevään ensimmäisen haahkan saapumispäivää Hangon lintuasemalle. Uddskatanin aukeamisen kunniaksi tänä vuonna ei veikata ainoastaan haahkan saapumispäivää vaan myös ensimmäisen pääskyn (räystäs-, haara-, törmä-, tai tervapääsky) saapumisajankohtaa (kuvassa haarapääsky aseman pihalla pesärakennuspuuhissa). Haahkan saapuminen saaristoon on ensimmäisiä kevään merkkejä, mutta ensimmäisen pääskysen näkeminen kielii jo kesän lähestymisestä. Monet pääskylajien kannat ovat taantuneet Suomessa huomattavasti viime vuosina, ja BirdLife Suomi on valinnut räystäspääskyn vuoden seurantalajiksi, jota tarkkaillaan koko vuosi.

Hangon lintuaseman tutkimusten perusteella talven ankaruus vaikuttaa voimakkaasti haahkan kevätmuuton ajoittumiseen. Leudon talven jälkeen ensimmäiset haahka-airueet nähdään jo helmikuussa, kun taas kylmän, ja pitkän jäätalven 1996 jälkeen ensimmäiset muuttajat nähtiin vasta aprillipäivänä. Talven ankaruudella on myös vaikutusta haahkan poikastuottoon. Rannikkotutkimusryhmä Aronian haahkatiimin tulosten perusteella haahkoilla on eniten poikasia leutojen talvien jälkeen, jolloin haahkaemot ovat myös parhaimmassa kunnossa.

Talven ankaruus Pohjolassa ei sen sijaan vaikuta juurikaan pääskysten keväiseen saapumisajankohtaan. Ne talvehtivat Afrikassa ja muuton ajoittuminen määräytyy enemmän sisäisen kellon mukaan, jota kevään edistyminen hienosäätää. Lisätietoja pääskyjen ja muiden yleisten lintulajien muutonajoittumisesta löytyy aseman verkkosivuilla olevasta julkaisusta.

Hangon lintuasema ja Aronian haahkatiimi järjestää kaikille avoimen veikkauskilpailun haahkan saapumispäivästä. Arvaa 5.2 mennessä koska ensimmäiset kevätmuuttavat juhlapukuiset haahkat ja ensimmäinen pääsky nähdään Hangon lintuasemalla. Oikein vastanneiden kesken arvotaan Hangon lintuasema-aiheinen huppari sekä kaikkien vastanneiden kesken kaksi T-paitaa.

 


 

Sommol06_55

Hangö fågelstation har redan flere år ordnat en tävling som går ut på att gissa när den första ejdern för året ses ute på Uddskatan. Eftersom Uddskatan nu är öppnad för allmänheten vill stationen hedra detta med att låta vårtippningen också omfatta ett datum för den först svalan, förutom ejdern! Svalan kan vara hussvala, ladu- eller backsvala. Ejderns ankomst till skärgården berättar ju om vårens ankomst, men den första svalan anar redan sommaren. Svalorna har tyvärr minskat rätt kraftigt i Finland, och i år har Birdlife Finland valt att speciellt hussvalan skall kollas upp. Observera därför svalor i år!

Ejdern kommer till Hangö enligt den statistik som fågelstationen samlat i stort i takt med att vintern drar tillbaka – en varm vinter betyder att de första småflockarna kan dyka upp redan i februari, medan en kall vår kan skjuta upp ankomsten till aprildagen-som det gick 1996 då isläget var svårt. En kall vinter påverkar också ådornas häckning. Enligt det undersökningar som Aronias ejderteam har gjort, så blir det fler ungar ifall våren är tidig och vintern mild, då också ådorna är i gott skick.

Om vintern långt i norr är sträng eller inte påverkar egentligen inte alls svalorna, som övervintrar i tropiska Afrika. Svalorna flyttar på basen av sin inre klocka, som vårens framskridande längs vägen sedan finjusterar. Mer information om svalornas, och andra allmänna fåglars ankomsttider kan man hitta på fågelstationens hemsidor.

Hangö Fågelstation och Aronias ejderteam inbjuder alla att delta i vårtippningen! Gissa när den första ejdern i praktdräkt och den första svalan dyker upp i Hangö! Stationen är bemannad hela året, och håller ett öga på situationen. Vi lottar ut en munkjacka med fågelstationsmotiv mellan dem som tippat bäst, och en par t-shirts bland alla som varit med och gissat.

 

Oman veikkauksesi voit antaa tästä linkistä / Du kan tippa via länken

Viimeinen veikkauspäivä on 5.2.2015 Sista dag för gissningar är 5.2.2015!

 

Lisätietoja Aronian haahkatiimistä / Mer om Aronias ejderteam:

http://www.novia.fi/ejder/ (på svenska)
http://www.novia.fi/eider/ (englanniksi)

Lisätietoja Tringa ry:sta / Mer om Tringa rf:

http://www.tringa.fi/ (suomeksi)

Lisätietoja Hangon lintuasemasta / Mer om Hangö fågelstationen:

http://www.tringa.fi/hangon-lintuasema/ (suomeksi)

http://www.tringa.fi/hangon-lintuasema/fagelstationer.html (på svenska)