Aika
04.10.2019 - 06.10.2019 kello Koko päivä
0 paikkaa vapaana
Luokat
Menemme viikonlopuksi Haliakselle (Hangon lintuasema) niin että yövymme lintuaseman rajoitetun kapasiteetin sijaan Hangossa B&B:ssä ja kävelemme molempina aamuina heti aamuksi Haliakselle etelämetsän kalliolle staijaamaan. Kelin ja lintutilanteen mukaan ollaan aamusta Haliaksella niin pitkään kuin tuntuu järkevältä, ja lähdetään sitten muille Hangon paikoille retkelle loppupäiväksi. Illalliskuvio selviää myöhemmin, joko illallinen on yöpaikassa tai sitten syömme Hangossa jossain kohtuuhintaissa ravintolassa.
Retkimaksu sisältää Haliaksen asemamaksun (25e) vaikka emme yövykään asemalla. Näin kannatamme hieman aseman toimintaa ja pääsemme vastineeksi bussiretkiä monipuolisemmin myös seuraamaan aseman arkea: mm tutustutaan enemmän rengastukseen, käydään bunkkerilla ja tutustumassa asemaan jne.
Huom! Kävelemme molempina päivinä eteläkärkeen Tulliniemen luontopolkua, joka on 3,5 km suuntaansa eli yhteensä 7 km. Herätys on jo reilusti ennen auringonnousua, jotta ehdimme heti aamuksi etelämetsän kalliolle staijaamaan.
Retki on vain Tringan jäsenille.
Lue yleiset retkiohjeet, joissa mm. peruutusehdot täältä:
Oppaana: Aleksi Mikola
Lähtöpaikka: Kuljetukset kimppakyydein.
Retkiaika: Lähtö perjantaina klo 18. Paluu sunnuntaina noin klo 18.
Retken hinta: Noin 150 e. Retkimaksu tarkentuu myöhemmin. Retkimaksu sisältää yöpymiset, aamupalat, opastuksen ja Haliaksen asemamaksun. Retkimaksun lisäksi tulevat matkakulut ja omatoimiruokailujen kulut. Lisätiedot maksusta sähköpostitse lähempänä retkeä.
Ilmoittautuminen: Netti-ilmoittautuminen viimeistään 4.9. Saatuasi vahvistuksen ilmoittautumisen onnistumisesta, lähetä Aleksille sähköpostitse tieto siitä, voitko tarjota autokyydin vai tarvitsetko kyytiä. Matkakustannukset jaetaan autossa olijoiden kesken.
Lisätietoja: aleksi_mikola ÄT hotmail.com