Aika
13.06.2020 kello 12.00 - 14.00
Lähtöpaikka
Kuusiluoto
1 paikkaa vapaana
Luokat
Retkellä pääsee seuraamaan uuttukyyhkyjen rengastusta Eero Haapasen johdolla.
Tarkista tapahtumakalenterista retkitiedot retkeä edeltävänä päivänä mahdollisten viime hetken muutosten varalta
Koronavirustilanne:
Noudatamme retkillä THL:n ja muiden viranomaisten ohjeita ja suosituksia. BirdLife on antanut lintuyhdistyksille viranomaisohjeisiin perustuvat omat suosituksensa retkien järjestämisestä. Tilanteen muuttuessa tapahtuma voidaan joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla. Peruutuksesta ilmoitetaan ilmoittautuneille.
Retkelle saa tulla vain ehdottoman terveenä – lievistäkin oireista on jäätävä kotiin.
Jokainen osallistuu retkelle omalla vastuullaan. Emme suosittele riskiryhmiin kuuluvia osallistumaan retkelle.
Retkellä osallistujien tulee huolehtia 2 metrin turvavälin pitämisestä (poislukien samassa taloudessa asuvat).
Oppaan kaukoputkea ei voi käyttää.
Oppaana: Eero Haapanen
Lähtöpaikka: Kuusiluoto, saaren pohjoispäässä olevan punaisen mökin edusta douglaskuusen luona. Kuusiluodolle pääsee Pornaistenniemeltä n. 1,5 km pituista pitkospuureittiä Lammassaaren kautta. Kulkuaika Kuusiluodolle Pornaistenniemeltä noin puoli tuntia.
Retkiaika: Opastus alkaa klo 12, päättyy noin klo 14.
Retken hinta: Maksuton
Ilmoittautuminen: Netti-ilmoittautuminen viimeistään 12.6.
Tiedustelut: retketÄTtringa.fi
Omat ilmoittautumiset Ilmoittautumisohje
Ilmoittaudu tähän tapahtumaan
Ilmoittautuminen tähän tapahtumaan on päättynyt, tai ei ole vielä alkanut.