Aika
26.02.2020 - 05.03.2020 kello Koko päivä
Lähtöpaikka
Helsinki-Vantaan lentoasema
0 paikkaa vapaana
Luokat
Retki on täynnä!
Pohjois-Israelissa talvehtii tavattoman paljon lintuja, joihin tällä lopputalven retkellä tutustutaan. Vierailemme pohjoisosien kosteikoilla, jotka keräävät lintuja magneetin lailla puoleensa. Lisäksi retkeilemme Golanin ylänköalueella, jonka helmi on 2800 metrin korkeuteen kohoava lumihuippuinen Hermonvuori. Jos olet käynyt vain Etelä-Israelissa, et uskoisi tätä samaksi maaksi. Maisemat ovat upeat ja vaihtelevat ja lintulajeja ja yksilöitä on ällistyttäviä määriä. Meillä on seitsemän kokonaista retkipäivää.
Retkeilemme rauhalliseen tahtiin ja etsiskelemme omia lintuja. Alueen pesimälajistoon kuuluu paljon eksoottisia lajeja, kuten syyriantikka, balkanintiainen, kallionakkeli, mustafrankoliini, liitohaukka, ja kalliokirvinen. Etelässäkin runsaat isopurppuramedestäjä ja arabianbulbuli ovat yleisiä. Maaliskuun alku on pesimäkauden alkuaikaa, joten linnut laulavat ahkerasti ja ovat aktiivisia. Kevätmuutto on jo selvästi käynnissä. Lokkeja, haikaroita ja muita kosteikkolintuja näemme niin paljon, ettei kukaan jaksa niitä kaikkia kirjata ylös. Talvisin alueella on mahdollista nähdä monipuolisesti hienoja lajeja, kuten valkopää- ja marmorisorsia, aasiankiuruja, valkoselkätaskuja, tuhkakirvisiä tai hyvällä onnella vaikkapa kalliokiipijä tai punapyrstölepinkäinen. Ja varsinaisia yllätyksiähän tulee aina vastaan. Teemme yhtenä iltana retken, jolla bongaamme Israelin ehkä kovimmat pesimälajit nuubiankehrääjän ja aavikkopöllön.
Retkellä keskitymme lintujen ihailuun ja määrittämiseen kaikessa rauhassa. Vaikka retkeilemme leppoisasti, tulemme näkemään suurimman osan alueen erikoisuuksista. Kaikkea ei yhdellä retkellä näe, eikä se ole tämän retken tarkoituskaan. Lintulajeja on odotettavissa noin 180.
Matka on vain Tringan jäsenille. Mukaan mahtuu kuusi Tringan jäsentä.
Vuoden 2019 retkikertomus ja lajilista löytyvät täältä:
https://www.vanha.tringa.fi/2019/03/tringa-pohjois-israelissa-5-11-2-2019/
Majoitus ja ruokailu
Retkellä on täysihoito. Majoitumme kahden hengen huoneissa. Mennessä nukumme aamuyön tunnit vaatimattomassa hotellissa Tel Avivin keskustassa. Seuraavat neljä yötä Arbelin pikkukylässä yhdessä maan mukavimmista majataloista, josta on lyhyt matka kaikkialle Pohjois-Israeliin. Kfar Ruppinin majapaikka on vaatimaton hotellitasoinen. Ezuzissa yövymme majatalossa. Yhden hengen huoneesta lisämaksu.
Sää
Vaikka etelässä olemmekin, retkeen on hyvä varustautua talvivaattein. Pohjoisessa voi olla aamuisin pakkasta ja lumisadekin on mahdollista. Hermon-vuorella on hiihtokeskus ja talvisin siellä on jopa luntakin :) . Kun aurinko lämmittää meren pinnan tasolla, lämpötila noussee pariinkymmeneen asteeseen.
Matkaehdot
Osallistujan tulee olla matkan alkaessa Tringan jäsen. Tringa pidättää oikeuden hinnanmuutokseen, jos joudutaan tekemään uudelleenjärjestelyjä. Matka ei ole valmismatka, joten Tringa ei vastaa mahdollisista peruutuksesta syntyvistä kustannuksista. Henkilökohtainen matkavakuutus on kaikille osallistujille pakollinen.
Oppaana: Petro Pynnönen. Petro on vetänyt viisi Tringan retkeä Israeliin.
Retkimaksu: 1775 €. (Huom: ei sisällä lentolippua. Lentolippu samalle lennolle maksaa noin 360€ (20.1. tilanne) ja sen voit maksaa samalla kun koko matkankin.) Retkimaksu sisältää täysihoidon, eli majoitukset (26.)-27.2. Tel Avivissa, 28.2.-2.3. Arbelissa, 2.-3.3. Kfar Ruppinilla ja 3.-4.3. Ezuzissa, kaikki ruokailut(sisältää aamiaisen, juomavedet, päiväaikaiset kahvi- ja muut evästauot ja illallisen ruokajuomineen siten, että omaa rahaa ei ruokailuun tarvitse varata), kaikki retket ilmastoidulla pikkubussilla, sisäänpääsymaksut ja oppaan palvelut sekä ilmastokompensaatiomaksun (Suomen luonnonsuojeluliiton Madagascarin metsittämisprojekti). Lisämaksusta yhden hengen huone. Retken mahdollinen tuotto käytetään Tringan suojelu- ja harrastustoimintaan.
Retkimaksu maksetaan Tringan retkitilille FI02 1572 3000 3515 85 heti ilmoittauduttua. Maksun viestiin retken nimi sekä maksetun retkeläisen nimi/retkeläisten nimet.
Lähtöpaikka: Helsinki-Vantaan lentoasema
Ilmoittautuminen: Retki toteutuu varmasti. Vaikka varsinainen ilmoittautumisaika on jo päättynyt, voit vielä ilmoittautua mukaan 26.2.2020 mennessä (jos yllä oleva ilmoittautujalukema sen sallii). Ilmoittautumisesi lisäksi ilmoittaudu varmuuden vuoksi vielä suoraan retken vetäjä Petrolle sähköpostilla: petropynnonenÄThotmail.com
Lisätietoja sähköpostilla: petropynnonenÄThotmail.com.