Aika
17.10.2020 kello 09.00 - 15.00
Luokat
Lähde Hangon lintuasemalle seuraamaan lintujen syysmuuttoa, erityisesti vaeltavien tiaisten menoa lauantaina 17. lokakuuta! Aamupäivä vietetään lintuaseman oppaan seurassa yhdellä maamme tunnetuimmista lintupaikoista syysmuuttoa havainnoiden ja muuttavien lintujen määritykseen keskittyen. Opastus kestää noin 3 tuntia ja sille mahtuu mukaan 12 lintuharrastajaa. Opastus soveltuu hyvin myös aloittelevalle lintuharrastajalle. Suositeltavat varusteet: omat kiikarit tarvitaan, myös kaukoputki suositeltava. Pukeutuminen sään mukaan.
Hankoniemi on yksi maamme tunnetuimmista lintujen muuttoreiteistä ja Hangon lintuasema Pohjoismaiden tärkeimpiä vaelluslintujen tutkimusasemia. Syyskuun lopulla ja lokakuussa alkaa vaelluslintujen, kuten tiaisten, närhien, tikkojen ja joinakin syksyinä myös pöllöjen, näytös. Suurimmat määrät vaeltajia nähdään usein lokakuun puolella, jolloin huippuvuosina Hankoniemen kärjessä lasketaan tuhansia ja rengastetaan satoja tiaisia päivässä.
Oppaana: Aki Aintila
Kokoontuminen: Tulliniemen luontopolun eteläpään näköalakalliolla paikalla, jossa kaksi retkipöytää. Lähtöpaikalle on luontopolun alusta noin 3,7 kilometrin kävelymatka. Lähtöpaikka kartalla: Uddskatanin näköalapaikka
Opastuksen kesto: klo 9.00 – 12.00
Opastuksen hinta: Aikuinen 20€; lapsi (7-18-v.) 10€.
Ilmoittautuminen: Ilmoittautudu mukaan Hangon lintuaseman verkkokaupassa, osallistumismaksu maksettava ilmoittautumisen yhteydessä. Koska verkkokaupassa on saatavilla useampia retkiä, muistathan valita oikean päivämäärän!
Tiedustelut: opastukset(ät)halias.fi
Huom! Nuodatamme koronavirustilanteen vuoksi viranomaisohjeita sekä BirdLife Suomen suosituksia. Opastus järjestetään ulkona turvaväleistä huolehtien. Opastukselle voi osallistua vain terveenä. Tilanteen muuttuessa opastus voidaan joutua perumaan lyhyelläkin aikataululla. Tiedotamme mahdollisista muutoksista kaikkia ilmoittautuneita.