Lintumatka Pohjois-Israeliin

Loading Map....

Aika
04.02.2019 - 12.02.2019 kello Koko päivä

Lähtöpaikka
Helsinki-Vantaan lentoasema

Luokat

Pohjois-Israelissa talvehtii tavattoman paljon lintuja, joihin tällä keskitalven retkellä tutustutaan. Vierailemme pohjoisosien erilaisilla kosteikoilla, jotka keräävät lintuja magneetin lailla puoleensa. Lisäksi retkeilemme Golanin ylänköalueella, jonka helmi on 2800 metrin korkeuteen kohoava lumihuippuinen Hermonvuori. Jos olet käynyt vain Etelä-Israelissa, et uskoisi tätä samaksi maaksi. Maisemat ovat upeat ja vaihtelevat ja lintulajeja ja yksilöitä on ällistyttäviä määriä.

 

Retkeilemme rauhalliseen tahtiin ja etsiskelemme omia lintuja. Alueen pesimälajistoon kuuluu paljon eksoottisia lajeja, kuten syyriantikka, balkanintiainen, kallionakkeli, mustafrankoliini, liitohaukka, ja kalliokirvinen. Etelässäkin runsaat isopurppuramedestäjä, priinia ja arabianbulbuli ovat yleisiä. Helmikuun alku on pesimäkauden alkuaikaa, joten linnut laulavat ahkerasti ja ovat aktiivisia. Onpa meillä mahdollisuudet havaita ensimmäisiä muuttolintujakin, kuten vaikkapa pensaskerttu tai käki . Lokkeja, haikaroita ja muita kosteikkolintuja näemme niin paljon, ettei kukaan jaksa niitä kaikkia kirjata ylös. Talvisin alueella on mahdollista nähdä monipuolisesti hienoja lajeja, kuten valkopää- ja marmorisorsa, aasiankiuru, valkoselkätasku, tuhkakirvinen tai hyvällä onnella vaikkapa kalliokiipijä. Ja varsinaisia yllätyksiähän tulee aina vastaan.

 

Matkaohjelma

 

4.2. ma Lennämme Finnairin suoralla lennolla Helsinki—Vantaalta Tel Aviviin, jonne saavumme 00.30. Nappaamme pikkubussin käyttöömme ja painelemme pehkuihin.

 

5.2. Aamulla ennen aamiaista teemme kävelyretken läheiseen puistoon, jossa elää mm. naamiokottaraisia. Aamiaisen jälkeen retkeilemme legendaarisilla Ma’agan Michaelin kala-altailla. Ma’agan Michael on aivan Välimeren rannalla, ja siellä talvehtii runsaasti mm. pikkumerimetsoja, haikaroita, lokkeja, kalastajia ja kahlaajia. Siellä pesii mm. papyruskerttunen ja sulttaanikana. Vietämme koko loppupäivän altailla ja niiden ympäristössä, sillä lintuja siellä on tolkuttoman paljon. Merellä voi lentää suulia, idänpikkuliitäjiä ja hyvällä onnella välimerenkeltanokkaliitäjiä. Illaksi ajamme Arbeliin, jota pidämme tukikohtanamme seuraavat viisi yötä.

 

6.-9.2. Retkeilemme laajalti koko pohjoisimman Israelin alueella. Liikumme sään ja kiinnostuksen mukaan. Tutustumme etenkin Hulan laaksoon, Hermonvuoreen ja sen ympäristöön sekä Golanin retkikohteisiin. Bet Sheanin laakso on kuuluisa talvehtivien kosteikkolintujen talvehtimisalue. Lisäksi vierailemme valitusti muutamissa erityiskohteissa, kuten Mount Arbelilla ja Mount Gilboalla, Rosh Pinassa ja erilaisilla tekojärvillä.

 

Hulassa on peltojen lisäksi suojeltu kosteikkoalue ja pari järveä, jotka keräävät runsaasti vesi- ja muita rantalintuja. Siellä menee helposti koko päivä, tai useampikin. Petolintuja näemme paljon ja lajikirjo on komea.

 

Hermonvuorella yritämme nähdä mm. itäisiä ruususiipitulkkuja, jotka nykyään on splitattu omaksi lajikseen erona Länsi-Afrikan alienus-lajiin. Kallionakkeleita ja balkanintiaisia näemme varmasti. Alueella talvehtii runsaasti eurooppalaista peruslajistoa, mitä muualla Israelin alueella ei helpolla näe, ja hyvällä onnella seasta voi löytyä vaikka kaspianrautiaisia, kultahemppoja tai mäntysirkkuja.

 

10.2. Siirrymme päivän mittaan etelämmäksi aina Negevin autiomaahan reunalle saakka. Retkeilemme etenkin Urimin peltoalueella. Urimissa on mahdollista nähdä mm. aavikkohaukkoja, keisarikotkia, jouhihietakyyhkyjä, arohyyppiä ja keräkurmitsoita. Kottaraisia, kiuruja ja töyhtöhyyppiä paikalla talvehtii massoittain. Yöksi ajamme legendaariseen Nizzanaan tai oikeammin Ezuzin kylään.

 

11.2 Nizzanan puoliaavikon aamu on eeppinen. Idänkaulustrappeja, hietakyyhkyjä, aavikkojuoksijoita ja muita puoliaavikon lajeja katselemme kaikessa rauhassa. Ezuzissa pääsemme katselemaan aavikon lintujen juomahetkeä leppoisasti pipo päässä ja kahvikuppi kädessä. Paikalla on mahdollisuus varata kuvauskoju kruunuhietakyyhkyjen ja muiden lintujen juomapaikalta. Päivän mittaan retkeilemme Nizzanassa, Revivimin, Retamimin ja Urimin peltoalueilla ja illaksi ajamme Tel Aviviin ja sieltä yölennolla Helsinkiin, jossa olemme aikaisin tiistaiaamulla 12.2..

 

Retkellä keskitymme lintujen ihailuun ja määrittämiseen kaikessa rauhassa. Vaikka retkeilemme leppoisasti, tulemme näkemään suurimman osan alueen erikoisuuksista. Kaikkea ei yhdellä retkellä näe, eikä se ole tämän retken tarkoituskaan. Lintulajeja on odotettavissa noin 200.

 

Tietoja matkasta:

 

Henkilömäärä

Mukaan mahtuu kuusi Tringan jäsentä ilmoittautumisjärjestyksessä.

 

Hinta

1890€ sisältää täysihoidon*, suorat Finnairin lennot Helsingistä Tel Aviviin ja takaisin, majoitukset (4.)-5.2. Tel Avivissa, 6.-10.2. Arbelissa ja 10.-11.2. Ezuzissa, juomavedet, kaikki retket ilmastoidulla pikkubussilla, sisäänpääsymaksut ja oppaan palvelut. Lisämaksusta yhden hengen huone. Retken tuotto käytetään Tringan suojelutoimintaan. *Täysihoito sisältää aamiaisen, päiväaikaiset kahvi- ja muut evästauot ja illallisen siten, että omaa rahaa ei ruokailuun tarvitse varata.

 

Majoitus ja ruokailu

Retkellä on täysihoito, eli ateriat ja kahvitauot kuuluvat pakettiin. Majoitumme mennessä aamuyön tunnit Tel Avivin keskustassa. Seuraavat  viisi yötä Arbelin pikkukylässä mukavassa majatalossa, josta on lyhyt matka kaikkialle Pohjois-Israeliin. Ezuzissa yövymme hieman vaatimattomammassa majatalossa. Majoittuminen lähtökohtaisesti kahden hengen huoneissa, muutokset ovat mahdollisia.

 

Sää

Vaikka etelässä olemmekin, retkeen on hyvä varustautua talvivaattein. Pohjoisessa voi olla talviaamuisin pakkasta ja lumisadekin on mahdollista. Hermon-vuorella on hiihtokeskus ja talvisin siellä on jopa luntakin .  Kun aurinko lämmittää meren pinnan tasolla, lämpötila voi nousta pariinkymmeneen asteeseen.

 

Matkaehdot

Osallistujan tulee olla matkan alkaessa Tringan jäsen. Tringa pidättää oikeuden hinnanmuutokseen, jos joudutaan tekemään uudelleenjärjestelyjä. Matka ei ole valmismatka, joten Tringa ei vastaa mahdollisista peruutuksesta syntyvistä kustannuksista. Henkilökohtainen matkavakuutus on kaikille osallistujille pakollinen.

 

Opas ja ilmoittautuminen

Oppaana toimii Petro Pynnönen. Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen petropynnonen@hotmail.com Osallistujat retkelle otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset ovat samalla sitovia. Matka tulee maksaa heti retken täytyttyä.

 

PÄIVITYS 29.10.2018 RETKI ON TÄYNNÄ. VARASIJALLE VOI ILMOITTAUTUA.

 

Lisätietoja allekirjoittaneelta: petropynnonen@hotmail.com.