Aika
13.06.2020 kello 06.00 - 09.00
Lähtöpaikka
Vuosaari/Uutelan koirapuiston parkkipaikka Uutelantie
0 paikkaa vapaana
Luokat
Katsellaan ja kuunnellaan Uutelan Skatan tilan alueella ja Särkkäniemellä. Kävelyä noin 5 km.
Tarkista tapahtumakalenterista retkitiedot retkeä edeltävänä päivänä mahdollisten viime hetken muutosten varalta.
Koronavirustilanne:
Noudatamme retkillä THL:n ja muiden viranomaisten ohjeita ja suosituksia. BirdLife on antanut lintuyhdistyksille viranomaisohjeisiin perustuvat omat suosituksensa retkien järjestämisestä. Tilanteen muuttuessa tapahtuma voidaan joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla. Peruutuksesta ilmoitetaan ilmoittautuneille.
Retkelle saa tulla vain ehdottoman terveenä – lievistäkin oireista on jäätävä kotiin.
Jokainen osallistuu retkelle omalla vastuullaan. Emme suosittele riskiryhmiin kuuluvia osallistumaan retkelle.
Retkellä osallistujien tulee huolehtia 2 metrin turvavälin pitämisestä (poislukien samassa taloudessa asuvat).
Oppaan kaukoputkea ei voi käyttää.
Oppaana: Mikko Salonen
Lähtöpaikka: Uutelan koirapuiston parkkipaikka, Uutelantie
Retkiaika: Lähtö klo 06:00, paluu noin klo 09:00
Retken hinta: Maksuton
Ilmoittautuminen: Netti-ilmoittautuminen viimeistään 11.6.
Tiedustelut: retketÄTtringa.fi