Aika
04.06.2020 kello 19.30 - 22.00
Lähtöpaikka
Vuosaari/Tryvikintie
2 paikkaa vapaana
Luokat
Iltaretkellä Vuosaaren täyttömäkialueelle ja Porvarinlahden ympäristöön katsellaan ja kuunnellaan alkukesän monipuolista linnustoa. Huom! Mäelle on pitkä, osin jyrkkä nousu.
Tarkista retkitiedot tapahtumakalenterista retkeä edeltävänä päivänä mahdollisten viime hetken muutosten varalta.
Koronavirustilanne:
Noudatamme retkillä THL:n ja muiden viranomaisten ohjeita ja suosituksia. BirdLife on antanut lintuyhdistyksille viranomaisohjeisiin perustuvat omat suosituksensa retkien järjestämisestä. Tilanteen muuttuessa tapahtuma voidaan joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla. Peruutuksesta ilmoitetaan ilmoittautuneille.
Retkelle saa tulla vain ehdottoman terveenä – lievistäkin oireista on jäätävä kotiin.
Jokainen osallistuu retkelle omalla vastuullaan. Emme suosittele riskiryhmiin kuuluvia osallistumaan retkelle.
Retkellä osallistujien tulee huolehtia 2 metrin turvavälin pitämisestä (poislukien samassa taloudessa asuvat).
Oppaan kaukoputkea ei voi käyttää.
Oppaana: Mikko Salonen
Lähtöpaikka: Tryvikintien ja Satamakaaren risteyksessä sijaitseva parkkipaikka. Jos parkkipaikka on täynnä, pysäköintitilaa on lisää läheisen Alepan parkkipaikalla.
Retkiaika: Lähtö klo 19.30, paluu noin klo 22.00
Tarkista tapahtumakalenterista retkitiedot retkeä edeltävänä päivänä mahdollisten viime hetken muutosten varalta.
Retken hinta: Maksuton
Ilmoittautuminen: Netti-ilmoittautuminen viimeistään 2.6.
Tiedustelut: retketÄTtringa.fi
Omat ilmoittautumiset Ilmoittautumisohje
Ilmoittaudu tähän tapahtumaan
Ilmoittautuminen tähän tapahtumaan on päättynyt, tai ei ole vielä alkanut.