Aika
13.04.2019 kello 05.00 - 17.00
Lähtöpaikka
Hangon lintuasema
Luokat
Tringa ry järjestää lauantaina 13.4. Hangon lintuaseman juhlavuoden kunniaksi leikkimielisen haliaspinnarallin. Kisa on kaikille avoin ja tavoitteena on havaita Hangon kuntarajojen sisällä mahdollisimman monta lintulajia 2-5 hengen joukkueissa klo 05-17. Kilpailla saa myös ekojoukkueena, joiden tulokset julkaistaan omassa sarjassaan.
Tavallisiin linturalleihin verrattuna tässä kilpailussa on erottavana tekijänä poikkeuksellinen pistelasku: Uddskatanin yleisöluontopolun varrella havaituista lajeista saa 1,25 pistettä kustakin, kun taas muualla Hangossa havaittuna laji tuottaa vain yhden pisteen. Tämän säännön olisi tarkoitus kannustaa retkeilemään Uddskatanin alueella rallin aikana ja tuoda näin kilpailuun pientä lisäjännitystä sekä tavallisesta poikkeavia taktikointimahdollisuuksia. Yleisöltä suljettu lintuaseman alue on kuitenkin rallin ulkopuolista aluetta eli kilpailun aikana tulee noudattaa normaaleja luontopolun liikkumisrajoitteita. Muuten kisassa noudatetaan tuttuja Tringan rallisääntöjä.
Haliaspinnarallin purku suoritetaan rallin jälkeen klo 18.30 Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla, jossa on mahdollisuus myös majoittua hintaan 41,80 e/hlö/yö (2hh) tai 62,60 e/hlö/yö (1hh). Huoneisiin sisältyvät liinavaatteet ja pyyhkeet.
Ilmoittaudu kisaan sähköpostilla (markus.lampinen1 ät gmail.com). Kerrothan ilmoittautuessasi:
- Joukkueesi (alustavan) kokoonpanon
- Mahdollisen halukkuutesi majoittua Tvärminnessä
Ilmoittautumisaikaa on majoittujille perjantaihin 29.3. asti ja muille perjantaihin 5.4. asti.
Haastamme lisäksi muutkin Suomen lintuasemat mukaan kilpailemaan paremmuudesta huhtikuisen lintupäivän lajimäärässä. Kisa-aika on sama ja mukaan saa laskea lintuaseman alueeksi (esim. saari) luettavalla alueella havaitut lajit eli siis lajit, jotka kirjataan asemalomakkeelle. Haliaksen osalta mukaan lasketaan luonnollisesti lajit, jotka on havaittu Uddskatanin, eli 1,25 pistettä lajin osalta tuottavalta, alueelta. Pyydämme jokaisen aseman osalta toimittamaan lajilistat sähköpostiini klo 18.30 mennessä.
Muistuttaisin vielä, että veren maku suussa ei ole pakko kilpailla, vaan kisan voi ottaa rennomminkin. Pieni kilpailu tuo kuitenkin mukavan lisäsäväyksen normaaliin linturetkeen ja laittaa katsomaan tavallisiakin lintuja tarkemmin.
Tervetuloa mukaan!