Aika
14.06.2020 kello 04.30 - 07.00
Lähtöpaikka
Urheilupuiston metroasema Espoo
0 paikkaa vapaana
Luokat
Varhaisella aamuretkellä kuunnellaan Mankkaanpuron alueella lintujen ääniä ennen kuin muu maailma herää kunnolla. Liikumme alueen poluilla hiljaa pari tuntia. Etsimme erityisesti yölaulajia kuten viittakertusta, viitasirkkalintua, ruisrääkkää, jotka voi kuulla vielä aamun ensimmäisinä tunteina. Mukaan kiikarit ja säänmukainen vaatetus.
Minimiosallistujamäärä 3.
Säävaraus! Retki toteutuu vain sopivalla kuuntelusäällä, ei sateessa eikä kovassa tuulessa. Retken mahdollisesta peruutuksesta ilmoitetaan tapahtumakalenterissa edellisenä päivänä.
Koronavirustilanne:
Noudatamme retkillä THL:n ja muiden viranomaisten ohjeita ja suosituksia. BirdLife on antanut lintuyhdistyksille viranomaisohjeisiin perustuvat omat suosituksensa retkien järjestämisestä. Tilanteen muuttuessa tapahtuma voidaan joutua perumaan lyhyelläkin varoitusajalla. Peruutuksesta ilmoitetaan ilmoittautuneille.
Retkelle saa tulla vain ehdottoman terveenä – lievistäkin oireista on jäätävä kotiin.
Jokainen osallistuu retkelle omalla vastuullaan. Emme suosittele riskiryhmiin kuuluvia osallistumaan retkelle.
Retkellä osallistujien tulee huolehtia 2 metrin turvavälin pitämisestä (poislukien samassa taloudessa asuvat).
Oppaan kaukoputkea ei voi käyttää.
This morning excursion focusses on bird songs before the rest of the world wakes up in the Mankkaanpuro area. We will be walking quietly on regular footpaths in the area, looking for nocturnal singers like Blyth’s reed warbler, river warbler, corn crake and the like, which are still singing in the first morning hours. The excursion ends back at the metro station. Take your binoculars with you, telescope is not needed. Keep in mind it can be cold in the early morning hours, so dress accordingly.
Please note, this excursion takes place only in suitable weather conditions, i.e. not in rain or strong wind. Check Tringa’s webpage for any changes before the excursion.
Oppaana/Guide: Nadja Weisshaupt
Lähtöpaikka: Urheilupuiston metroaseman edusta, Koivu-Mankkaan tie,
Retkiaika: Lähtö klo 4:30. Paluu viimeistään klo 07:00
Meeting point and time: 4:30 a.m. Koivu-Mankkaan tie, in front of the Urheilupuisto metro station, Duration: approx. 2 hours
Retken hinta/Price: Maksuton/free
Ilmoittautuminen/Registration: Netti-ilmoittautuminen/Registration obligatory
Tiedustelut/Questions: nwÄTnweisshaupt.net