Rauhallista joulunaikaa!

Merisirri tuo jouluterveiset pohjoisesta kaikille lintuharrastajille. Yhdistys toivottaa rauhallista joulunaikaa ja erittäin havaintorikasta uuttavuotta itse kullekin säädylle!

Mennyt vuosi on ollut jälleen ollut antoisa. Jäsenmäärämme kasvoi, ja erityisesti nuoret lintuharrastajat tulivat vauhdilla mukaan toimintaan. Tringalainen Eetu Paljakka sai myös “vuoden nuori lintuharrastaja -tunnustuksen kattojärjestöltämme BirdLife Suomelta.

Lintupuolella vuosi oli myös hieno. Kirsikkana kakussa oli tietenkin Suomen ensimmäisen pikkupajusirkun löytyminen Rönnskärin lintuasemalta ja Suomen neljäs lehmähaikara Mäntsälässä. Monen mieliin jää varmaan myös keväisten kuhankeittäjien mukava määrä ja syksyinen punajalkahaukkainvaasio (165-175 yksilöä alueellamme!). Yhteensä joulukuun alkupuolelle mennessä toimialueellamme oli havaittu 289 luonnovaraista lintulajia.

Retkitoimikunnan järjestämillä retkillä oli jälleen monipuolista tarjontaa kaikenikäisille lintuharrastajille ja kilpailuviettiset saivat mitellä voimiaan erilaisissa skaboissa ja linturalleissa. Vuoden Tringalaisina palkittiin Hangon lintuaseman asemanhoitajat Hanne Kivimäki ja Jari Laitasalo.

Hangon lintuaseman 40-vuotisjuhlavuotta vietettiin näyttävästi vuoden alussa. Aseman tueksi perustettu Haliaksen ystävät -verkosto sai rutkasti uusia jäseniä ja aseman kehittämiseen paneuduttiin todella  Lintumatkailu Hangon Tulliniemellä -Leader-hankkeen myötä. Linnustollisesti asemalla oli myös mahtisyksy. Esimerkiksi metsäkirviset (21 000), sinitiaiset (8870) ja talitiaiset (10540) rynnistivät suomenennätysmuuttoon.

Tringan ja muiden toimijoiden pitkäjänteinen työnteko pk-seudun linnuston puolesta tuotti tärkeän erävoiton, kun Östersundomin yleiskaava kaatui oikeudessa. Kaava uhkasi vakavasti alueen luontoarvoja ja sen kaatuminen mahdollistaa alueen suunnittelun niin, että sekä uusien asukkaiden kuin lintujenkin tarpeet huomioidaan. Vuoden lopussa järjestettävä linnustonsuojelukeräys mahdollistaa pitkäjänteisen suojelutyön. Keräykseen voivat osallistua kaikki lintujen ystävät.

Tringan toiminta ei olisi mahdollista ilman vapaaehtoisia ja tukijoitamme. Lämmin kiitos teille kaikille aherruksestanne ja tervetuloa mukaan myös uudet toimijat.


Merisirrin kuvasta isot kiitokset nuorelle Pyry Laurikalle.

Tule mukaan Haliaksen ystäviin!

Hangon lintuasemalla eli Haliaksella on kerätty vakioitua havaintoaineistoa jo neljänkymmenen vuoden ajan. Työstä ovat vastanneet pääosin vapaaehtoiset lintuharrastajat.

Työ on ollut tuloksekasta ja Haliaksen kansainvälisessä mittaluokassa laadukasta havaintoaineistoa on hyödynnetty mm. lintujen kansallisessa uhanalaisuusarvioinnissa, Euroopan unionin lintudirektiivin raportoinnissa ja kymmenissä tieteellisissä julkaisuissa.

Nyt Halias haluaa ottaa seuraavan askeleen ja kehittää toimintaansa. Haluamme taata havainnoinnin jatkuvuuden ja laadun palkkaamalla
päähavainnoijan kevät- ja syysmuuttokaudelle.

Tässä tavoitteessa tarvitsemme taloudellista tukea. Olemme siksi perustaneet Haliaksen ystävät -tukiverkoston, johon kutsumme kaikki lintujen ja luonnon ystävät mukaan. Vain 27 euron tukimaksulla vuodessa voit vaikuttaa sekä pitkäjänteisen havainnoinnin jatkumiseen että mahdollisuuteemme kertoa linnuista, tutkimustuloksista ja aseman toiminnasta kaikille kiinnostuneille.

Haliaksen ystäville lupaamme myös jotain vastineeksi:

  • Sähköinen uutiskirje kolme kertaa vuodessa sisältäen aseman kuulumiset, mielenkiintoisimmat havainnot ja rengaslöydöt
  • Haliaksen ystävien päiväretki asemalle elokuussa
  • Haliaksen ystävät -logopinssi kannettavaksi ylpeydellä retkilakissa tai -takissa

Liity jäseneksi Haliaksen uusilta verkkosivuilta löytyvällä ystävälomakkella: https://www.halias.fi/ystavat

Lisätietoa myös: ystavat(at)halias.fi

Laulujoutsenten pääjoukot viipyvät meillä nykyään kuukauden pidempään – uusi muuttolintuselain Haahka kertoo Suomen linnustossa tapahtuneista muutoksista.

Mediatiedote 4.2.2019, vapaa julkaistavaksi

Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen, Tringa ry:n julkaisema Haahka-muuttolintuselain kokoaa yhteen arvokkaan lintuhavaintoaineiston, joka on kerätty Hangon lintuasemalla 40 vuoden aikana. Helppokäyttöinen sovellus auttaa hahmottamaan yli 300 lintulajin yksilömäärissä ja muuttokäyttäytymisessä tapahtuneita muutoksia ja esittelee lajit tekstein ja kuvin.

Nuori ja vanha laulujoutsen. Kuva © Jonne von Hertzen

Hangon lintuasemalla on kerätty vakioiduin menetelmin havaintoja lintujen muutosta jo 40 vuoden ajan. Aineistosta on julkaistu kymmeniä tieteellisiä artikkeleita ja sen avulla on pystytty esimerkiksi osoittamaan, että ilmastonmuutoksen seurauksena lintujen muutto on aikaistunut ja vesilintujen syysmuutto on viivästynyt.  

  • Kansallislintumme laulujoutsenen pääjoukot palaavat Suomeen kaksi viikkoa aikaisemmin kun 1980-luvulla, ja ne myös poistuvat myös kaksi viikkoa myöhemmin, kuvailee akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen aseman aineistosta paljastuvia muutoksia.

Nyt havaintoaineisto on avattu helpossa muodossa kaikkien käytettäväksi. Koska lintuasema sijaitsee keskeisellä muuttoreitin varrella Hankoniemen kärjessä, kuvaavat yksilömäärien muutokset hyvin laaja-alaisia runsaudenmuutoksia. Muuttolintuselain Haahkassa olevien kuvaajien avulla voikin tarkastella esimerkiksi miten merikotkan kanta on kasvanut ympäristömyrkkyjen aiheuttaman aallonpohjan jälkeen, tai miten hyönteisiä ravintonaan käyttävät pääskyset ovat vähentyneet.

  • Toivomme, että kaikki linnuista ja ympäristöstä kiinnostuneet, niin luontoharrastajat, tutkijat, toimittajat, opettajat kuin myös päätöksentekijät löytäisivät palvelun ja hyödyntäisivät haahkaa helppona tietolähteenä, toteaa Hangon lintuaseman asemanhoitaja Hanne Kivimäki.

Muuttolintuselain Haahka löytyy osoitteesta: https://haahka.halias.fi. Lajihaku ja kuvaajien selitykset on esitetty suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Verkkosovelluksen sisällön tuottamisesta ovat vastanneet vapaaehtoiset lintuharrastajat ja tutkijat. Sovelluksen on toteuttanut Joona Lehtomäki avoimen lähdekoodin R-ohjelmointikielellä.

Hangon lintuaseman juhlaesitys suorana lähetyksenä internetissä.

Hangon Lintuaseman 40 -vuotisjuhlat pidetään torstaina 17.1. Luonnontieteellisen keskusmuseon Kimnaasi-salissa klo 18.00 alkaen. Tapahtuman ilmoittautumisaika on päättynyt, mutta voit tiedustella peruutuspaikkoja osoitteesta Halias40v@gmail.com

Kokeilemme tapahtumassa ensimmäistä kertaa Tringan kokouksen lähettämistä suorana internetissä. Aleksi Lehikoisen pitämä juhlaesitelmä striimataan siis suoraan BirdLife Suomen YouTube –kanavalle. Striimi aukeaa 18.15 ja esitys alkaa noin 18.30.

Klikkaa siis YouTube-auki torstai-iltana osoitteessa: https://www.youtube.com/user/birdlifesuomi/

Lähetyksen katsomista varten et tarvitse erillisiä tunnuksia. Esitys tallennetaan ja sitä voi tarkastella esityksen jälkeen. Somessa tapahtumasta voi viestiä vaikka aihetunnuksella #halias40

Tervetuloa seuraamaan esitystä, netissä tai livenä!

Hangon lintuasema täyttää 40 vuotta

Vuoden 2019 ensimmäisessä kuukausikokouksessa juhlitaan 40 vuotta täyttävää Hangon lintuasemaa. Juhlakokousta vietetään tammikuun kolmantena torstaina 17.1. Luonnontieteellisen keskusmuseon Kimnaasi-salissa klo 18.00 alkaen. 

Illan aikana muistellaan vanhoja hyviä aikoja, ihmisiä, luontoa ja tapahtumia vuosien varrelta. Luvassa on kuitenkin myös aivan uusia tuulia asemalta. Tervetuloa paikan päälle kuulemaan, mitä kaikkea jännittävää on tulossa! 

Tilaisuus on ilmainen ja avoin kaikille luonnonystäville. Tarjoilujen mitoittamiseksi pyydämme ennakkoilmoittautumisia tiistaihin 8.1.2019 mennessä tällä lomakkeella. 

Peruutukset ja kysymykset osoitteeseen halias40v@gmail.com

Haahkat Haliaksella. Kuva Heikki Eriksson

Ilkka “Emu” Lehtisen muistolahjoitus Haliakselle

 

Emu Lehtinen linturetkellä kaukoputki olallaan. Kuva Tom Lindroos

Lintuharrastaja, Hangon Lintuaseman ensimmäinen asemanhoitaja ja asematoimikunnan pitkäaikainen puheenjohtaja Ilkka “Emu” Lehtinen. Kuva Tom Lindroos

Hangon lintuasema on saanut Aili Määräseltä 2000 euron suuruisen lahjoituksen. Lahjoituksella Määränen halusi kunnioittaa edesmenneen ystävänsä, Hangon lintuaseman ensimmäisen asemanhoitajan ja lintuasematoimikunnan pitkäaikaisen puheenjohtajan, Ilkka Lehtisen, muistoa. Lehtinen menehtyi äkillisesti syksyllä 2017.

Tringa kiittää lämpimästi Määrästä lahjoituksesta, joka on varmasti Emun toiveiden mukainen. Yhdistys on toimittanut lahjoittajalle henkilökohtaisen kiitoskirjeen ja muistoja Emusta asemalla.

Lahjoitusvarat käytetään kokonaisuudessaan ensi vuonna 40 vuotta täyttävän Hangon Lintuaseman havainnointitoiminnan tukemiseen. Saatujen varojen avulla pidetään yllä aseman korkealaatuista aikasarjaa, jota Emu asematoimikunnan puheenjohtajana usein painotti.

Samassa yhteydessä Tringa haluaa kiittää myös Spidertech oy:tä tuesta aseman verkkojen hankinnassa, sekä Dick Forsmania rengastusvälineiden lahjoittamisesta. Tälläisillä satunnaisillakin lahjoituksilla on tärkeä rooli aseman toiminnan ylläpidossa. 

————————————

Tringan ja Hangon lintuaseman toimintaa voi tukea esimerkiksi osallistumalla juuri meneillään olevaan suojelukeräykseen.
Lahjoituksen voi tehdä myös syntymäpäiväkeräyksen tai testamenttilahjoituksen muodossa. Kysy lisää ohjeita: toiminnanjohtaja@tringa.fi  

Valkoposkihanhilaskennat lauantaina 8.9.2018 – varaa oma laskentakohteesi pian!

On jälleen aika laskea Helsingin seudun valkoposkihanhet. Laskenta
pääkaupunkiseudulla suoritetaan lauantaina 8.9.2017 klo 7.30-9.30
välisenä aikana, jolloin hanhet ovat ruokailemassa laidunpaikoillaan.
Laskijoiksi tarvitsemme jälleen paljon vapaaehtoisia lintuharrastajia.
Alla olevassa listassa ovat laskentapaikat, viime vuonna paikalla
havaitut hanhet ja niiden laskijat.

Voit varata oman kohteesi sähköpostitse Aapo.salmela@gmail.com

Listasta voi varata kohteita kukin halunsa mukaan, kahdessa tunnissa
ehtii mainiosti kiertää useammankin kohteen! “Massapaikoille” olisi
hyvä saada edellisien vuosien tapaan kokeneita laskijoita, sillä
isojen hanhimassojen laskenta voi olla varsin vaativaa.

Laskennan tulokset pyydetään
ilmoittamaan lauantaina kello neljään mennessä Tiiraan tai
vaihtoehtoisesti suoraan Aapolle. Kirjaa hanhimäärän
lisäksi ylös kellonajat sekä hanhien mahdolliset tulo-ja
poistumissuunnat, nämä helpottavat tulosten tulkintaa.

Toivottavasti saamme jälleen mahdollisimman tarkoin hanhipaikat
kierrettyä ja päivitettyä valkoposkihanhikannan tämän hetkisen koon.
Valkoposkihanhen syyskanta on laskettu koordinoidusti vuodesta 2008
alkaen. Laskennat toteuttavat yhteistyössä Birdlife, Tringa ja Suomen
Ympäristökeskus. Aiheesta löytyy lisätietoja esimerkiksi Birdlifen
sivuilta: https://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/tulokaslajit/valkoposkihanhi/.
Valkoposkihanhi kärsi monen muun lintulajin tapaan kesän kovista
helteistä ja poikastuotto jäikin tänä vuonna kehnoksi:
http://www.syke.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Valkoposkihanhien_maara_vaheni_paakaupun(47479)

Valkoposkihanhilaskennat 8.9.2018, päivitetty lista

Espoo:
Alberga Golf (varattu):
Espoo Löfkullan Golfkenttä
Fallakerin pellot Karvasmäessä
Glimsin ja Kasavuoren välinen pelto
Haukilahti
Kyrkängarna (pelto Ikean takana)
Kilon kartano, hevoshaat (varattu):
Kilon kartanon eteläpuolen pellot (varattu):
Laaksolahden ranta
Laajalahti
Latokaski
Leppävaaran urheilupuisto (varattu):
Mankkaan kallio
Matalajärvi
Oittaan leirintäalue + ranta
Otaniemen nurmet(varattu)
Pakankylä
Pitkäjärven pohjoisrantapellot
Röylä
Södersskog
Tapiola: Otsolahden rantaniityt, Silkkiniitty, Liikenneristeyksen
niityt, Louhentien itäpuolen
nurmet (varattu)

Helsinki:
Arabianrannan ja Pornaistenniemen nurmet
Fallkullan kartanon pellot
Hakuninmaa
Hernesaaren kärki – Merisatama – Kaivopuisto – Olympiaterminaali –
Tähtitorninmäki(varattu)
Hietaniemi (varattu)
Iso-Huopalahti
Husön kartanon pellot
Kaisaniemi
Kalviikin niemi
Kannelmäen ja Malminkartanon välinen viheriö + pellot
Kivikko
Kivinokka
Kustaanmiekka(varattu)
Käpylä
Laajasalo
Lauttasaari
Lapinlahti (varattu)
Länsimäki
Malmin lentokenttä
Malmin lentokentän viereiset pellot
Malmin urheilupuisto + Ala-Malmin nurmet
Malminkartano
Merirastila
Munkkiniemi (Kalastajatorpan ja kahvila Torpanrannan välissä)
Niskalan pellot, Haltiala/Torpparinmäki
Peukaloisentien-Untuvaisentien nurmet
Pikku-Huopalahti
Porolahden nurmet
Pukinmäen rantapuisto
Puotilan nurmet ja uimaranta
Rastilan uimaranta
Savela-Pihlajisto ympäristön
Siltamäen urheilupuisto ja nurmet
Skatanniemi
Soutustadionin ja Merikannontien nurmet
Suomenlinna(varattu)
Sörnäisen nurmet (varattu)
Talin golfkenttä
Tamminiemi/Seurasaari
Tapanila
Tullisaari
Tuomarinkylän pellot
Tuorinniemen uimaranta
Töölönlahti
Vartiokylänlahti
Viikki(varattu)
Vuosaari Aurinkolahti(varattu)
Vuosaari Skatanniemi
Vuosaaren maankaatopaikka
Vuosaari golf
Vuosaari Uutelan kanava (varattu)
Östersundom pellot

Kirkkonummi:
Järson pellot
Mattbyn pellot
Sarfvikin golf-kenttä
Torsvikin seudun pellot
Saltfjärden/Peuramaan golfkenttä, Bondarby, Gunnarsby

Sipoo:
Gumbostrandin rantaniityt
Immersby
Massbyn pellot
Nevas
Sipoonlahden rantaniityt
Sipoonranta

Siuntio:
Hamburgsåkrarna
Lempans
Malmi

Munks, Bäcks
Myrans
Nordanviksslätten
Pikkalanlahti uimaranta
Pikkala tekonurmikenttä
Pikkala Björknäs
Pikkala Sandfjärden
Störsviken + golfkenttä
Sunnanvik
Svartbäck + Skeppas
Tjusträsk
Vejans

 

Vantaa:
Backaksen ja Ylästön pellot
Hakunilan Kormuniitty
Hanabölen pellot
Hiekkaharju ja ympäristön pellot
Hämeenkylän pellot
Luhtaanmäki
Kivistö Tapola
Maarinkangas
Mellunmäki
Peräjänkulman pellot
Piispankylän pellot
Pyymosa, Pitkäsuon täyttömäki
Päiväkummun pellot
Sandbacka
Seutulan isoniityt
Seutulan Lentokenttä länsipuoli
Vantaanlaakson pellot
Westerkullan pellot

Tornien taisto 2018

Yksi vuoden tärkeimmistä lintuharrastustapahtumista, Birdlife Suomen järjestämä tornien taisto, kokoaa harrastajat lintutorneihin ympäri maata tulevana lauantaina 5.5.2018.

Tringalla on tapahtumassa mukana kolme yhdistystornia. Tringan hallitus kisaa Helsingin Vanhankaupunginlahdella Purolahden tornissa, Tringan ja LUP.n nuoret yhdessä Espoon Laajalahden Maarin tornissa ja Tringan toinen nuorisojoukkue Kirkkonummella Morsfjärdenin tornissa. Taisto alkaa klo 05.00 ja päättyy klo 13.00.

Kaikkiin torneihin ovat vierailijat tervetulleita seuraamaan lintukevään etenemistä ja oppimaan lintuharrastuksesta. Torneilla järjestetään myös opastettu linturetki klo 10.00.

Tringan tornien sijainti kartalla ja sometilit josta taiston etenemistä voi seurata jos et itse pääse paikalle. 

Hallituksen joukkue
Purolahden lintutorni https://goo.gl/maps/r9QHezW88JG2
www.facebook.com/Tringary/

Tringa ja LUP
Maarin lintutorni https://goo.gl/maps/pxC4JwNWuuz
www.instagram.com/tringa.ry/

Tringan nuoret
Morsfjärdenin lintutorni https://goo.gl/maps/QRkhf5QyeWB2
www.instagram.com/tringa.nuoret/

Muista huomaavainen havainnointi Kanteleella ja Ruhassa!

Pukkilan Kanteleella ja Orimattilan Ruha-Kurunkulman alueella on upea kevätnäytös, kun arktiset harmaahanhet ovat pysähtyneet alueella tankkaamaan. Arvioiden mukaan alueella on noin 15 000 metsä- ja tundrahanhea nyt ja varsinkin sorsia on lisääntyvissä määrin kerääntymässä tulva-alueelle.

Parhaat kerääntymät ovat tällä hetkellä Ylösjoentien päässä olevilla tulvilla, on täten ymmärrettävää että sille tielle on nyt ajellut useita lintuharrastajia. Muistutuksena ja joillekin uutena tietona: Ylösjoentiellä liikkumista on vältettävä kelirikon aikana. Eli käytännössä autoilla ajo on kielletty lintuharrastajilta sillä tiellä. Kanteleen asukkaat suhtautuvat melko myötämielisesti lintuharrastajiin, ja toivomus on että suhtautuminen myös pysyy.

Tringa muistuttaa että kelirikkoaikana pehmeitä peltoteitä on vältettävä kaikkialla, vaikka ajokieltoja ei olisikaan. Lisäksi kannattaa välttää pehmeiden teiden reunoille pysäköimistä, koska kelirikon aikana maa-aineksia sortuu helposti ojaan, jos autojen painokuormaa on tien reunoissa.

Muutoksia Hangon lintuaseman asemanhoitajissa ja asematoimikunnassa

Hangon lintuasemalla tapahtui vuodenvaihteessa iso muutos, kun asemanhoitajaksi vuonna 2000 ryhtynyt Aleksi “Aksu” Lehikoinen päätti kunniakkaan urakkansa aseman vastuutehtävässä. Aksun paikalle astuu kaksi uutta asemanhoitajaa, Hanne Kivimäki ja Jari Laitasalo, lisäksi nykyinen asemanhoitaja Kari Soilevaara jatkaa pestiään jatkossakin.

Aksun yli seitsemäntoistavuotisen asemanhoitajuusjakson aikana Hangon lintuasemalla tehtävä linnuston tutkimus- ja seurantatyö on mennyt aimo harppauksen eteenpäin. Aseman aineistosta on julkaistu kuluneina vuosina mittava määrä erilaisia vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimuksia kansainvälissä tiedelehdissä, useampia opinnäytetöitä: graduja ja väitöskirjoja, sekä tietenkin useita Tringa-lehdessä julkaistuja pitkiä artikkeleita. Aksun aikana aseman muuttolomakkeet on saatettu digitaaliseen muotoon, aseman rengastustoiminta on vakioitu ja asemalle nousi hartapankkivoimin huoltorakennus jossa on huikean hyvä sauna.

Yksi asemanhoitaja ei tietenkään tätä kaikkea ole pystynyt yksin tekemään, vaan Aksun tärkein ansio lieneekin mukavan ja rennon yhteishengen luominen, jonka voimin muutkin asema-aktiivit ovat jaksaneet puurtaa asemalla.

Kuten alussa mainittiin, asema ei jää aivan oman onnensa nojaan Aksun väistyessä. Asemanhoitajakonkari Kari Soilevaaran rinnalle saadaan kaksi uutta ja innokasta vastuuhenkilöä: Hanne Kivimäki ja Jari Laitasalo. Hanne tuo asemalle kaivattua tuoretta verta, sillä hänen ensivisiitistään asemalle on kulunut vasta muutamia vuosia. Jarilla puolestaan haliasvuorokausia on kertynyt yli 600 viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta, sekä rengastuksen että muutonhavainnoinnin parissa.

Tringan ylläpitämän Hangon lintuaseman toiminnasta vastaavat vapaaehtoiset lintuasemanhoitajat, joille ei makseta palkkiota. Asemanhoitajien tukena toimessa on lintuasematoimikunta, johon saatiin vuodenvaiheessa myös aimo annos uutta intoa. Karno Mikkolan, Aleksi Mikolan, Petri Saarisen, Anssi Vähätalon ja toimikunnan edesmenneen pitkäaikaise puheenjohtajan Ilkka “Emu” Lehtisen tilalle tulivat uusina Aki Aintila, Jonne von Hertzen, Heikki Karimaa ja Ina Tirri. Aleksi Lehikoinen siirtyi asematoimikunnan puheenjohtajaksi ja muina jäseninä jatkavat Risto Nevanlinna, Markus Lampinen sekä tietenkin asemanhoitajat.

Tringa kiittää lukuisia aktiivejaan ansiokkaasta aseman hyväksi tehdystä työstä!

Asemanhoitajien toive on että mahdollisimman moni uusi ja vanha lintuharrastaja löytäisi tiensä asemalle tulevien vuosien aikana. Haliakselle havainnoijaksi pääsee ottamalla yhteden asemanhoitajiin osoitteessa halias@tringa.fi, tarkemmat ohjeet löytyvät yhdistyksen verkkosivulta https://www.vanha.tringa.fi/halias-esittely/#Havainnoijaksi

Haliaksen toimintaan voi osallistua myös ottamalla osaa aseman järjestämään haahkan saapumispäivän veikkauskilpailuun osoitteessa:
tai tilaamalla Halias-aiheisia tuotteita Tringan verkkokaupasta: https://www.printmotor.com/tringakauppa/

Aleksi Lehikoinen ja tringan tunnuslintu, valkoviklo (Tringa nebularia). Kuva Heikki Eriksson.

Tuore asemanhoitaja Jari Laitasalo rengastuspuuhissa Haliaksella.

Toinen uusista asemanhoitajista, Hanne Kivimäki, tähyää tulevaisuuteen haliaksen huppari päällään. Kuva Christian Kivimäki

Minikokoinen jymy-yllätys Hangon Lintuasemalla

Tänään tiistaina 17.10 Hangon lintuasemalla koettiin mukava yllätys, kun lintuharrastaja Jari Laitasalo löysi lepäilijälaskennan yhteydessä harvinaisen kääpiökertun. Lintu lymyili rauhoitusalueella ruusupuskissa, ja näyttäytyi vain hetkittäin. Aseman kaikki kuusi havainnoijaa onnistuivat kuitenkin näkemään linnun.

Hangon lintuaseman toinen kääpiökerttu lymyili puskissa sadekelissä. Kuva Jari Laitasalo

Kyseessä on vasta 12 havainto lajista Suomessa, mutta jo toinen Hangon lintuasemalta. Edellisen kerran laji tavattiin Hangossa 22.10.2005.

Kääpiökerttu on nimensä mukaisesti pieni, vain hieman hippiäistä suurempi varpuslintu. Se on väritykseltään vaatimattoman harmaa, mutta keltainen silmä antaa pienelle linnulle terhakkaan pistävän katseen. Kääpiökerttu pesii Keski- ja Länsi-Aasian aavikoilla ja talvehtii Intiasta Arabian niemimaalle ulottuvalla alueella.

Huomisaamuksi Hankoon saattaa kerääntyä iso joukko bongareita, jotka toivovat näkevänsä linnun. Lintu havaittiin yleisöpolun ulkopuolella, jonne pääsy on sallittu vain luonnonsuojelualuetta hallinnoivan Metsähallituksen luvalla. Hangon lintuaseman toive on, että kaikki noudattavat luonnonsuojelualueen sääntöjä ja pysyvät merkatuilla poluilla. Bongariliitto tiedottaa linnun havainnoinnista omissa kanavissaan.

Parhaillaan muuttolinnuista aktiivisimmin liikkeellä ovat vaelluslinnut, kuten tikat, tiaiset, pähkinänakkelit ja urpiaiset. Muun muassa palokärkiä ja pohjantikkoja on ollut liikkeellä normaalivuosia enemmän. Loppusyksyiset tuhansien allien levähdysparvet ovat myös ilmestyneet viime päivinä saaristoon.

Tringan paitakauppa aukeaa!

Oletko kaivannut Tringan t-paitoja – nyt niitä taas saa! Uusi Tringan jäsentuotteiden verkkokauppa on nyt avattu osoitteessa www.printmotor.com/tringakauppa. Kaupasta voi tilata laadukkaita luomupuuvillaisia t-paitoja, huppareita sekä kangaskasseja. Tuotteita on saatavilla useissa eri väreissä sekä aikuisten että lasten koossa.

Tuotteiden mallikappaleita on nähtävillä la 26.8. Lintumessuilla Viikissä Tringan esittelypisteellä. Samat tuotteet tulevat esille myös syksyn kuukausikokouksiin. HUOM! Messutarjouksena kaikkien tuotteiden hinnat verkkokaupassa -10 % viikonlopun la 26. – su 27.8. ajan. Nyt kannattaa hankkia uusia vermeitä syksyn retkille!

Tuotteet tilataan aina yllä mainitusta verkkokaupasta suoraan valmistajalta, joka painaa tuotteet Suomessa ja hoitaa myös niiden postituksen. Maksuvälineenä käyvät Visa, MasterCard tai American Express -kortit (debit, credit ja electron). Toimitusaika on noin 1-2 viikkoa. Tringa saa jokaisesta tuotteesta pienen provision, joka käytetään linnustonsuojeluun.Tuotteiden valkoviklokuvan sekä vanhan Halias-leiman pohjalta tehdyn kuvan on suunnitellut Pinja Kettunen, jonka yritys SciArt tuottaa mm. tieteellisiä kuvituksia ja logoja (https://thesciart.wordpress.com).

Tuotteisiin ja verkkokauppaan liittyvissä kysymyksissä tutustu oheiseen sivustoon https://www.printmotor.com/tringakauppa/faq tai ota yhteys suoraan palveluntarjoaja Printmotoriin support@printmotor.com. Muissa mahdollisissa ongelmatilanteissa ota yhteyttä paidat@tringa.fi.

EDIT: Paitakauppa löytyy nykyään osoitteesta https://reddyshop.co/tringakauppa/.

Talkoot Vanhankaupunginlahdella 8-9.8.2017

Tringa järjestää jälleen mahdollisuuden osallistua Vanhankaupunginlahden lintuparatiisin ylläpitotyöhön. Tarkoitus on niittää mahdollisuuksien mukaan kahlaajaniittyä ja lisäksi parantaa näkyvvyyttä Purolahden tornista. Niittyä on jo niitetty koneellisesti, mutta lopputyö joudutaan tekemään käsin. Tule mukaan, osallistuminen on ekoteko ja auttaa sekä lintuja, että lintuharrastajia!

Talkoot

  • tiistaina 8.8.2017 klo 9-  Näkyvyyden parantaminen: oksien kasaamista & karsintaa. Työt aloitettu, sopii normaalikuntoiselle.
  • keskiviikkona 9.8.17 klo 9-  Niittoa tai samaa kuin tiistaina vedenkorkeudesta riippuen.

Ilmoita osallistumishalukkuudesta Taavi Sulanderille sähköpostitse tsu1058 ät gmail.com.
Kokoontuminen Purolahden lavalla.

 

Lintusäätiedote 17-20.5. Lintuja luvassa: arktikaa, hyönteissyöjiä ja harvinaisuuksia.

Tämän kevään ensimmäinen todella hyvä muuttosäävirtaus eli lämmin etelänputki alkaa. Kaikkea tulee rutkasti: alleja, mustalintuja, valkoposkihanhia, kuikkalintuja, sepelhanhen alkumuutto, hyönteissyöjiä ja harvinaisuuksia. Tuuliolot suosivat arktikan näkymistä lännessä, Uudenmaan rannikolla.

ke: Enimmäkseen on kohtalaista etelänpuoleista tuulta, aamun kuluessa lisääntyvää ja paksunevaa pilvisyyttä sekä lännestä alkaen ajoittain heikkoa vesisadetta. Etenkin tänään illalla, sekä huomenna yöllä ja aamulla loistavaa muuttosäätä arktikalle, loppupäivänäkin ihan hyvää ja yöllä samoin hyönteissyöjille.

to: Heikkoa-kohtalaista lounaistuulta, on pilvistä melko paksusti, mutta vain pieni sateen mahdollisuus. Muuten edelleen erinomainen tilanne kaikelle muutolle, mutta mahdollinen liian matala alapilvi (sumu- tai kumpukerrospilvi, jopa sumu) saattaa vaimentaa muuttoa, mutta aiheuttaa samalla yömuuton pudottautumista saariin.

pe: Heikkoa-kohtalaista lounaanpuoleista tuulta, aamulla selkenevää ja aivan erinomainen virtaus arktikalle sekä yömuutolle. Myös kuuma putki on jo päällä (sisämaassa yli 20 astetta) ja harvinaisuuksia tulee.

jatkoarvio: Lämmin kieleke kapenee, mutta saattaa sinnitellä kohdallamme. Hyvää harvinaisuussäätä.

Tringan Israelin retkeläiset löysivät maan toisen tundrakurppelon

Tringa tekee valtavan määrän opastettuja linturetkiä vuosittain. Retkillä koetaan joka kerta hienoja elämyksiä, niin tavallisten kuin harvinaistempienkin lajien kanssa. Eilen Tringan Israelin retkellä Petro Pynnösen kaukoputkeen osui kuitenkin sellainen harvinaisempi laji, vasta maan toinen tundrakurppelo (Limnodromus scolopaceus). Suurharvinaisuus on edellisen kerran tavattu maassa vuonna 1984!

Tringan Israelin retken löytämä tundrakurppelo ruokailemassa K20 suola-altailla Eilatissa. Kuva: Itai Shanni
Long-billed Dowitcher in Eilat 22.4.2017 pic. by Itai Shanni

Whatsappin kautta tavoitettu retkenvetäjä Petro kertoi retken olleen muutenkin varsin mukava, havaintona mm. paikallinen ohjasnokitiira, useampia arabiantiiroja, molemmat pääskykahlaajalajit ym. hienoa. Onnittelut retkiryhmälle!

Aivan tavatonta suurharvinaisuuksien havaitseminen ei Tringan ulkomaan retkillä ole. Esimerkiksi vuonna 2004 Tringan Norjan retkeläiset löysivät maan ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan ohjasnokitiiran jota eivät paikalliset edes ehtineet näkemään. Mm. Petri Kuhnon blogista löytyy hehkutusta kyseisestä päivästä: http://personal.inet.fi/koti/kuhpe/norja4.htm

Tringan retkille osallistuminen siis kannattaa: kivoja haviksia ja mukavaa seuraa ei kenelläkään ole koskaan liikaa!

Täältä varaamaan omia retkiä: http://www.tringa.fi/retket-luettelona/

 

Tringa tiedottaa: ensimmäiset haahkat saapuivat – kevät alkoi!

Tringa tiedottaa 2.3.2017

Vapaa julkaistavaksi heti

Ensimmäiset haahkat saapuivat – kevät alkoi!

Ensimmäiset haahkat ovat saapuneet Hangon lintuasemalle eteläisten tuulien siivittämänä! Juhlapukuinen haahkapariskunta ohitti Tulliniemen keskiviikkona 1.3. Kevät voidaan siis julistaa virallisesti alkaneeksi!

Hangon lintuaseman ja Tvärminnen haahkatutkimusryhmän yhteinen veikkaus haahkan saapumispäivästä järjestettiin nyt seitsemättä kertaa. Tällä kertaa oikeaa päivämäärää veikkasi kolmetoista henkilöä. Näistä onnetar valitsi voittajaksi Mika Rantasen Lahdesta! Kaikkien vastaajien kesken arvotut palkinnot menivät Tia Sjövallille ja Kimmo Heiskaselle Helsinkiin. Onnittelut!

Vaikka kevään säätä ja haahkan aivoituksia on vaikea ennustaa, tällä kertaa haahka lensi kevätlentonsa melko hyvin veikkaajien arvauksia enteillen. 1.3 oli kisan kolmanneksi suosituin veikkauspäivä, kun taas suosituin oli 19 eri henkilön arvaama 26.2. Kilpailun aikaisempina vuosina haahka on saapunut 17.2.2016. 23.2.2015. 24.2.2014, 16.3.2013, 20.2.2012 ja 9.3.2011. Tämä vuosi onkin hyvin keskiarvoinen vuosi kisan lyhyen historian aikana.

Lintuharrastajan kevät etenee hyvällä mallilla. Lauhat kelit ovat tuoneet Uudellemaalle töyhtöhyyppiä, kiuruja ja muita kevään ensimmäisiä airueita. Tali-, sini- ja kuusitiaisen laulua kuulee päivisin, kun taas mustarastaat aloittavat konserttinsa hämärissä.

Lisätietoja:

Kim Jaatinen, Tvärminnen eläintieteellinen asema (suomeksi och på svenska)  +358  40 5945186
Aleksi Lehikoinen, Tringa ry, +358451375732

Kuvamateriaalia uutisen yhteydessä käytettäväksi, kuvaajan nimi ja assosiaatio mainittava kuvan yhteydessä.

bit.ly/20FE8GA

bit.ly/1PSfei7


Hangon lintuasema on Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen eli Tringa ry:n vapaaehtoisvoimin toimiva, lintujen havainnointiasema Hankoniemen kärjessä. Asemalla seurataan Suomalaisen linnuston tilaa muutonseurannan ja lintujen rengastamisen avulla.

Tringa r.y. on BirdLife Suomen suurin jäsenyhdistys. Yhdistyksellä on 2600 jäsentä ja se toimii monipuolisesti lintujen suojelun ja lintuharrastuksen puolesta Hangosta Sipooseen ja Helsingistä Hyvinkäälle.

http://www.tringa.fi/hangon-lintuasema/
http://www.tringa.fi/

Haahkaveikkaus on ohi – nyt vain odotetaan kevättä!

Hangon lintuaseman ja Tvärminnen haahkatutkimusryhmän yhteiseen haahkan saapumispäivän veikkaukseen saatiin karvaa vaille 200 vastausta. Veikkauksia saapui ympäri Suomea, mutta mahtui mukaan veikkauksia, niin Hollannista, Ruotsista kuin Thaimaastakin.

Viime vuosien tapaan suosituin veikkauspäivä sijoittui helmi – maaliskuun taitteeseen. Eniten veikkauksia sai 26.2, joille osui 19 veikkausta. Hangon lintuaseman ympäristön merialue on vielä täysin auki, joten lopputalvi näyttää miten kilpailussa käy! Järjestäjät toivottavat kaikille hyvää vuoden alkua, ja nyt jäädään innolla odottaman milloin ensimmäinen juhlapukuinen haahka nähdään asemalla!

Kaikkien vastanneiden veikkauspäivämäärät on esitetty alla olevaan kuvaajaan.

Hangö Fågelstations och Tvärminnes ejderteams gemensamma gissningstävlingen om när ejdern anländer lockade nästan 200 bidrag! De flesta gissningarna kom runt Finland, men också från Nederlands, Sverige och Thailand.

De flesta gissningarna föll på den 26.2. (hela 19). Havet runt fågelstation är fortfarande öppet, så resten av vintern visar hur det slutligen går! Arrangörerna önskar alla en trevlig början på det nya året! Nu är det bara att vänta tills den första gudingen i sommardräkt uppenbarar sig på fågelstationen!

Alla gissningar på ankomstdatum är visade i diagrammet nedan.

jakauma

Hangon lintuaseman haahkaveikkaus 2017/ Hangö fågelstations ejdertippning 2017

Oman veikkauksesi voit antaa tästä linkistä / Du kan tippa via länken

Vaikka monet muut vesilinnut ilmastonmuutoksen seurauksena talvehtivat aiempaa pohjoisena, sinisimpukoita ravintonaan hyödyntävät haahkat suuntaavat muuttonsa edelleen Tanskan salmien simpukka-apajille. Haahkan saapuminen saaristoon pimeän talven jälkeen onkin kevään alkamisen merkki.

Talvien lämpötila vaikuttaa kuitenkin haahkojen elämään voimakkaasti. Hangon lintuaseman tutkimukset osoittavat että kevätmuuton ajoittuminen riippuu voimakkaasti talven ankaruudesta, leutoina talvina ensimmäiset haahkat nähdään jo helmikuussa, mutta kovina talvina muutto saattaa venähtää huhtikuulle. Haahkan poikastuotto on myös parempaa leudon talven jälkeen, koska naaraat ovat parempikuntoisia. Tästä huolimatta haahka ei ole hyötynyt talvien lämpenemisestä vaan on nykyään kannanlaskun takia luokiteltu Euroopassa silmälläpidettäväksi.

Hangon lintuaseman ja Tvärminnen haahkatutkimusryhmän seitsemännessä haahkakisassa veikataan jälleen haahkan saapumispäivää. Arvaa minä päivänä ensimmäiset kevätmuuttavat juhlapukuiset haahkat nähdään vuonna 2017 Hangon lintuasemalla? Tarkimmin oikeaan osunut palkitaan aseman termosmukeilla ja kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kaksi yllätyspalkintoa. Viimeinen veikkauspäivä on 10.1.2017.

Vinkkinä voidaan sanoa että aikaisempina vuosina ensimmäiset haahkat on nähty 9.3.2011, 20.2.2012, 16.3.2013. 21.2.2014, 23.2.2015, 17.2.2016

 


 

Sommol06_55 Du kan tippa via länken

Fast många andra sjöfåglar numera övervintrar allt längre norrut på grund av klimatförändringen, flyttar ejdern ännu till Danmark för att äta danska blåmusslor på vintern. Ejdrarnas ankomst till skärgården är ännu också startskottet för våren, då vintermörkret bryts.

Vinterns temperaturer påverkar ändå ejderns liv genomgripande. Undersökningar gjorda på Hangö Fågelstation visar nämligen att ejderns ankomst beror på hur sträng vintern varit. Är vintern varm visar sig de första ejdrarna redan i februari, men har det varit ordentligt kallt kan ankomsten ske först en bit in i april. Ejdern får också mer ungar efter en varm vinter, därför att ådorna (honorna) då är i bättre kondition. Trots att vintrarna i snitt blivit varmare, har ejdern tyvärr inte dragit så stor nytta av detta, och den klassas nu som sårbar i Europa till följd av att stammen decimerats.

I Hangö Fågelstations och Tvärminnes ejderteams sjunde ejdertippning gissar vi då på vilken dag ejdern kommer. Tippa alltså vilken dag de första ejdrarna i vårlig praktdräkt anländer till Hangö Fågelstation!
De som kommit närmast i sin gissning belönas med termosmuggar, och bland alla deltagare utlottas överraskningspris. Den sista dagen för att tippa är den 10.1. 2016.

Tips: Tidigare år har den första ejdern anlänt 9.3.2011, 20.2.2012, 16.3.2013. 21.2.2014, 23.2.2015, 17.2.2016

 

Oman veikkauksesi voit antaa tästä linkistä / Du kan tippa via länken

Viimeinen veikkauspäivä on 10.1.2017/ Sista dag för gissningar är 10.1.2017!

 

Lisätietoja Hangon lintuasemasta / Mer om Hangö fågelstationen:

http://www.tringa.fi/hangon-lintuasema/ (suomeksi)

http://www.tringa.fi/hangon-lintuasema/fagelstationer (på svenska)

Lisätietoja Tringa ry:sta / Mer om Tringa rf:

http://www.tringa.fi/ (suomeksi)

Lisätietoja Tvärminnen haahkatiimistä / Mer om Tvärminnes ejderteam:

tutkija/forskare Kim Jaatinen, Tvärminnen eläintieteellinen asema/Tvärminne zoologiska station (suomeksi och på svenska) kim.jaatinen@helsinki.fi, +358  40 5945186

Lauttasaari-rallissa havaittiin yhteensä 64 lajia

Vuosittainen Lauttasaaren linturalli kistaan perinteisesti marraskuun viimeisenä viikonloppuna. Historian 25. rallipäiväksi osui viikon hienoin keli: siedettävä länsituuli, +5C ja vihdoin valoisaakin. Joukkueita oli mukavat 16 joissa 53 jäsentä.

64 rallilajilla päästiin lajin päähän ennätyksestä, ei hassumpaa. Odotettu uusi rallilaji (119.) oli harmaapäätikka. Kärki oli aika tasainen, kun voittajan perässä oli seitsemän ryhmää kahden lajin sisällä. Ässälajeja kertyi 9 (tuloksissa alla).

 

Arvovessuja oli lajeina hyvin mutta yksilöinä vähän:  kaakkuri (1p2m), kuikka (2m), kanadanhanhi (ainakin 2), haapana (2), lapasotka (1), haahka (a3), mustalintu (3), pilkkasiipi (1) ja uivelo (1). Edellisvuoteen nähden merimetsoja näkyi niukanlaisesti, vain muutamia. Pedoista parhaat olivat yksittäiset maakotka, piekana ja hiirihaukka ja pöllöistä se ainoa, varpuspöllö (ainakin 3, saarella lienee yhteensä 4-5).

 

Ylläreitä olivat mustavaris, joka seikkaili keskisaaressa varis-naakkaparvessa, sekä kiertelevä nokkavarpunen Länsiulapanniemessä. Muita kivempia: sepelkyyhky (1), pikkutikka (1), laulurastas (1), punakylkirastas (3-4), mustapääkerttu (1), isolepinkäinen (1) ja keltasirkku (1-2).

 

Suhteellisen runsaita: tilhi, punarinta, hömötiainen (pitkästä aikaa!), pikkuvarpunen, vihervarpunen, urpiainen ja punatulkku. Punarintoja on viikon sisään havaittu kuulemma ainakin 17 eri yksilöiksi tulkittua ja hömötiaisia 9, peippoja lienee pikkuporukoissa ainakin parikymmentä. Fasaanikanta on hiukkasen elpynyt ja niitä on ainakin 11 yksilöä.

 

  1.  Pidättyväiset (Heikki Eriksson, Jonne von Hertzen, Samuli Lehikoinen) 49. Haahka, laulurastas.
  2.  Heittokääpiöt (Heikki Karimaa, Sanna Mäkeläinen, Risto Nevanlinna, Jenni Santaharju, Johannes Silvonen) 46.
  • A-Gentit (Kai Hilditch, Johannes Ijäs) 46. Mustavaris.
  • Mc Rallus (Tuukka Kupiainen, Juha Laaksonen, Gustaf Nordenswan, Kari Soilevaara) 46. Mustapääkerttu.
  1.  HammarsGård (Mikko Kataja, Johanna Klemettinen-Kataja, Jari Markkula, Teemu Sirkkala) 45. Kuikka.
  •       Jallun Pihtaajat (Markus Lampinen, Aleksi Mikola, Tomas Swahn, Ossi Tahvonen) 45. Lapasotka.
  •       Sibyllat (Kimmo Heiskanen, Seppo Knuuttila, Pekka Rusanen, Petri Shemeikka) 45.
  •       Takaveto (Jaakko Aarniala, Oscar Gordo, Andreas Lindén) 45.
  1.  La Rouge (Pentti Kallio, Heikki Lokki, Heikki Seppänen) 44. Maakotka.
  2. Mittumaarinpojat (Minna Damski, Timo Damski, Veli Niemi) 43. Pikkutikka.
  3. Nahkhiirmees (Lauri Mäenpää, Minna Mäenpää, Ira Rekilä, Matti Rekilä) 42. Nokkavarpunen.
  4. Pulmuset (Henriika Haapakoski, Sami Kiema) 41.
  5. Team Hemppo (Matias Castrén, Jukka Haltimo, Pekka Huttunen, Olli Okko) 40.
  6. Odet (Biti & Markku Ojala) 39.
  7. Lintupoppoo (Björn Ahlnäs, Pejk Eriksson, Antti Rissanen) 38.
  8. Etupotka (Ilari Nieminen, Samu Piha) 35.

 

Viikon sisään havaituista jäivät uupumaan ainakin silkkiuikku, huuhkaja, uuttukyyhky, peukaloinen ja pyrstötiainen.

Kiitokset taas rallaajille sekä Odelle & Bitille hienosta purusta. Ensi vuonna ralli on 25.11.

Joukkueiden ralli- ja pohjustushavaintoja toivotaan Tiiraan!

Peruslajilistan (16 lajia) lisäksi rallissa havaittiin siis seuraavat: gavste-arc, phacar, cygcyg, bracan, anapen, aytful-mar, sommol, clahye, melnig-fus, meralb, halalb, accgen-nis, butbut-lag, aquchr, phacol, colpal, glapas, piccan, drymar, denmaj-min, bomgar, erirub, turpil-phi-ili, sylatr, regreg, parmon-ate, cerfam, lanexc, corfru-rax, pasmon, fricoe, carcar-spi-mea, loxcur, pyrpyr, coccoc, embcit.