Tuusulan Rantamoon tutustui parinkymmenen retkeläisen porukka kauniina kevätiltana 13.4. Kevät oli myöhässä ja Tuusulanjärvi, Rantamon vesilintualtaat sekä peltotulvat olivat vielä tukevasti jäässä. Odotettavissa ei ollut merkittäviä lintukerääntymiä, mutta retkeily kannattaa aina. 

Havainnointi aloitettiin Rantamontien alussa olevalta pysäköintipaikalta. Töyhtöhyypät pitivät soidinta lähipellolla ja ensimmäiset hanhiparvet risteilivät taivaalla tulvapeltoja etsien. 

Kävelimme Rantamontietä 100 metriä eteenpäin Kaurapellontien risteykseen, josta on hyvä näkymä pohjoisen laajalle peltoaukealle. Kuusi kurkea esitti soidintanssia ja 23 kuovia oli pysähtynyt lepäämään ja odottamaan kevään etenemistä. 

Laulavat kiurut värittivät äänimaisemaa ja lintuja tuntui olevan liikkeellä ihan mukavasti. Muutama metsä- ja tundrahanhien sekaparvi lensi läheltä ja tarjosi hienon mahdollisuuden vertailla lajeja lennossa. 

Monesti hanhet myös laskeutuvat Rantamon pelloille, mutta toistaiseksi määrät ovat olleet pieniä. 

Kävelimme Rantamon tunnetun maamerkin, komean valkoisen sähkömuuntajan ohi. Sen seinusta tarjoaa mukavaa tuulensuojaa, mutta nyt sitä ei tarvittu; tuuli oli lähes tyyni ja ilta lämmin. Mahduimme kaikki peltojen keskellä olevalle muutontarkkailukukkulalle, josta on lähes esteetön näkymä kaikkiin ilmansuuntiin. Kukkulalta katseltiin pienellä rantatulvalla ruokailevia metsävikloja ja taivaanvuohia. Samassa yhteydessä löytyi komea sinisuohaukkakoiras tulvan takareunalta.

Kukkula on tehty varta vasten lintujen katseluun ja sijaitsee ihanteellisella paikalla. Se on suunnilleen Tuusulanjärven puolivälissä ja Rantamoon rakennettujen kahden vesialtaan välissä. Siitä hallitsee alueen täydellisesti, mutta kaukoputki on lähes pakollinen etäisyyksien vuoksi. 

Kävimme tutustumassa lähemmin Seittelin altaaseen, joka sijaitsee kukkulan itäpuolella. Sitä kunnostetaan parhaillaan, mutta paikalla olevat noin 300 naurulokkia taisi odottaa enemmänkin jään sulamista kuin altaan valmistumista. Kaksi harmaapäätikkaa tuli kuikuttamaan viereisiin haapoihin ja näyttäytyivät upeasti kiipeilemällä lähimmillään muutaman metrin päässä.  Sinisuohaukka oli lähtenyt saalistamaan ja liiti peltoa viistäen melko läheltä meitä, joten pääsimme katsomaan sitä hyvin myös lennossa. Ihailimme vielä pajusirkkuja ja monille kevään ensimmäisiä västäräkkejä. 

Piipahdimme vielä noin kilometrin päässä Sarvikallion luontopolulla, mutta polulla oli niin jäistä, että lenkki jäi torsoksi. Ehdimme kuitenkin katsoa laulavia laulurastaita ja kuunnella punarintojen sekä peippojen hienoa iltakonserttia.

Mielestäni tällaiset maksimissaan 20 hengen iltaretket lähialueelle ovat hyvä lisä Tringan retkivalikoimaan. Lajimäärä ei ole aina korkein mahdollinen, mutta näin on helppo tutustua uusiin retkikohteisiin ja niiden tarjontaan. Kiitos Anterolle sujuvasta kuljetuksesta ja kaikille osallistujille oikein mukavasta retkestä.

Mikko Savelainen (opas)

Hankoon marraskuun alkupuolella suuntaava retki päättää perinteisesti Tringan kotimaisen ­­­­­jäsenretkikauden. Tälle retkelle on harvemmin tungosta, sillä päivä on lyhyt, ajankohta ei suosi runsaita lintumääriä ja sääkin voi olla mitä tahansa. Tällä(kin) kertaa osallistuminen kannatti. Sää oli poutainen ja lintuja näkyi hyvin. 51 retkilajia ilman mitään yrittämistä on paljon, mukana muutamia yllätyksiäkin.

Maakaatopaikka ei pettänyt

Retki aloitettiin vanhan kaatopaikan täytekasalta, joka kompattiin 23 retkeläisen ja kahden oppaan voimin ilman havaintoja. Syykin selvisi heti. Kaikki linnut olivat menneet viereiselle maakaatopaikalle. Siellä hyöri noin 400 urpiaista, joiden joukossa oli pari mahdottoman vaikeasti hallussa pidettävää tundraurpiaista. Peippoja pyöri noin pari kymmentä, muutama järripeippo ja paljon viherpeippoja. Näiden katselu loppui kun taivaalta kuului rautiaisen ääntä ja kaksi lintua asettautui hienosti nähtäville läheiseen risukasaan. Näiden katselu puolestaan loppui, kun toisena oppaana toiminut Aleksi Mikola huomasi yli lentävät kangaskiurut. Niitä oli loppujen lopuksi kuusi. Rautiaisia katsottiin vielä uudestaan ja tundraurpiaisetkin näyttäytyivät ainakin oppaille. Bussille päin tallustellessa kirjosiipikäpylintu lensi äännellen länteen. Mukava aloitus!

Puikku ja timalit

Seuraavaksi päätettiin mennä Uddskatanille eli Tulliniemeen, koska arvelimme sen tarjoavan tuulensuojaa kovalta kaakonpuoleiselta puhurilta. Peukaloinen näyttäytyi luontopolun alkupäässä, mutta odotetusti lintuja oli paremmin vasta kohteessa eli Gåsörsvikenillä. Riutalla oli hetken sepelhanhi, merikotka lensi upeasti yli ja jo aiemmin löytynyt pikku-uikku oli nyt ihan esteettömästi esillä. Haliaksen henkilökunnan rengastamat kaksi viiksitimalia ääntelivät kapeassa ruovikossa ja näyttäytyivätkin hienosti. Puikku ja timali ovat molemmat ihan kelpo lajeja eteläisimmässä kolkassamme! Muutama telkkä– ja tukkasotkaparvi ui poukaman edustalla ja niitä oli mukava katsella avokalliolta. Tyytyväisyyttä lisäsi paluumatkalla luontopolun varressa nähty kulorastas, joka oli pitkään avoimesti esillä, peseytymässä ja sukimassa.

Mukavasti lajeja oli jo nähty ja vielä oli itälahdet kokonaan kiertämättä. Aloitimme Neljän tuulen tuvalta jossa oli myrskyisää, mutta kaakkuri ja silkkiuikku löytyivät selältä ja kaksi naurulokkia lensi yli. Täktomin kylän reunalla olevalle Täktbuktenin lahdelle käveltiin pikitieltä noin kilometri ja matkalla kuului peukaloisen ja punakylkirastaan ääniä. Lahti oli melko tyhjä, mutta Österfjärdeniltä löytyi hankalasti paikallistettava lapasotka tukkasotkaparvesta.
Vielä ehdittiin nopeasti piipahtaa Svanvikillä, jossa oli paljon telkkiä ja joutsenia. Taivaanvuohi suoritti lentonäytöksen ennen kuin pimeys alkoi lopullisesti valtaamaan alaa.
Meno- ja paluumatkalla pysähdyttiin Raaseporin Karjaalla huoltsikka-kaffeella. Antero kuskasi taas sujuvasti, josta kiitos samoin kuin kaikille retkeläisille osallistumisesta ja Aleksille opastuksesta. Ensi vuonna jatketaan!

Mikko Savelainen
opas

Tringan perinteinen kotkaretki 13.10. Virolahdelle julistettiin korppikotkaretkeksi jo ennen kuin retkibussi oli ehtinyt manskulla ensimmäisiin liikennevaloihin. Tälle antoi katetta toissapäiväiset, lupaavan tuntuiset havainnot Suomea kiertävän munkkikorppakotkan liikkeistä Loviisassa. Siis hyvin toiveikkaissa tunnelmissa matkattiin 32 retkeläisen voimin kohti itärajaa. Edes päivän valkenemisen myötä paljastuva laajahko utu ei latistanut tunnelmaa, vaikka siihen olisi ollut kyllä aihetta. Yhden pysähdyksen (Kuninkaalan ABC) taktiikalla saavuttiin Virolahden Lakakalliolle noin klo 10 tienovilla toteamaan, että eihän siellä liiku mitään! Lämmintä oli kuin juhannuksena, lähes 15 astetta. Tuuli puhalteli leppoisasti lounaasta ja muutamat hyvin matalalla matkaavat piekanat menivät vastatuulessa, varmaan ei mihinkään. Utu pysyi sitkeästi sisämaan puoleisessa horisontissa ja takasi sen, että ainakaan mitään ihmeitä ei tulisi tapahtumaan. Pieni parvi teeriä, useat korpit, äänekäs harmaapäätikka, muutama varpushaukka ja yksi vanha merikotka olivat havisten aatelia. Kaksi korkealta päältä itään matkaavaa piekanaa nostatti toiveita noin 30 minuutiksi, mutta koska mitään muuta ei tapahtunut eikä munkistakaan kuulunut mitään, pakkasimme kamat kyytiin noin klo 12.

Pikkujoutsenia

Retken toisena kohteena on perinteisesti ollut Kurkela, jossa on kierrelty hieman peltoja. Nytkin jalkauduttiin noin kilometri ennen Kiiskijärven siltaa. Pellolla oli noin 90 laulujoutsenen parvi, josta toisena oppaana toiminut Peter poimi heti kolme pikkujoutsenta. Niitä päästiin katsomaan erinomaisesti ja opettelemaan nokan värityksen ja lintujen muodon tuntomerkkejä. Traktori ajoi koko parven lentoon ja huomasimme, että pikkujoutsenet sulautuivat melko hyvin lössiin eikä niiden löytäminen lennosta enää yhtä helppoa. Kurkelan tornista näimme vielä hiirihaukan ja kanahaukan sekä kävimme katsomassa tornin itäpuolen pelloilla hanhia. Kuuden tundrametsähanhen parvessa oli kaksi nuorta lintua ja neljä vanhaa. Linnut olivat upeasti esillä noin 400 metrin päässä myötävalossa, joten saimme aikaan mukavat keskustelut metsähanhilajien ja iän määrittämisestä.

 

 

Lopuksi aprikoimme Kouvolan Jokelassa valkoposkihanhiparvesta löytyneen punakaulahanhen bongausta, mutta luovuin tästä vaihtoehdosta, sillä olisimme olleet paikalla noin 17:30 osan hanhista aloittaessa jo yöpymislentoa. Päivän kotkasaldoksi jäi vain siis yksi merikotka, mutta ensi kerralla paremmalla onnella. Retkelle osallistui 32 retkeläistä ja Antero kuskasi taas kerran jengiä ammattitaidolla sinne ja takaisin.

Mikko Savelainen

Yyterin kahlaajaretki on Tringan syysklassikko, joka vetää bussin täyteen eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Sääennuste lupasi erittäin kovaa tuulta ja nousevaa vedenkorkeutta eikä vilkaisu havaintojärjestelmä Tiiraan luvannut yhtään sen parempaa. Kahlaajia oli kirjattu niukasti runsaasta retkeilystä huolimatta.
Retken alkukuviot hoidettiin rutiinilla: pysähdykset Espoon Ikean liittymässä, Nummisissa ja Karkkilassa sekä tauko Humppilan kahvilaparatiisissa. Mustavarikset katsottiin Porista bussin ikkunasta ja perillä lietteillä oltiin hitusen yli kymmenen.
Vedenkorkeus oli noussut jo yli +10 senttiin eikä Sannannokan tornin edessä ollut yhtään lietettä näkyvissä ja lähellä olevat hiekkasärkätkin hupenivat silmissä. Lintuja riitti kuitenkin ihan katsottavaksikin asti: 12 vanhaa isosirriä piipersi valkoposkihanhien jaloissa, pikkusirri ja muutama suosirri, tyllejä, yksittäisiä vikloja ja jo vähiin käyvä meriharakka. Valkoposkihanhia oli 1500, joukossa 180 merihanhea. Tuulihaukka, nuolihaukka, ruskosuohaukka ja kolme lähietäisyydellä pyörivää merikotkaa viihdyttivät kahlaajakatsomisen ohessa.
Päätimme retken toisen oppaan Peterin kanssa, että osa porukasta lähtee hänen mukaansa 400 metrin päässä, niemen kärjessä olevalle toiselle tornille ja jossain vaiheessa vaihdetaan. Taktiikka toimi hyvin ja kaikki näkivät tornin edustalla olevat kuovisirrit ja punakuirin. Lisäksi paikalla hyöri nuori isosirri ja suosirrejä sekä yli 50 tylliä. Lietteellä viihdyttiin klo 14 asti, jonka jälkeen tavoitteeksi otettiin pulmussirri.

Ujo pulmussirri ja kolme rohkeaa hyörijäistä

Kamat autoon ja muutaman minuutin ajomatka surffirannalle, marssi pelipaikalle ja armoton putkittaminen käyntiin. Kolme erittäin yhteistyöhaluista vesipääskyä hyöri rantaviivassa ja niissä riitti katsottavaa ja kuvattavaa. Lähimmillään linnut olivat noin 5 metrin päässä kuvaajista!
38 minuutin etsimisen jälkeen hiekkasärkän takareunalla vilahti jotakin pulmussirrimäistä. Se oli nuoren suosirrin seurassa, mikä helpotti kovassa vastavalossa koon ja muiden mittasuhteiden hahmottamista. Lintu tuli hetkeksi kunnolla näkyviin särkän päälle, jolloin yksityiskohdatkin erottuivat ja linnun pystyi määrittämään nuoreksi pulmussirriksi. Lintu osoittautui varsin ujoksi ja suurimman osan ajasta se oli näkyvissä vain osittain särkän huonommalla puolella. Tässä välissä ehdittiin katsomaan lapinsirriä ja kahta kuovisirriä, jotka puolestaan olivat mallikkaasti esillä.

Retken perustiedot

Siinäpä se retki sitten olikin. Bussilla oltiin vähän yli 16 ja koska mitään ihan nopeaa pistäytymispaikkaa ei ollut tiedossa, aloitimme kotimatkan.
Paluumatkalla kuulin itselleni täysin uuden tiedon: jotkut kuulemma jopa lukevat näitä retkikertomuksia ja niitä käytetään retkille valmistautumiseen! Näin vakava suhtautuminen asettaa kirjoittajalle valtavia paineita, mutta pyrin vastaamaan siihen kertomalla tähän loppuun retken keskeisimmät tiedot. Bussin kyytiin pääsee Kiasman jälkeen tämän kertomuksen alussa kerrotuilta paikoilta, tarkat nuotit saa oppaalta. Ilmoittautuessa on tärkeä kertoa, mistä tulee kyytiin. Meno- ja paluumatkalla pysähdytään Humppilassa, jossa on iso ja hyvin varusteltu kahvila. Pysähdykset kestävät noin 45 minuuttia tai tarvittavan ajan jotta jokainen ehtii taukoilla kiirehtimättä. Yyterin lietteen pysäköintipaikalla on bio-wc, mutta mitään muita ”mukavuuksia” ei ole.
Kävelymatka Sannannokan torniin on noin 2 kilometriä. Reitillä on soratietä, kapeaa pitkospuuväylää ja todella leveää pitkosta. Muut kohteet, esim. Surffiranta tai Teemuluodon torni ovat 500-1000 metrin kävelyjen päässä. Kumisaappaita ei ole tarvinnut, lenkkareilla on poutasäällä pärjännyt loistavasti. Toki hiekassa kävellään jonkin verran (Surffiranta) eli kovalla sateella saappaat ovat ihan toimiva ratkaisu. Yksityiskohdista on tiedotettu retkisivulla noin 3-4 päivää ennen retkeä. Retkelle mahtuu noin 44 henkilöä. Retkellä havaitut lajit ja määrät ovat yksityiskohtaisesti Tiirassa.

Kiitos retkestä toiselle oppaalle Peter Buchertille, Anterolle kyydityksistä ja kaikille osallistujille mukavasta seurasta.

Mikko savelainen (opas)

Retki tehtiin poikkeuksellisen kehnossa kelissä. Vettä tuli päivän aikana Hankoon 11mm ja tuuli oli 10 metriä sekunnissa. Kaikeksi harmiksi tuulen suunta oli vielä kaakosta, joten parhaat lintupaikat Itä-lahdella olivat tuulen piestävissä. Tämä säävalituksesta ja asiaan. Retkelle oli ilmoittautunut 20 henkilöä, joten Jaana hommasi alle pikku-bussin, mikä oli aivan erinomainen valinta: kaikki mahtuivat kyytiin ja Hangon kapeilla teillä liikkuminen oli jouhevaa.
Ensimmäinen pysähdys oli jo Inkoossa, kun päätimme varmistaa päivän teemalajin eli joutsenen. Degerbyn Studdbölen peltojen 30 laulujoutsenen parvi näkyi hienosti Hankotielle (51) ja koska vielä ei sadekaan vaivannut niin katselimme parvea tovin. Niiden seurassa oli 6 valkoposkihanhea. Näiden valtajoukot ovat jo jättäneet kontumme ja Tringan alueella on enää vain muutamia viivyttelijöitä.
Tästä jatkoimme bussipysäkki kerrallaan eteenpäin noin 5 kilometrin matkan, sillä yritimme toisen oppaan Teemu Sirkkalan kanssa kaivaa alueella viihtynyttä hiiripöllöä näkyviin. Se olisi viisaampi kuin me, ja lymysi jossakin sateen suojassa, sillä tässä vaiheessa taivaan hana oli jo vähintään puoliksi auki. Oheishavaintoina tuli 60 kanadanhanhen parvi, joka matkasi hienossa aurassa jonnekin lähipellolle aamupalalle.
Tästä tulikin mieleen, että mekin voisimme tehdä samoin ja ajoimme ihan sukkana Karjaan ABC:lle. Aamupalan voimin päätimme toteuttaa ennalta sovittua suunnitelmaa ja kaikesta huolimatta jatkaa kohti Hankoa. Täktomin kylällä päivysti isolepinkäinen, jota sade piiskasi ikävästi.  Yritimme miettiä mahdollisimman tuulensuojaisia paikkoja ja päädyimme aloittamaan Långörenin tyveltä. Valinta oli ihan hyvä, sillä niemen kärjen metsikkö antoi tuulensuojaa ja lintuja pystyi katsomaan kohtalaisissa olosuhteissa. Tosin ihan hirveästi ei ollut katsottavaa: kaksi naurulokkia kalasteli lahdella, telkkiä oli noin 30 linnun parvi laineilla ja muutamia isokoskeloja sekä kyhmy- ja laulujoutsenia nähtiin.
Sieltä matka jatkui läheiselle Västerfjärdenin lahdelle, jossa on oleskellut satapäinen tukkasotkaparvi. Linnut olivat edelleen tallella ja pääsimme katsomaan niitä, jopa kohtalaisissa olosuhteissa: tuuli ei osunut lahdelle ja isot lehtipuut antoivat sateensuojaa. Olimme jo sopineet, että tämä voisi olla pääkohteemme ja päätimme viettää siellä reilusti aikaa. Tukkasotkia oli noin 800 ja joukossa noin 20 naaraspukuista lapasotkaa, joten ehkä vähän hankalan lajiparin tunnistamista voitiin harjoitella käytännössä. Tunnelma oli mukava ja oheislajeina löytyi kaksi lapasorsaa: Tringan alueen ainoat muuten eikä niitä enää ole koko Suomessakaan kuin kahdessa muussa paikassa. Toinen lusikkanokista lymysi takareunan ruovikkorajassa, mutta toinen oli komeasti näytillä sinisorsaparven hännillä. Lisäksi nähtiin 10 haapanaa.
Vesisade yltyi, mutta kävimme vielä haistelemassa tuulta Tiilitehtaan rannassa. Siellä oli hyvä sopia kaatosateessa ja hirmutuulessa, että nämä rannat saisivat nyt jäädä ja päätimme edetä ennakkosuunnitelman mukaisesti kohti Raaseporin (Karjaa) Lappträsketiä. Matkalla vaatteet ehtivät kuivua sopivasti ja sadekin näytti hieman hellittävän, joten ei muuta kuin kohti tornia. Tosin vettä oli maastossa niin paljon, että tornin tyvellä ei meinannut varret riittää. Joutsenia oli odotettua vähemmän, taisivat olla ruokailemassa pelloilla. Pari allia löytyi ja sampoin uiveloita, joita oli mukava katsella. Yksi merikotka nähtiin vilaukselta ja Teemu kaivoi vielä lapasotkankin kaikkien nähtäville. Retki päättyi iltahämärissä kun koossa oli 35 lajia. Kiitos Anterolle kuskaamisesta ja kaikille osallistujille retkiseurasta sekä Teemulle opastamisesta.

Mikko Savelainen (opas)

Porin Yyterin kahlaajaretkelle osallistui 34 henkilöä. Retki täyttyi jo varhain kesällä, mutta viimehetken peruutuksia tuli paljon. Osa kavahti ennustettua sadetta. Porissa satoikin iltapäivällä reippaasti, mutta sade jäi lyhytaikaiseksi eikä siitä ollut juurikaan haittaa. Ehkä jopa päinvastoin: lietteen pysyivät kosteana ja kahlaajilla oli mukavasti ravintoa.
Retken pääkohteessa Sannanlahden lintutornissa, lietteen reunalla oltiin kello 10 lähtien reilut kaksi tuntia. Heti torniin kavuttuamme huomasimme, että kahlaajia oli vähintään kohtalaisesti ja ne olivat mukavasti tornin edustalla. Lajikirjo oli upea: isosirri (10), kuovisirri (3), suosirri (60), Lapinsirri (4), punakuiri (7), tundrakurmitsa (2), karikukko (3), vesipääsky, punajalkaviklo, runsaasti suokukkoja ja jonkin verran liroja, valko- ja mustavikloja sekä noin sata tylliä. Vesilintuja oli valtavasti, joista suurimman huomion sai seitsemän ristisorsaa. Myös ohi lentävä jalohaikara säväytti, vaikka laji on voimakkaan yleistymisen myötä kokenut inflaation.
Yritimme Peterin kanssa silmät ruvella löytää paikalla aikaisemmin aamulla nähtyä pulmussirriä jopa pientä sadetta sietäen, mutta lopulta päätimme hoitaa lajin muualta.
Parkkipaikalla odotti ikävä yllätys, sillä asuntovaunun kuljettaja oli arvioinut yhdistelmänsä mittasuhteet väärin ja rikkonut bussistamme yhden takaikkunan. Sateen yltyessä päätimme ajaa huoltoasemalle, jossa Kuski-Antero parsi bussin ajokuntoon parilla jätesäkillä ja rullallisella ilmastointiteippiä. Sadekin siinä taukosi ja pääsimme Yyteri Beachille (UPM:n mökkikylä) tosi toimiin. Pulmussirri löytyi vaivaisella 45 minuutin tuijotuksella reilun kilometrin päästä särkältä. Sitä päästiin katsomaan lopulta noin 400 metristä ja aika monelle retkeläiselle napsahti elis. Punakuireja, kuovisirrejä ja tundrakurmitsoja näkyi täälläkin ja lapinsirrit tulivat mukavan lähelle morjestamaan.
Paluumatkalla käytiin vielä Säkylässä yrittämässä tiibetin- ja lyhytnokkahanhea, mutta ei kyllä napannut. Perinteinen pysähdys Humppilassa kahvilla, jona aikana Peter löysi yhtä perinteisesti isolepinkäisen lähipellolta. Kiitos osallistujille mukavasta retkestä ja Anterolle kuskaamisesta. Ensi vuonna uudestaan.

Mikko Savelainen & Peter Buchert

Virolahden kotkaretken lähtötunnelmat olivat Helsingissä 8.10. melko tuuliset. Koko viikon jatkunut koillispuhuri oli päättänyt näyttää voimansa ja puhalteli nyt reippaasti 11 m/s. Tuulen suunta oli kotkien näkemiseksi oikea ja niitä oli muuttanutkin mukavasti pitkin viikkoa. Vieläköhän meillekin riittäisi? Porukka bussiin eli 23 retkeläistä ja toinen opas, Teemu Sirkkala matkalta kyytiin, niin kohtahan tuo nähtäisiin.

Sen verran tuuli sekoitti suunnitelmia, että vastoin aikomusta päätettiin pysähtyä kahvitauolle jo menomatkalla. Kotkakallioilla ehdittäisiin kyllä olla tuulen pieksettävänä ihan riittävästi. ABC:n pihasta Pernajassa näkyi jo ensimmäiset kohdelajit, kun merikotka kieppui metsänrajan yläpuolella ja paikallisenoloinen piekana näyttäytyi pari kertaa. Piekana oli ehdottomasti päivän laji. Teemu huuteli niitä tasaisesti motarin varrelta ja tuntui siltä, että jokaisella peltoaukealla oli vähintään yksi lintu myyräjahdissa. Virolahdella tämä tunne voimistui, sillä näimme helposti koko retken aikana yli 20 piekanaa ja jokainen sai katsoa niitä silmän täydeltä. Se oli selvästi päivän yleisin petolintulaji ja ilmeisen hyvä indikaattori siihen, että pelloilla riitti myyriä.

Pääkohteessa eli Virolahden Lakakalliolla oltiin klo 10 pintaan. Tällä kertaa kaffepaussivelttoilu oli ihan oikea ratkaisu, sillä aamumuutto oli ollut varsin kevyttä ja tuulta oli avokalliolla ihan riittävästi. Merikotka näyttäytyi heti upeasti lähes suoraan yläpuolella. Paikallisenoloiset piekanat ja hiirihaukat pitivät mukavasti mielenkiintoa yllä. Ja tulihan se maakotkakin sieltä! Nuori lintu pyöri hetken noin kilometrin päässä niin että kaikki ehtivät nähdä sen. Muita haviksia kirjattiin varsin niukasti: yhteensä 30 kulorastasta oli matkalla jonnekin, muutama metsähanhiparvi muutti, teeret näyttäytyivät ja nuori ampuhaukka suhahti melko läheltä. Hieno oli myös erittäin vaalea hiirihaukka, joka oli matkalla itään. Ihan urhoollisen 3,5 tunnin tapittamisen jälkeen pakkasimme kamat ja suuntasimme askeleen idemmäksi, Kurkelaan.

Kurkelan tornissa oli astetta leppoisammat olot, mutta lintuja ei enää iltapäivällä ollut mainittavasti ilmassa. Toki muutamia piekanoja nähtiin täältäkin ja komea metsähanhiparvi veti aurana etelään. Vähän tuli sellainen olo, että petopuolen tarjoilu oli päättynyt. Teemu jalkautui lähimaastoon ja kävi tsekkaamassa tornille näkyvän Kiiskijärven. Kohta olimme kaikki bongaamassa tukkasotkaparvesta löytyneitä kahta lapasotkaa ja uiveloita, joita oli sillan molemmin puolin yhteensä 19. Viereiset pellot tarjosivat myös mukavasti katsottavaa, joten viivyimme paikalla toista tuntia. Havikseen kirjattiin ainakin isolepinkäinen, paikallinen hiirihaukka ja piekana, jotka näyttäytyivät hienosti sekä 15 uuttukyyhkyn parvi ja lähellä pyörinyt parinkymmenen hempon ja tiklin sekaparvi. Näissä tunnelmissa lähdimme kotimatkalle. Bussissa suoritetun lajihuudon päätteeksi saimme kasaan ihan mukavat 62 lajia.

Teksti: Mikko Savelainen

Hiirihaukkoja nähtiin retken aikana useita. Kuva: Teemu Sirkkala.

Nuori maakotka kävi kääntymässä mukavan lähellä. Kuva: Teemu Sirkkala

Yyterin kahlaajaretkelle lähdettiin 20.8. Samanaikaisesti Viikissä järjestettiin lintumessut ja se harmitti useampaa retkeläistä. Tapahtuman ajankohta ei ollut retkitoimikunnan tiedossa, kun tästä retkestä päätettiin jo edellisenä syksynä. Skarppaamisen paikka kuitenkin jatkossa.

Viime hetken peruutusten jälkeen retkelle osallistui 36 henkilöä, joista noin kolmannes oli tällä klassikkoretkellä ensimmäistä kertaa.
Matkalla katsottiin totuttuun tapaan Porin mustavarikset bussin ikkunasta. Laji alkaa olla Tringan alueella niin vaikea, että kohta tätä varten täytyy pysäyttää jo bussi. Noin puolet sai lajista vuodarin.
Ensimmäisenä kohteena oli Yyterin kuuluisa lieteranta. Tornille talsittiin reilut toista kilometriä hajanaisessa jonojärjestelmässä. Muutama hieno havis tuli jo pitkoksilta: timaliparvi mekasti tornin tuntumassa ja luhtakana piti omaa showtansa.

Tornista kuitenkin paljastui hieman karuhko näkymä: vedenkorkeus oli +20 cm, lietettä ei ollut yhtään, heinikko tornin edessä pitkää ja näkyvissä olevat hiekkasärkkien rippeet kaukana. Välittömästi särkältä löytynyt vaihtopukuinen punakuiri nosti kuitenkin tunnelmaa. Särkillä hääri 9 pikkusirriä, 10 tylliä sekä 25 suokukkoa. Ensimmäinen suosirri vilahti särkällä olevien valkoposkihanhien jaloissa. Seuraavaa havista tästä lajista pitikin odottaa lähes tunti. Toisena oppaana olevan Peterin kanssa pyöriteltiin päätä: tämä oli retken historiassa varmasti ensimmäinen kerta, kun suosirri tuotti näin paljon työtä. No, nähtiin sentään lopulta jopa kolme yksilöä…!?
Katsottavaa riitti kyllä muuten ihan yllin kyllin. Tornin edustalla ruokaili 9 ristisorsaa, muutama jouhisorsa, lapasorsia, hieno kuikka ja tuhansia muita vesilintuja. Siis oikeasti tuhansia. Edellinen retkiporukka oli laskenut pelkästään telkkiä yli tuhat. Pari merikotkaa kaarteli kaukana, ruskosuohaukat lähellä ja varpushaukat vilahtivat ohi nopeasti. Yhden retkeläisen tornin edestä löytämä pensastasku kiinnosti hyvin monia ja sitä katsottiin niin pitkään, kun lintu oli näkyvissä. Näillä retkillä on aina erittäin ilahduttavaa, kun aika tavallisiakin lajeja jaksetaan katsoa huolellisesti, pohtia puvun yksityiskohtia, tuntomerkkejä ja tietenkin ihastella itse lintua.
Osa porukasta lähti Peterin mukana viereiselle tornille, josta kahlaajalista karttui vielä kuovisirrillä. Osa porukasta näki sieltä myös pulmussirrin, joka katosi lentoon pelmahtavien valkoposkihanhien kanssa.

Lietteellä vietettiin reilut kolme tuntia, jonka jälkeen yritettiin erityisesti pulmussirriä vielä Yyteri Beachilta (upm-lomakylä). Havis tuli ainoastaan neljästä tyllistä, hienosti latvaan laskeutuneesta tuulihaukasta sekä kahdesta lähellä kaarrelleesta merikotkasta. Erikoista oli, että noin pari kilometriä pitkä, täysin puhdas ja upea hiekkaranta oli houkutellut lähes helteisenä lauantai-iltapäivä vain 15 ihmistä meidän lisäksi!
Jotta hommassa olisi yrittämisen meininkiä, kävimme vielä Kirrinsannassa, jossa oli aiemmin päivällä nähty pulmussirri. Nyt paikka oli erittäin tyhjä (0!) kahlaajista ja rutikuiva. Viiksitimalit ääntelivät täälläkin, hiirihaukka kaarteli ja sääksi näyttäytyi. Tässä vaiheessa totesimme, että kahlaajien perässä juokseminen riittää ja suuntasimme Teemuluotoon petolintuja katsomaan. Paikka ei tässä mielessä pettänyt nytkään. Ruskosuohaukkoja oli useita, yksi hiirihaukka, merikotka ja kolme sääkseä näkyivät hienosti. Lopuksi vielä intouduimme etsimään nuolihaukkaa retkipinnaksi, niitä kun on täällä nähty aina aikaisemmin useita. No, nyt siihen meni tunti. Peukaloisperhe taksutti ja rätisi pitkoksien varrella. Bussissa suoritettu lajihuuto tuotti upeat 102 lajia!
Kiitos opaskollega Peter Bucherille ja kuski Anterolle sekä kaikille osallistujille. Te teitte tästä retken!

Opas Mikko Savelainen