Koululaisille järjestetyt lintu- ja luontoretket käynnistyneet mukavasti

Hyvää mieltä ja onnistumisia on tuottanut tällä viikolla alkaneet koululaisviikot! Porkkalan Lintuviikon järjestämien koululaisretkien tavoitteena on ollut tarjota Kirkkonummen koululaisille mahdollisuus tutustua lähiluontoon ja retkikohteisiin Tringan ja Kyyn lintu/luonto-oppaiden johdolla. Jokainen retki on suunniteltu opettajan toiveiden mukaisesti sopivaksi juuri hänen luokalleen. Joillekin retkille on osallistunut myös useampi luokka, avauspäivänä peräti kolme luokkaa. Myös oppaiden määrät vaihtelevat luokkakoon mukaan, tällä retkellä oppaita oli viisi. 

Oppilaat ovat ulkoilleet kevään kuulaassa ja aurinkoisessa säässä havainnoiden ja kirjaten vihkoon kevään ensimmäisiä hyönteisiä, lintuja ja kasveja. Oppaat arvostavat jokaista luontoon liittyvää havaintoa. Hauenpoikasta on katseltu läheltä ja sitten vapautettu jokeen, ja yksi oppilas löysi aitojokikorennon toukan.  Oppilas, jolla ei vielä ollut sanoja suomenkielellä, osasi ilmaista miten pilvet olivat harmaat ja sadetta luvassa. Lintuhavaintoja on kirjattu kymmeniä!

Mukana retkeili myös valmistava luokka, jossa on 7-16 vuotiaita maahanmuuttajalapsia. Joukossa oli muun muassa darin ja albaniankielisiä, mutta suurin osa oli Ukrainasta tulleita lapsia. Yhteisen kielen puuttuessa saattoi erityisesti korostua ympäristönhavainnointi, myös kiikareiden ja kaukoputken läpi katsottuna se oli uusi ja innostava elämys. Keskellä peltoa, lintujen laulaessa, murrosikäisten kanssa syntyi myös keskustelua musiikista. Vuorovaikutus ei ollutkaan niin hankalaa ilman yhteistä kieltä vaan oppilaiden oli luontevaa lyöttäytyä neljästä oppaasta yhden rinnalle juttelemaan ja kuuntelemaan.

Retkien päätteeksi on todettu niiden olleen antoisia ja innostavia sekä oppilaille, opettajille että oppaille ja hymy on ollut herkässä.

kuva: Merja Talvela

Toukokuisen Porkkalan lintuviikon ohjelma on julkaistu!

Lintuviikolla 9.-15.5.2022 luvassa on lintu- ja luontoaiheisia esitelmiä, retkiä ja tapahtumia.

Maanantaina lintuviikon avaus on Kirkkonummen torilla ja keskustelua lintuharrastuksesta käydään myöhemmin kirjastossa, Fyyrissä. Asiantuntijoiden esitelmät pidetään kaupungin kunnantalon Kirkkonummi-salissa iltaisin tiistaista perjantaihin.

Luentoaiheita tänä vuonna on Vesilintujen pärjääminen vesiluonnon muutoksessa, Porkkalan linnut, Kirjavasiipiset kärpäset, Linnun mieli, Luontokato, Maailman todelliset valtiaat, Lintuatlas ja Rönnskär.

Lauantaina Kirkkonummelta on järjestetty kaksi bussivuoroa Porkkalaan, jossa on mahdollista osallistua neljälle opastetulle retkelle, joista kaksi on lapsille suunnattuja. Ne kestävät noin 2,5 tuntia ja päättyvät vanhalle kansakoululle, jossa on mahdollista nauttia kaffet Pinna-kahvilassa. Sunnuntaina Porkkalan tähystyspaikoilla päivystävät oppaat, joiden kanssa voi keskustella ja seurata keväistä muuttoarktikaa upeissa merimaisemissa.

Tarkempi ohjelma kannattaa katsoa tapahtuman omalta kotisivulta: porkkalanlintuviikko.fi . Lintuviikkoa v oi seurata Facebookissa ja Instagramissa: @porkkalanlintuviikko.

Porkkalan Lintuviikon järjestävät Tringa, Kirkkonummen Ympäristöyhdistys KYY ja Kirkkonummen kunta.



Kuva: Olli Saksela

Porkkalan Lintuviikko 17.-23.5.

Ensimmäistä kertaa 2019 järjestetty Porkkalan Lintuviikko järjestetään taas 17.-23.5. parhaimpaan muuttoarktikan aikaan etätapahtumana. Kirkkonummen Ympäristöyhdistyksen, Tringan ja Kirkkonummen kunnan yhteistyössä järjestämä lintuviikko koostuu ajankohtaisista luonto- ja lintuaiheisista luennoista. Tarkoituksena on tuoda esille luentojen ja videoiden myötä Porkkalan erityisyys luonto- ja retkikohteena sekä paikallisille että kenelle tahansa kiinnostuneelle.

Monipuolisen ohjelman avaa Markku Jämsän luento Porkkalanniemen linnuista ja lintupaikoista. Riku Cajander kertoo kirjasta Rantojen laulavat linnut, Mari Pihlajaniemi ja Heikki Eriksson teoksesta Linnut ja ilmasto. Eu:n komission ympäristöpääosastolla työskennellyt Marita Arvela kertoo lintujen suojelusta lintudirektiivin näkökulmasta. Sami Karjalainen tarkastelee maailmaa leppäkerttujen ja Lisse Tarvainen kyiden ja rantakäärmeiden perspektiivistä.

Sekä Tringan että tapahtuman omilta kotisivuilta voi seurata paikallisen lintuharrastajan Nico Niemenmaan videoita Porkkalan upeista havainnointi- ja retkikohteista. Kirkkonummen kirjastossa on lisäksi esillä 26.5. alkaen koko kesäkuun Olli Sakselan näyttely linnuista, joita voi havainnoida Porkkalanniemellä. Tarkempia tietoja ja tapahtumaa voit seurata omalta kotisivulta: www.porkkalanlintuviikko.fi tai Facebook-tapahtumasta: www.facebook.com/events/1042213702800371

Arktikaa kuvannut Olli Saksela