Kevättä Tringan alueella: huhtikuun alku

“Kevättä Tringan alueella” on videosarja lintukevään etenemisestä Tringan toimialueella. Sarjan toisessa osassa tarkastellaan, miten huhtikuu on lähtenyt lintujen kevätmuuton osalta käyntiin.

Uusia jaksoja on luvassa kevään 2022 aikana noin kahden viikon välein. Videosarjan on toteuttanut Nico Niemenmaa. Niemenmaan aikaisempaa tuotantoa, Porkkalan lintupaikkoja sekä Porkkalan tunnettuja lintuharrastajia esitteleviä videoita, löytyy niin ikään Tringan YouTube-kanavalta.

Tringan kevätkokouksen 2022 kuulumisia

Tringan sääntömääräinen kevätkokous pidettiin torstai-iltana 7. huhtikuuta Helsingissä Aalto-yliopisto Töölön tiloissa. Paikan päälle oli saapunut 18 jäsentä ja lisäksi kourallinen jäseniä seurasi kokousta etäyhteydellä. Kevätkokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jukka Hintikka ja sihteeriksi Aili Jukarainen. Kokouksessa käytiin läpi edellisvuoden vuosikertomus sekä tase ja tuloslaskelma. Kevätkokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle vuoden 2021 osalta.

Sääntömääräisten asioiden jälkeen yhdistyksen pj Aleksi Mikola esitteli ja kevätkokous vahvisti Tringan toimintastrategian vuosille 2022 – 2026. Tringa on jatkanut viime vuosina määrätietoista kasvua niin jäsenmäärän kuin toiminnankin osalta. Strategian tarkoitus on pitää tästä kehityksestä kiinni ja samalla kasvattaa yhdistyksen toiminnan vaikuttavuutta. Tutustu uuteen strategiaan tästä: Tringan strategia 2022-2026

Tringan vuosikertomus 2021
Tase ja tuloslaskelma 2021

Tringan kevätkokous Aalto-yliopistolla Helsingin Töölössä. Maskien takan vasemmalta oikealle toiminnanjohtaja Johannes Silvonen, kevätkokouksen pj Jukka Hintikka ja kokouksen sihteeri Aili Jukarainen. Kuva: Aleksi Mikola

Tringan jäsenkysely 2022

Tringa järjesti jäsenkyselyn helmi-maaliskuussa 2022. Kyselyyn osallistui 884 jäsentä; yli 20% Tringan jäsenistä. Kyselyn päätarkoituksena oli selvittää jäsenistön näkemyksiä yhdistyksen toiminnasta, liittyen tekeillä olevaan Tringan toimintastrategiaan vuosille 2022-2026. Kyselyssä kysyttiin mm. minkälaiseen toimintaan Tringan tulisi panostaa seuraavan viiden vuoden aikana.

Kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin 2kpl Tringan t-paitoja. Arpaonni suosi seuraavia: Pertti Saurola, Tuuli Siiskonen. Suuret kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille!

Yhteenveto kyselyn vastauksiin aukeaa oheisesta linkistä: Tringan jäsenkyselyn 2022 yhteenveto

Kevättä Tringan alueella -videosarja seuraa lintukevään 2022 etenemistä

“Kevättä Tringan alueella” on uusi videosarja lintukevään etenemisestä Tringan toimialueella. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin tänään 1. huhtikuuta. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan maaliskuun loppupuolen lintutilannetta ja pohjustetaan huhtikuun alkua.

Uusia jaksoja on luvassa kevään aikana noin kahden viikon välein. Videosarjan on toteuttanut Nico Niemenmaa. Niemenmaan aikaisempaa tuotantoa, Porkkalan lintupaikkoja sekä Porkkalan tunnettuja lintuharrastajia esitteleviä videoita, löytyy niin ikään Tringan YouTube-kanavalta.

Tringan tietokilpailun 2022 tulokset julkistettiin maaliskuun kokouksessa

Tringan maaliskuun kuukausikokous pidettiin etätapahtumana torstaina 3. maaliskuuta. Kokouksen alkupuolella Tringan suojelusihteerinä aiemmin tunnettu, nykyisin BirdLife Suomen suojeluasiantuntijana sekä lintuatlaskoordinaattorina toimiva Aapo Salmela esitteli tänä keväänä käynnistyvää Suomen neljättä lintuatlashanketta.

Kokouksen lopuksi käytiin läpi Tringan helmikuun kuukausikokouksessa pidetyn tietokilpailun tulokset. Voiton vei tällä kertaa Petro Pynnönen, toiseksi sijoittui Andreas Uppstu ja kolmossijalle ylsi Tomas Swahn. Voittajalle lähti kisan voitosta palkinnoksi Lintuvarusteen lahjakortti ja hopea- sekä pronssimitalisteille Tringan t-paita. Onnittelut kärkikolmikolle sekä kaikille niille 29 osallistujalle, jotka palauttivat vastauslomakkeen tässä ennätysvaikeaksi arvioidussa määrityskisassa! Kisan tulokset top-10:n osalta näkyvät alla. Kisaan osallistuneet voivat pyytää pisteytetyt vastauksensa sähköpostitse: toimisto(ät)tringa.fi

Tietokilpailun kuvat olivat kaikki Janne Kilpimaan ottamia. Kuvat löytyvät oheisen linkin takaa: Tietokilpailun 2022 kuvat
Tietokilpailun purku järjestettiin tällä kertaa uudella tavalla: kisa purettiin kuva kuvalta määritysperusteineen läpi videolla, jonka kokosivat Jukka Hintikka ja Petri Lampila. Video on katsottavissa Tringan YouTube-kanavalla:

Kiitokset vielä tietokilpailun ja sen purun kokoamiseen osallistuneille. Vuoden päästä uudestaan!

Tringan suojelukeräys tuotti yli 15 000 euroa linnustonsuojelutyöhön

Lämmin kiitos kaikille Tringan vuodenvaihteen linnustonsuojelukeräykseen osallistuneille! Keräykseen osallistui yhteensä yli 500 lahjoittajaa ja keräyksen nettotuotto oli komeat 15 261 euroa. Suojelukeräyksen tuotolla rahoitetaan suojelusihteerin työpanosta ja näiden lahjoitusten avulla voidaan varmistaa, että meillä on jatkossakin voimavaroja sekä suoraan linnustonsuojelutyöhön että muuhun vaikuttavaan toimintaan. Tringa on tärkeä vaikuttaja ja asiantuntija Uudenmaan linnustolle tärkeissä luonnonsuojeluasioissa, ja työmme jatkuu tehokkaana myös tänä vuonna!

Raportti Töölönlahden linnustosta 2021

Silkkiuikku pesällään Töölönlahdella. Kuvaaja: Christa Granroth

Töölönlahden linnusto kartoitettiin vuonna 2021 Tringan toimesta, jo toisena vuonna peräkkäin. Tämänkertainen raportti on edellisvuotista laajempi, sillä huomio kohdistettiin pesimälinnuston lisäksi myös talvi-, kevät- ja syyslinnustoon. Christa Granrothin laatiman raportin voi lukea tästä: Raportti Töölönlahden linnustosta 2021

Lahdella pesivien vesilintujen määrissä havaittiin pieniä muutoksia edellisvuoteen nähden: silkkiuikkujen ja nokikanojen parimäärä laski hieman, sinisorsien ja kyhmyjoutsenten parimäärä taas nousi. Töölönlahdella syksyisin levähtävien vesilintujen määrät ovat runsastuneet merkittävästi viimeisen 10 vuoden aikana. Syksyllä 2021 lahdella laskettiin ennätyksellisen paljon mm. nokikanoja, harmaasorsia ja haapanoita.

Vesilintujen runsautta syksyisellä Töölönlahdella. Kuvaaja: Christa Granroth

Aikaisempi, vuoden 2020 raportti löytyy tästä: Raportti Töölönlahden linnustosta 2020

Helmikuun kuukausikokous ja Tringan tietokilpailu

Viime torstaina pidetyn kuukausikokouksen ohjelmassa oli perinteinen Tringan tietokilpailu, eli määrityskisa. Kokouksessa oli mukana 54 osallistujaa etäyhteydellä.

Määrityskisassa oli tällä kertaa 40 kuvaa ja vain yksi sarja, joka tasoltaan haastava. Kuvat olivat näkyvissä jokainen 30 sekunnin ajan, lisäksi kuvien välissä oli 10 sekuntia vastausaikaa. Alustavien kommenttien mukaan kisa koettiin haastavana. Kisan kuvat on katsottavissa täällä: Tringan tietokilpailu 2022

Määrityskisan oikeat lajit käydään läpi ja tulokset julkistetaan maaliskuun kuukausikokouksessa torstaina 3.3.2022. Tervetuloa seuraamaan kisan purkua maaliskuussa!

Mikko Heikkinen on vuoden tringalainen

Vuoden tringalaiseksi on valittu Mikko Heikkinen. Palkinnon saaja julkistettiin etäyhteydellä eilisiltana pidetyssä tammikuun kuukausikokouksessa. Vuoden tringalainen on kiertopalkinto, jonka Tringa jakaa vuosittain henkilölle, joka on ansioitunut yhdistystoiminnassa.

Mikko Heikkinen on ehtinyt vuosien varrella olla mukana monessa Tringan yhdistystehtävässä: toimia nuorisojaostossa, mediatoimikunnassa ja hallituksessa. Heikkinen muistetaan myös Tringan pitkäaikaisena verkkosivuvastaavana ja webmasterina, mm. yhdistyksen ensimmäiset verkkosivut olivat Heikkisen käsialaa. Samoin vuodesta 2013 käytössä ollut sähköinen pinnakisapalvelu on Heikkisen koodaama, ja Heikkinen on vaikuttanut myös vuoden alussa käyttöön otetun uuden pinnakisasovelluksen taustajoukoissa. Tringa onnittelee lämpimästi vuoden tringalaista!

Vuoden tringalaisen palkitsemisen jälkeen kuukausikokouksessa nähtiin Jukka Hintikan esitelmä Rönnskärin lintuasema 60 vuotta. Tallenne kuukausikokouksesta on katsottavissa Tringan YouTube-kanavalla: Tammikuun kuukausikokous – Rönnskärin lintuasema 60 vuotta

Vuoden tringalainen 2021 Mikko Heikkinen. Kuvaaja: Inka Plit

Vieraspetojen torjunta Tringan alueella: työtä saaristolinnuston hyväksi

Tringan numerossa 4/2021 julkaistuun Kim Jaatisen kirjoittamaan artikkeliin vieraspetojen torjunnasta oli jäänyt päätoimittajan töppäyksen vuoksi joitakin virheitä, jotka on korjattu tähän versioon. Alkuperäisestä artikkelista puuttui myös valokuvaajan nimi: Henri Koskivirta. Päätoimittaja pahoittelee tapahtunutta!

Korjatun artikkelin voi lukea tästä: Vieraspetojen torjunta Tringan alueella: työtä saaristolinnuston hyväksi (Tringa 4/2021)

Tringan linnustonsuojelukeräys jouluna 2021

Tue Tringan linnustonsuojelutyötä vuonna 2022!

Osallistu Tringan linnustonsuojelukeräykseen, jonka avulla suojellaan Tringan toimialueen lintuja ja lintupaikkoja. Keräyksen tuotto käytetään Tringan oman suojelusihteerin palkkaamiseen, sekä toissijaisesti suojelutoiminnan muihin kuluihin. Tringan suojelusihteerin työaika on ensi vuonna määrä nostaa neljästä kuuteen kuukauteen. Suojelutoiminnalla taataan, että Tringa on jatkossakin lintujen ja lintuharrastajien ääni läntisellä Uudellamaalla.

Vuonna 2021 Tringan suojelutyössä tehtiin ja saavutettiin mm. seuraavaa:

  • Saavutimme merkittäviä voittoja oikeudessa: korkein hallinto-oikeus kumosi sekä Östersundomin yleiskaavan että Finnoon keskuksen asemakaavan.
  • Otimme painokkaasti kantaa kansallisen ympäristölainsäädännön uudistushankkeisiin lausumalla sekä luonnonsuojelulain että maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksesta.
  • Jatkoimme työtä Suomenojan luonnon puolesta lausumalla uudestaan käynnistyneestä Finnoon keskuksen asemakaavan prosessista yhdessä Espoon ympäristöyhdistyksen kanssa.
  • Jätimme mielipiteen tai lausunnon yhteensä yhdeksästä hankkeesta, ja olimme mukana erilaisissa työ- ja seurantaryhmissä.

Tringan jäsenille postitetaan joulukuun aikana keräyskirje, josta löydät linnustonsuojelukeräyksen maksuohjeet. Maksaessasi muistathan käyttää kirjeestä löytyvää yksilöllistä viitenumeroa.

Tringan linnustonsuojelukeräykseen voi osallistua, vaikket olisi Tringan jäsen. Tällöin lahjoitukset tulee maksaa Tringan rahankeräystilille FI02 1544 3000 1680 75 (NDEAFIHH), ja käyttää viitenumeroa 1384.

Pienikin vapaaehtoinen lahjoitus auttaa arvokasta työtä lintujen puolesta. Kiitos tuestasi Uudenmaan lintujen hyväksi!


[Tringalla on poliisihallituksen myöntämä lupa rahankeräysten järjestämiseen: RA/2020/919 ]

Mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) © Jari Kostet 2000.

Vanhankaupunginlahden linnuston seurantalaskennan loppuraportti 2021

Helsingin Vanhankaupunginlahden linnuston tilaa seurataan hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti. Tutkimuksessa kartoitetaan vuosittain Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelu- ja Natura 2000 -alueella pesivä kosteikkolinnusto (vesilinnut, kahlaajat, lokkilinnut) sekä alueen hoitoniittyjen koko pesimälinnusto. Tänä vuonna seurannassa oli lisäksi koko lahden alueella kevät- ja syysmuuttokaudella levähtävän kosteikkolinnuston lukumäärät.

Hannu Sarvanteen kirjoittamasta raportista selviää mm. alueen pesimälinnuston parimäärien muutokset vuosina 2013 – 2021 ja raportissa käsitellään myös pesintöjen onnistumista varsinkin vesilinnuilla. Useiden pesimälajien tilanne on alueen hoitotoimien ansiosta parempi kuin valtakunnallisesti, mutta ihan kaikkeen ei paikallisilla toimilla voida vaikuttaa.

Lue raportti tästä: Vanhankaupunginlahden linnustonseurantalaskentojen loppuraportti 2021


Vanhankaupunginlahden hoitoniityillä pesivien töyhtöhyyppien parimäärä on noussut Lammassaaren hoitoniityn laajentamisen myötä. Kuva © Matti Rekilä

Tringan talvirallin 6.12 tulokset

Tringan talviralli järjestettiin itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Mukaan lähti tällä kertaa 10 joukkuetta, joista kolme osallistui eko- ja loput perinteiseen sarjaan. Sää oli tapahtumapäivänä arktinen: alimmillaan noin -20 asteen pakkanen ja hyinen koillistuuli sekä jäätyvästä merestä noussut merisavu tekivät olosuhteista haastavat. Toisaalta kirkas ja paikoin aurinkoinen keli sekä maahan satanut ohut lumikerros toivat valoa, joten tehokasta retkiaikaa oli hieman paremmin kuin joulukuussa keskimäärin. Ralliaika oli perinteinen klo 0.00-18.00 ja alueena koko Tringan toimialue. Purku pidettiin edellisvuoden tapaan kertaa etäyhteyden välityksellä.

Perinteisen sarjan voiton vei toista kertaa peräkkäin konkarijoukkue Takaveto (Jari Laitasalo, Jukka Salokangas, Andreas Lindén, Juha Kettunen) havaitsemillaan 67 lajilla. Toisen sijan otti 61 lajilla Pyndeo (Petro Pynnönen, Petteri Tolvanen, Johannes Silvonen) ja kolmannen sijan MC Rallus (Pentti Kallio, Juha Laaksonen, Petteri Lehikoinen, Jarkko Santaharju, Tuomas Seimola) 57 lajilla. Ekosarjan ykkönen oli SS-team (Sami Virta, Solja Kvarnström) 36 lajia. Rallin yhteislajimäärä oli 85 lajia.

Tämän vuoden kisaa sävytti marraskuun loppupuolelta jatkuneen pakkasjakson ja kisapäivän hyisen sään lisäksi hyvä pihlajanmarjatilanne. Vesilinnut olivat vähissä, esimerkiksi merimetson havaitsi vain 3 joukkuetta ja peruslajeista mm. alli ja laulujoutsen tuottivat hankaluuksia, eikä hyönteissyöjälintujen kaltaisista viivyttelijöistä kannattanut edes haaveilla. Sen sijaan rastaita ja peippolintuja oli maastossa runsaasti, järripeipon havaitsi joukkueista jokainen ja punakylkirastaskin löytyi 7 joukkueen lajilistalta. Satapäisiä rastasparvia nähtiin ympäri rallialuetta (10/10, eli kaikilla joukkueilla), hieman pienempiä tilhiparvia siellä täällä (6/10) ja kottaraisiakin paikoin (5/10). Muuta mainittavaa: tundrahanhi (He Töölönlahti, 7/10), hiiripöllö (He, 4/10), turkinkyyhky (Ha, 4/10), kangaskiuru (Ha, 3/10), kuningaskalastaja (3/10), maakotka (Ha, He, 2/10). Ässät, eli lajit jotka vain yksi joukkue onnistui havaitsemaan rallissa, löytyvät kaikki alla olevasta listasta.

1.Takaveto (J. Laitasalo, J. Salokangas, A. Lindén, J. Kettunen) – 67 lajia. Ässät: taivaanvuohi, lehtokurppa, nokikana, haapana, kulorastas, urpiainen.
2. Pyndeo (P. Pynnönen, P. Tolvanen, J. Silvonen) – 61 lajia. Ässät: jänkäkurppa, viiksitimali.
3. MC Rallus (P. Kallio, J. Laaksonen, P. Lehikoinen, J. Santaharju, T. Seimola) – 57 lajia.

4. Bottenhaavet (Matti Koivula, Harri Hölttä) – 50 lajia. Ässät: teeri, mustalintu.
5. Myyrävuosi (Terhi Ahde-Uusitalo, Peter Buchert, Lauri Saarela) – 48 lajia. Ässät: pikkukäpylintu.
6. Haliasveterans (Kari Soilevaara, Aatu Vattulainen, Petri Saarinen) – 46 lajia. Ässät: tukkakoskelo, naurulokki.
7. Aquila (István Kecskeméti, Jaakko Hynninen) – 40 lajia.

Ekojoukkueet:

1. SS-team (Sami Virta, Solja Kvarnström) – 36 lajia. Ässät: laulurastas, pajusirkku.
2. Leppälinnut (Rixu ja Mikko Leppänen, Jaakko Sarparanta, Jaakko Ekman) – 31 lajia. Ässät: sinisuohaukka, piekana.
3. MikaMissäMilloin (Mika Hermas) – 18 lajia.

Rallin täyden lajilistan ja tulokset voi pyytää sähköpostilla: toimisto(ät)tringa.fi

Yhdistykset huolissaan Helsingin kaupungin eläinpelastuspalvelun heikennyksistä – jäävätkö luonnonvaraiset eläimet heitteille?

Mediatiedote 19.11.2021, vapaa julkaistavaksi

Helsingin kaupungin pelastuslaitos tiedotti keskiviikkona 17.11., että Helsingissä toimivan eläinpelastusyksikön puhelinneuvonta (p. 09 310 30151) lakkautetaan vuoden 2022 huhtikuussa. Jatkossa Helsingin pelastuslaitoksella tai sen eläinpelastusyksiköllä ei olisi enää omaa numeroa, johon kaupunkilaiset voivat soittaa ilmoittaakseen sairaasta, loukkaantuneesta tai ahdinkoon joutuneesta eläimestä. Muutoksen myötä nämä puhelut siirretään hätäkeskukselle, eli numeroon 112.

Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen eläinpelastusyksiköltä on pyydetty apua silloin, kun luonnonvarainen eläin on joutunut pulaan tai loukkaantunut. Puheluiden perusteella eläinpelastusyksikkö on tehnyt arvion paikalle lähtemisen tarpeesta. 

Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ovat huolissaan eläinpelastusyksikön puhelinneuvonnan lakkauttamisesta, joka pahimmillaan voisi johtaa siihen, että loukkaantuneet eläimet jäävät Helsingissä heitteille.

Helsingin eläinpelastusyksikkö auttaa pelastuslaitoksen linjauksen mukaan jatkossakin lemmikki- ja tuotantoeläimiä, mutta luonnonvaraisia eläimiä koskevia tehtäviä pelastuslaitos ei muutoksen jälkeen enää ottaisi pääsääntöisesti vastaan. Näin etenkin loukkaantuneiden luonnonvaraisten lintujen auttaminen on jäämässä yhä enemmän yksittäisten kaupunkilaisten ja yhdistysten vapaaehtoisten harteille. Helsingin eläinpelastusyksikön nykyinen toimintamalli on ollut edistyksellinen; nyt kehityksessä valitettavasti kuljetaan taaksepäin

Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa sekä Helsingin luonnonsuojeluyhdistys vetoavat kaupungin päättäjiin, että muutosta ei toteuteta ennen kuin on varmistettu, että luonnonvaraisten eläinten hoitoon saaminen ja siihen liittyvä puhelinpalvelu säilyttää vastaisuudessakin nykyisen tasonsa.


Helsingin pelastuslaitoksen tiedote:
www.hel.fi/uutiset/fi/pelastuslaitos/elainpelastus-siirtyy-valtakunnalliseen-halytysmalliin


Lisätietoja:

Johannes Silvonen, toiminnanjohtaja, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry, toiminnanjohtaja(ät)tringa.fi

Emilia Pippola, järjestösihteeri, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry, helsy(ät)sll.fi, puh. 050 3011 633

Korkeasaaren Villieläinsairaalan hoitoon toimitettu siimaan ja koukkuun sotkeutunut kyhmyjoutsenen poikanen. Kuva: Korkeasaaren arkisto

Sääntömääräisen syyskokouksen päätöksiä

Tringan sääntömääräinen syyskokous pidettiin torstaina 4.11. Aalto-yliopistolla Helsingin Töölössä. Ensimmäistä kertaa yli puolentoista vuoden tauon jälkeen lähikokouksena järjestettyyn tilaisuuteen osallistui parisenkymmentä jäsentä.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pertti Uusivuori, sihteeriksi Sanna Mäkeläinen ja pöytäkirjantarkastajiksi Nadja Weisshaupt ja Taavi Sulander. Yhdistyksen puheenjohtaja Aleksi Mikola esitteli vuoden 2022 toimintasuunnitelman ja toiminnanjohtaja Johannes Silvonen talousarvion, jotka vahvistettiin.

Jäsenmaksujen suuruudet päätettiin pitää ennallaan. Tulevalle vuodelle on suunnitteilla mm. Tringan sekä Haliaksen verkkosivujen uudistaminen, uusitun pinnakisasovelluksen käyttöönotto sekä Tringa-lehden julkaiseminen sähköisenä paperisen lehden rinnalla. Uutuutena on luvassa Tringan lintu- ja kaupunkiluontoaiheisen podcastin julkaiseminen. Hangon lintuaseman infraan on luvassa parannuksia ja retkistä erityisesti lintukävelyihin sekä kouluryhmien opastuksiin tullaan panostamaan ensi vuonna, samoin Tringan alueen linnustolaskentoihin. Suojelusihteerin työaikaa nostetaan nykyisestä neljästä kuukaudesta kuuteen.

Toiminnanjohtaja esittelee vuoden 2022 talousarviota.

Tringan puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta jatkaa Aleksi Mikola. Hallituksessa seitsemän vuotta, joista viisi puheenjohtajana, toiminut Jukka Hintikka jättäytyi hallituksesta sivuun. Hallituksen jäseneksi Hintikan tilalle valittiin Tuire Kujala. Hallituksen jäsenistä erovuorossa olevat Leena Hintsanen, Ossi tahvonen ja Sanna Mäkeläinen valittiin jatkamaan hallituksessa seuraavat kaksi vuotta.

Tringan toiminnantarkastajaksi valittiin Jaakko Asplund (varalla Juhani Timonen) sekä tilintarkastajana HT Jarmo Tähtinen (varalla HT Noora Kerbs). Lisäksi nimettiin Tringan edustajat BirdLife Suomen edustajistoon kaudelle 2022-2023. Uusina edustajistoon valittiin Hanna Mensonen sekä Ossi Tahvonen. Sääntömääräisten asioiden jälkeen yhdistyksen toiminnanjohtaja kävi läpi päättyvän strategiakauden (2017-2021) tavoitteita ja saavutuksia. Yhdistyksen toimintastrategian päivitys on parhaillaan käynnissä, seuraava strategia on määrä tuoda sääntömääräiseen kevätkokoukseen keväällä 2022.

Tringa kiittää syyskokoukseen osallistuneita, toimihenkilötehtävistä luopuvia sekä syyskokouksen puheenjohtajaa ja toivottaa menestystä uusiin tehtäviin valituille!


Luontojärjestöiltä kriittinen mielipide Finnoon keskuksen asemakaavasta

Mediatiedote 15.10.2021, vapaa julkaistavaksi

Korkein hallinto-oikeus kumosi keväällä 2021 monien mielestä yllätyksenä yhden keskeisen Espoon metrokeskuksen asemakaavan kokonaan. KHO linjasi tuolloin päätöksessään, että linnustolle haitallisten vaikutusten lieventämistoimenpiteet tuli kirjata velvoittaviin kaavamääräyksiin.

Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry sekä Espoon ympäristöyhdistys ry ovat pettyneitä siihen, että nyt uudelleen esille tulleessa kaavan valmisteluaineistossa ei kaavamääräyksistä huolimatta esitetä riittäviä parannuksia linnustollisesti erityisen arvokkaan Suomenojan alueen suojelemiseksi. Asemakaavan hylkääminen KHO:n toimesta osoittaa varsin yksiselitteisesti sen, että kaavaan on saatava olennaisia parannuksia eli muutosta aikaisempaan verrattuna. Lieventämistoimenpiteiden kirjaaminen kaavamääräyksiin ei yksin riitä, vaan koko rakentamisen volyymi ja korkeus lintualtaan välittömässä läheisyydessä on arvioitava uudelleen. On siis puututtava myös asemakaavakarttaan, supistettava rakentamista lintualtaan läheisyydessä ja laajennettava suojavyöhykkeitä.

Ohessa liitetiedostona Tringan ja Espyyn mielipide kokonaisuudessaan. Uutta on erityisesti mielipiteen alussa oleva ranta-alueen historiallinen karttatarkastelu. Sillä osoitetaan, että nykyinen lintuallas ei ole ihmisen rakentama tekomuoto, vaan maatäytöillä ja pengerryksillä rajattu jäännös alkuperäisestä Finnoonlahden fladasta. Lintuallas ympäristöineen on aina ollut ja on edelleen yksi maamme kaikkein arvokkaimmista lintukosteikoista. Lisäksi yhdistykset kiinnittävät erityistä huomiota tulevien kerrostalojen kirkkaisiin korkeisiin lasipintoihin ja rakentamisen kieltämiseen 1.4–15.8 lintujen pesimärauhan turvaamiseksi.

Tringan ja Espyyn mielipide Finnoon keskuksen asemakaavasta (441501) ja kaavan valmisteluaineistosta

Lisätietoja:

Juho Leppänen, suojelusihteeri, Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry, suojelusihteeri(ät)tringa.fi

Anni Simola, puheenjohtaja, Espoon ympäristöyhdistys ry, annisimol(ät)gmail.com, 040 512 2338

Kuva (kuvaajan nimi mainittava): naurulokit Suomenojalla © Matti Rekilä

Suomen toinen siperianlepinkäinen veti lintuharrastajia Viikkiin

Helsingin Viikissä havaittiin tänään todellinen suurharvinaisuus, siperianlepinkäinen (Lanius cristatus). Kyseessä on uusi laji Tringan alueelle ja vasta Suomen toinen havainto tästä Siperiassa ja Keski-Aasiassa pesivästä lepinkäislajista. Laji tavattiin ensi kertaa maassamme aiemmin tänä syksynä Hailuodossa, ja on suurharvinaisuus koko Euroopassa.

Siperianlepinkäinen löytyi puolen päivän aikaan Viikin Purolahden niityltä, samalta paikalta jossa Tringa järjesti niittotalkoot elokuussa. Linnun löysi Viikin linturetkikonkari Kaj Hällsten ja lintua ehti loppupäivän aikana käydä ihailemassa satoja lintuharrastajia. Mikäli harvinaisuushavaintojen tarkistamisesta vastaava BirdLife Suomen rariteettikomitea hyväksyy havainnon, siitä tulee 406. Tringan alueella luonnonvaraisena tavattu lintulaji.

Siperianlepinkäinen Viikissä © Carl Forsblom
Viikin siperianlepinkäinen © Otso Häärä
Siperianlepinkäinen sai lintuharrastajat liikkeelle © Taavi Sulander

Raportti täydenkuun yhteishavainnointi -tapahtumasta

Täydenkuun yhteishavainnointi -tapahtumaa päätettiin kokeilla Tringan alueella alun perin keväällä 2021 täydenkuun aikana, mutta pilvinen ja osittain sateinen sää pilasi ensimmäisen kuuhavainnointiyrityksen täysin. Toinen yritys tehtiin 19.-23. syyskuuta. Tavoitteena kuuhavainnoinnissa on havaita lintuja kaukoputkella kuuta vasten ja kuunnella yömuuttavien lintujen ääniä iltaisin, alkaen noin tunti auringonlaskun jälkeen. Kuuhavainnointitapahtuman koordinaattorina toimi ja havainnot kokosi Nadja Weisshaupt.

Vaikka syyskuinen täydenkuun viikonloppu oli sopiva valvomiseen ja sunnuntai-illan 19.9. sää näytti aluksi tosi lupaavalta, valitettavasti taivas pilvistyi pian kokonaan. Viikonlopun jälkeen palautettiin kuitenkin muutama havaintolomake. Yömuutolla ääntelevä kaulushaikara kuultiin maanantaina 20.9. pilvisessä säässä. Ensimmäinen ja ainoa pilvetön yö koitti vasta tiistaina 21.9. Tällöin pikkulintuja havaittiin hienosti sekä ilta- että aamuyöllä, vaikka ensimmäinen kuuhavainnointikokeilu vaatiikin vähän harjoittelemista, sillä pikkulinnut muuttavat nopeasti kuun editse pieninä pilkkuina. Oheinen kuva näyttää kuun edestä lentävän pikkulinnun. Äänihavaintoja valkoposkihanhista tehtiin tiistaiyönä, mutta muita lajeja ei kuultu. Kiitos kaikille osallistuneille!

Taivaalla muuttava pikkulintu pienenä pisteenä kuun edessä. Kuva © Minna Helasti

Viikonlopun lintusää: hyvän muuttokelin sijaan pudotussäätä, hyvät mahdollisuudet harvinaisuuksille

Jarmo Koistisen (7.10.) laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Viime päivinä on ollut melkoista muuton tulppaussäätä vastatuulen ja huonon näkyvyyden takia. Toisaalta lämmin ilmamassa on suosinut lintujen ruokailua ja odottelua. Lähiaikoina hyvä muuttosää on melko vähissä, koska lauha lounaanpuoleinen tuuli, matalalla roikkuvat alapilvikerrokset, sade ja huonohko näkyvyys ovat yleisiä. Kuitenkin tuuli heikkenee hieman viime päivistä, jolloin suurimman sisäisen paineen yksilöt yrittävät muuttaa.

pe: Enimmäkseen kohtalaista, merellä ajoittain navakkaa lounaistuulta ja kohtalainen näkyvyys sekä lämmintä. Enimmäkseen pilvistä, mutta poutaa ja pilvisyys voi rakoilla välillä. Muuttosään hyvyyden määrää alapilvi: jos sitä on kovin paljon ja alhaalla (alaraja alle 300 m), muuttosää on huono, jos korkeammalla niin pikkulintujen aamumuuttosää on hyvä johtolinjoille kasautumiselle aamulla. Muille muuttajille (paitsi ehkä merisorsille) sää ei ole hyvä. Yön pudotus- ja harvinaisuussää on hyvä.

la-su: Mantereella kohtalaista, merellä navakkaa WSW-SW-tuulta. Verraten pilvistä ja ajoittain vähän sadetta tai tihkusadetta ja huonohko näkyvyys. Myös sumua voi olla. Muuttosää huonohko, pudotussää on yöllä hyvä.

alkuviikon arvio: Lauha lounainen muuton tulppaus- ja jarrutussää jatkuu.

Torniopastukset jatkuvat

Tringan torniopastukset jatkuvat pitkän tauon jälkeen. Torniopastuksissa Tringan lintuopas auttaa kävijöitä lintujen löytämisessä ja tunnistamisessa. Toisin kuin kaikille Tringan retkille, torniopastuksiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Torniopastukset järjestetään säävarauksella.

Seuraava torniopastus on lauantaina 25.9. Helsingin Vanhankaupunginlahdella, Purolahden lintutornissa klo 12-14. Sunnuntaina 26.9. torniopastus pidetään Myllypurossa, Myllypuron täyttömäellä (jossa tosin ei ole lintutornia, mutta muuten opastus kuten torneissa) klo 13-15. Kaikki tulevien torniopastusten ajankohdat ja paikat löytyvät Tringan tapahtumakalenterista: www.tringa.fi/tapahtumakalenteri/

Tornioppaan kaukoputki tai muu optiikka ei koronatilanteen vuoksi ole kävijoiden käytettävissä. Tringalla on kaksi yhdistyskaukoputkea sekä kahdet -kiikarit, joita yhdistyksen jäsenet voivat lainata, vaikkapa torniopastusta varten. Yhdistyskaukoputkista lisää täällä: www.tringa.fi/yhdistyskaukoputket/

Tervetuloa torniopastukselle!