Perinteinen Porkkalan ja Suomenojan bussiretki päästiin muutaman vuoden tauon taas järjestämään, tällä kertaa vähän totuttua myöhemmällä päivämäärällä. Lähtö normaaliin tapaan Kiasmalta, pari retkeläistä matkalta mukaan ja Pampskatanin parkkipaikalta vielä pari omalla autolla tullutta, niin retkiporukka oli kasassa: 34 retkeläistä, opas Aleksi Mikola ja apuopas Olli Keskikallio sekä luottokuski Antero. Bussimatkalla ihailtiin tien varren pelloilla olleita kurkia, ja pari takapenkkiläistä näki ikkunasta vilaukselta jalohaikaran, mutta oppaan hitaiden hoksottimien vuoksi ei tajuttu heti pysähtyä ja lintu ei paluumatkalla ollut enää paikalla. Pampskatanin polun varrella havaittiin lukuisien peippojen lisäksi ainakin laulavat tiltaltti sekä peukaloinen. Kärjen kannaksella pysähdyttiin ihailemaan alleja ja haahkoja, ja apuopas Olli huomasi D-luodon vierestä mustakurkku-uikun. Yli läpsytteli kolme piekanaa, joista yksi oikein hienosti ihan vierestä, sekä päivän ensimmäinen tuulihaukka.

Kärjen kalliolle päästyämme totesimme, että metsä suojaa aika hyvin reippaalta koillistuulelta, ja kalliolla oli leppoisaa seisoskella. Odotusten mukaisesti muutto oli tuulesta johtuen hyvin heikkoa. Paikallisista linnuista päästiin haahkojen ja allien lisäksi katselemaan mm meriharakoita, kalatiiroja, tukkakoskeloita ja kivitaskuja.

Muuttopuolella havaittiin sentään mm muutamia kuikkia, jokunen parvi sepelkyyhkyjä, taivaalta kuulunut pulmusen ääni sekä yllättävän monipuolisesti petolintulajeja: jo mainittujen kannakselta nähtyjen lisäksi hiirihaukka, sääksi, kolme tuulihaukkaa lisää, varpushaukka, kaksi hienoa sinisuohaukkakoirasta sekä sokerina pohjalla juuri ennen poislähtöä 2kv arosuohaukka. Arosuo meni harmittavasti sen verran hankalasti, että sillä ei päästy mässäilemään, vaikka lähes kaikki linnun näkivätkin.

Bussille palattuamme otimme suunnan kohti Kirkkonummen Maatilapuotia, josta saatiin maittavat kahvit ja pullat, sekä lajilistalle varpunen ja hemppo. Täältä jatkettiin Tringan retkillä hieman oudompaan kohteeseen: Kirkkonummen pohjoisosiin Evitskogiin, jossa on ollut peltotulvalla paljon lintuja. Tulva ei pettänyt, ja siellä oli monipuolisesti hanhia sekä sorsia ja muutama kahlaajakin: lajilistalle lisättiin ainakin metsähanhi, tundrahanhi, merihanhi, jouhisorsa, haapana, tavi, taivaanvuohi, metsäviklo ja rantasipi.

Evitskogista suunnattiin vielä kohti retken toista pääkohdetta eli Finnoon altaita. Finnoon tyyppilajeja (naurulokki, punasotka, tukkasotka, mustakurkku-uikku, lapasorsa, harmaasorsa, nokikana, liejukana) päästiin ihailemaan hienosti, vain liejukanat olivat tyypilliseen tapaansa hieman piilottelevia ja aiheuttivat pientä päänvaivaa.

Varsinkin punasotkia oli paikalla runsaan oloisesti. Pienenä bonuksena altaiden länsireunalla päästiin ihailemaan ihan kävelytien vieressä altaan reunoilla rauhassa ruokaillutta pikkutylliä.

Altaiden kierroksen jälkeen suunnattiinkin bussilla takaisin kohti keskustaa, jossa päätepysäkillä Kiasmalla oltiin kuuden maissa. Retkellä havaittiin yhteensä 86 lintulajia ja muutama nisäkäslaji siihen päälle.

Aleksi Mikola

Lajilista systemaattisessa järjestyksessä (yht 86): kuikka, silkkiuikku, mustakurkku-uikku, merimetso, jalohaikara, kyhmyjoutsen, laulujoutsen, metsähanhi, tundrahanhi, merihanhi, kanadanhanhi, valkoposkihanhi, haapana, harmaasorsa, tavi, sinisorsa, jouhisorsa, lapasorsa, punasotka, tukkasotka, haahka, alli, mustalintu, telkkä, tukkakoskelo, isokoskelo, merikotka, sinisuohaukka, arosuohaukka, varpushaukka, hiirihaukka, piekana, sääksi, tuulihaukka, liejukana, nokikana, kurki, meriharakka, pikkutylli, töyhtöhyyppä, taivaanvuohi, kuovi, metsäviklo, rantasipi, naurulokki, kalalokki, selkälokki, harmaalokki, merilokki, kalalokki, kesykyyhky, sepelkyyhky, palokärki, käpytikka, kiuru, niittykirvinen, västäräkki, peukaloinen, rautiainen, punarinta, kivitasku, mustarastas, räkättirastas, laulurastas, tiltaltti, hippiäinen, töyhtötiainen, kuusitiainen, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, harakka, naakka, varis, korppi, kottarainen, varpunen, pikkuvarpunen, vihervarpunen, hemppo, pulmunen, pajusirkku.

Nisäkkäät: orava, rusakko, kuusipeura, metsäkauris, valkohäntäkauris.

Utö 22-25.9.2021

Teksti: Aapo Salmela

Tringa järjesti retken Utön kuuluisalle lintusaarelle Saaristomerelle 22-25.9.2021. Koronan vuoksi kertaalleen perutun retken järjestelyistä vastasi Jaana Sarvala, lintuoppaana puolestaan toimi Aapo Salmela. Mukana oli edellä mainittujen lisäksi 14 retkeläistä.

Retki aloitettiin virallisesti yhteysalus M/S Baldurin kannella Pärnäisten satamassa keskiviikkoaamuna, jonne retkeläiset saapuivat kimppakyydeillä. Laivan lähtöä odotellessa ehdittiin katsella jo lintujakin, mitään vaelluksella ollutta närhiparvea ihmeellisempää ei tosin havaittu. Keli oli ajankohtaan nähden suorastaan ällistyttävän tyyni ja lämmin ja koko retkikunta viettikin kannelle liki koko laivamatkan. Laivan irrottua laiturista aloitettiin retkipinnalistan täyttö, johon toi oman lisämausteensa perinteinen lajimääräveikkaus. Innokas staijaaminen tuotti listalle jo mukavasti täytettä mm. tyyneltä mereltä hyvin näkyneiden sorsalintujen ja Nötön satamassa havaittujen haarapääskyjen muodossa.

Myös harmaahylkeitä havaittiin useita. Reilun neljän tunnin merimatka taittui kannella mukavasti aina kauas ulkomerelle, Utön saarelle asti.

Saaressa majoitumme ripeästi Utö Havshotellin mukaviin huoneisiin, jonka jälkeen olikin jo aika lähteä tutustumaan saaren linnustoon.

Ensimmäinen kohdekin oli helppo valita, kun saimme tiedon Saunalahdella havaitusta sinipyrstöstä. Lajin ennätyksellinen pesintävuosi näkyi tänä syksynä mukavina havaintomäärinä myös eteläisessä Suomessa ja löytyipä laji muutaman retkeläisen toivelistaltakin. Valitettavasti joukkomme ei onnistunut tätä hyvin piilottelevaa yksilöä enää löytämään. Muita lintuja parin tunnin iltaretkelle havaittiin kuitenkin mukavasti. Saaren jyrsijäkantaa verottivat useampikin tuulihaukka, sinisuohaukka ja isolepinkäinen. Hyönteissyöjistä havaittiin mm. harmaasieppoja, tiltaltteja, leppälintu ja hernekerttu. Lisäksi eteläkärjestä nähtiin retken ainoaksi jäänyt suokukko.

Illallinen nautittiin hotellin ravintolan ”kabinetissa” iloisen odottavissa tunnelmissa seuraavien päivien lajeja spekuloiden. Iltahuudossa ynnättiin päivän lajimääräksi 51 lajia ja yöunille paineltiin hyvissä ajoin. Innokkaimmat ehtivät tosin vielä pöllöretkellekin huuhkajan toivossa, mutta tyytyminen oli tällä kertaa hienon täysikuun ihailuun.

Torstai valkeni liki täysin eilisestä muuttuneessa kelissä. Tyynen ja lämpimän menomatkan vastapainoksi päivän aikana saatiin nauttia tasaisella 15 metrin nopeudella puhaltaneesta etelätuulesta ja iltapäivästä alkaen myös sateesta. Aamu aloitettiin reippaasti majakalla jo reilusti ennen auringonnousua.

Merellä liikkui tosin valitettavan vähän lintuja ja saaren pikkulinnutkin tuntuivat viettävän päivän hyvin tiiviisti tuulensuojissa piilotellen. Aamustaijilta poistuttiin varsin ripeästi takaisin hotellille tukevan aamupalan pariin, jonka jälkeen oli aika lähteä kiertämään saarta.

Huonommassa kelissä oli hyvin aikaa tutustua saaren lintupaikkoihin perusteellisesti ja kattava kierros saaressa päivän aikana tehtiinkin.

Päivän lintuhavainnoista mainittakoon Itäniityn kahlaajarannalta löytynyt kurmitsaparvi (tundrakurmitsa ja kolme kapustarintaa), Hembygsgårdenin luona viihtynyt pikkusieppo ja kaksi luotokirvistä.

Luotokirvistä päästiin ihastelemaan myös lähietäisyydeltä ja kuittasipa joku tästä eliksenkin.

Eteläkärjessä ihmeteltiin päivän aikana myös surffareita. Keli huononi päivän mittaan ja alkuillasta alkaen satoikin vettä jo varsin rankasti. Loppupäivä kului vaatteita kuivatellessa, ruokaillessa, iltahuudossa (lajimäärä huonossa kelissä vaatimaton 46) ja mukavasti rantasaunassa saunoessa.

Perjantaina aamu valkeni jo huomattavasti paremmassa retkeilysäässä: tuuli puhalteli enää vajaan kymmenen metriä sekunnissa, näkyvyys oli hyvä ja kuivanakin pysyttiin. Merellä oli valitettavan hiljaista, aamustaijilla majakalla retkelle uusina lajeina havaittiin vain alli ja muuttavan oloinen urpiainen. Aamupalan jälkeen pohjoiskärjestä havaittiin hetkeksi lähiluodolle pysähtynyt nuori muuttohaukka, joka jatkoi kuitenkin miltei saman tien länteen jääden vain muutaman havainnoijan iloksi.

Samaan aikaan osa retkiporukasta oli ehtinyt jo koululle havaiten taigauunilinnun. Koulun reunapuita tuijoteltiinkin kohta isolla porukalla, mutta liikkuvaa lintua ei tällä kertaa havaittu.

Kierrosta jatkettiin kaupan kautta eteläkärkeen, jossa saimme tiedon miltei vierestä, Saunalahden rantapuista löytyneestä pikkusirkusta. Tätä pikkuharvinaisuutta saapuikin kohta etsimään valtaosa saaressa olleista lintuharrastajista. Kovin helppoa tämän pienen piilottelijan havaitseminen ei ollut, mutta sinnikäs yritys palkittiin lopulta sekä näkö- että kuulohavainnolla.

Päivän pikkuharvinaisuudet eivät suinkaan vielä loppuneet tähän. Osan porukasta ollessa lounastauolla ja osan pikkusirkkua etsimässä havaitsivat Raija ja Pirjo itäniityn ”raripuskassa” hyvin myöhäisen idänuunilinnun. Osa retkeläisistä poistui lounaan jälkeen Hanna Kovasen opastetulle majakkakierrokselle, osa lähti uudestaan saarta kiertämään.

Saarikierroksen tavoitteeksi asetettiin parempien havaintojen saaminen jo aiemmin havaituista linnuista. Alku oli varsin nihkeä, kun sen paremmin koulun ”ino” kuin Saunalahden pikkusirkkukaan eivät suostunut näyttäytymään uudestaan. Onneksi kierrosta jatkettiin vielä Itäniitylle, jossa tärppäsikin kunnolla. Niityn reunan männiköstä kun löytyi ensin aiemmin raripuskassa havaittu pikkusirkku ja sitkeällä yrittämisellä kuultiin lopulta myös taigauunilintu.

Niityllä tehtiin myös retken yllättävin nisäkäshavainto, kun nuori kettu ilmestyi syömään pihlajanmarjoja.

Päivälliselle hotellille suunnattiin siis iloisin mielin. Hotellilla olikin pöytä koreana mukavan lintupäivän ja Jaanan pikkusirkkueliksen kunniaksi. Täysin vatsoin suoritetussa iltahuudossa laskettiin päivän lajimääräksi 64 lajia.

Lauantaina oli vielä hetki aikaa retkeillä saaressa ennen laivan lähtöä, mutta uusia havaintoja ei juuri kertynyt. Laivamatkalla tarkeni taas hyvin kannella ja innokkaimmat taisivatkin päivystää siellä käytännössä koko matkan. Ruokkilinnuista eläteltiin yhä toiveita, mutta valitettavasti tuloksetta. Lajilista täydentyi sen sijaan vielä pikkulokilla ja vain hetkeä ennen rantautumista havaitulla ruskosuohaukalla. Retken lopulliseksi lajimääräksi muodostui näin 75 lajia, lajimääräveikkauksen ja Tringan pipon voitti Mauri vain yhden yli menneellä luvulla.

Näissä tunnelmissa oli aika hyvästellä retkeläiset ja suunnata kotimatkalle monta kokemusta rikkaampana.

Kiitos kaikille reippaille retkeläisille! Lisäksi kiitokset Jorma Tenovuolle ennakkotiedoista, Utö Havshotellin henkilökunnalle mainiosta palvelusta ja kaikille saaressa samaan aikaan retkeilleille lintuharrastajille havaintojen ilmoittamisesta!

Kuvatekstit Jaana Sarvala

Utö lajilista

Kyhmyjoutsen

Valkoposkihanhi

Haapana

Harmaasorsa

Tavi

Sinisorsa

Jouhisorsa

Lapasorsa

Tukkasotka

Haahka

Alli

Mustalintu

Pilkkasiipi

Telkkä

Isokoskelo

Kuikka

Silkkiuikku

Merimetso

Harmaahaikara

Merikotka

Ruskosuohaukka

Sinisuohaukka

Varpushaukka

Hiirihaukka

Tuulihaukka

Ampuhaukka

Muuttohaukka

Tylli

Kapustarinta

Tundrakurmitsa

Suosirri

Suokukko

Taivaanvuohi

Naurulokki

Kalalokki

Harmaalokki

Merilokki

Pikkulokki

Sepelkyyhky

Kiuru

Haarapääsky

Metsäkirvinen

Niittykirvinen

Luotokirvinen

Västäräkki

Peukaloinen

Rautiainen

Punarinta

Leppälintu

Kivitasku

Mustarastas

Räkättirastas

Laulurastas

Punakylkirastas

Kulorastas

Hernekerttu

Idänuunilintu

Taigauunilintu

Tiltaltti

Pajulintu

Hippiäinen

Harmaasieppo

Pikkusieppo

Sinitiainen

Talitiainen

Puukiipijä

Isolepinkäinen

Varis

Korppi

Peippo

Järripeippo

Viherpeippo

Vihervarpunen

Urpiainen

Pikkusirkku

Olin seurannut Kökarin lintutiedotuksia tiiviisti koko kevään ja välillä tunsin suurta malttamattomuutta päästä itse jälleen kokemaan Kökarin kevättä ja alkukesää. Aikaisemmin retkiä vetänyt konkariorni Ari Linna ehdotti, että voisin ottaa kopin Tringa ry:n Kökarin retkestä, ja Jaana Sarvalan kanssa sitten sovimme, että mikäli Covid 19 -pandemia ja tästä johtuvat rajoitukset sallivat, niin retki tehdään kesäkuun toisena viikonloppuna. Hyvin kävi.

11.6. tapasimme Korppoossa Galtbyn satamassa ennen yhteysaluksen lähtöä Jaanan, Sissin, Reijon, Ullan, Timon, Hennan, Marjatan, Matin ja Tuijan, Tuiren ja Pirjon kanssa. Osa oli lähtenyt jo aamuyön puolella ajamaan kohti Paraisia, ja kaikki pääsivät nousemaan turvallisesti yhteysalukseen. Yksi ryhmämme jäsenistä, Arja saapuisi Kökariin vasta myöhään perjantai-iltana.

Ryhmä kokoontui yhteysaluksen yläkannelle, jossa viimein kasvotusten tapasimme 11 hengen porukalla. Aluksen irtauduttua satamasta retkipinnojen keruu saattoi alkaa. Jokainen arvasi, montako lintulajia reissun aikana tulisimme näkemään. Jaana keräsi arvaukset paperilapuille. Arviot vaihtelivat 63 ja 125 retkipinnan välillä.

Sääennuste viikonlopulle oli vaihtelevainen: aurinkoa, sadetta, tuulta ja niin edelleen. Menomatkalla aurinko paahtoi, mutta merituuli viilensi olosuhteet melko miellyttäviksi. Kova valo, lämpöväreily ja aluksen tärinä antoivat omat haasteensa lintujen havainnointiin, mutta matkalla kuitenkin havaittiin muun muassa kurkipari poikasensa kanssa, sääksi, mustalintuja ja haahkoja, sekä lukuisia muita vesilintuja, lokkeja, tiiroja ja kaksi merikihua.

Timo havaitsi ainoana mustanokkaisen tiiran, jonka määritys jäi harmillisesti avoimeksi. Mustalintuja ja pilkkasiipiä sai vertailla keskenään matkan edetessä, mutta Kökarin aluevesille saapuessa havaittiin enää pelkästään pilkkasiipiä.

Aluksen rantauduttua Kökarin satamaan retkikunta kokoontui satamassa helikopterin laskeutumispaikalle, jossa lajilistamme täydentyi kivitaskulla. Lisäksi pääsimme tarkastelemaan paremmin lapintiirojen ja kalatiirojen eroavaisuuksia. Kaksi vanhaa aikuista merikotkaa kaartelivat taivaalla kuvausetäisyydellä. Sataman läheisyydessä ui myös mm. telkkiä, tukkasotkia, isokoskeloita ja pilkkasiipiä. Henna kävi komppaamassa satamasta lähtevän tien viereisestä tervaleppälehdosta kultarinnan retkipinnaksi, kun muu ryhmä joutui odottamaan kultarintapinnaa vielä pitkän tovin.

Ryhmä majoittautui hotelli Brudhälliin yhden ja kahden hengen huoneisiin.

Hotellihuoneen ikkunasta Timo ja Henna olivat havainneet mm. taivaanvuohen. Näkymät hotellihuoneesta tarjoilivat mahdollisuuden kaikille tarkastella mustakurkku-uikkuja, joita pesii hotellin tuntumassa ainakin kolme paria.

Maukas lounas – kalaseljanka tuoreen leivän kera – aterioitiin hyvällä ruokahalulla. Samalla pohdimme sääennustetta ja retkiohjelmaa. Lauantaille oli luvattu kovaa sadetta, joten kävely Kalenin luontopolun märillä kallioilla olisi ollut jopa vaarallista. Tänään sää sen sijaan oli helteinen ja kuiva, joten päätimme lähteä kävelemään muutaman kilometrin pituista luontopolkua jo perjantaina. Ihan alkuun piti kuitenkin päästä käymään Hamnön kirkolla etsimässä kirjokerttua. Heti lounaan jälkeen olin käynyt kirkolla jo pikaisesti tarkistamassa kirjokerttutilannetta, joka vaikutti kahden laulavan koiraan ansiosta lupaavalta. Ryhmän saavuttua paikalle yksi koiras kuului ja näyttäytyi vain hetkellisesti.

Kalenin luontopolulle lähdettiin Överbodan puolelta. En suositellut tälle retkelle kaukoputkia, koska niiden kantaminen olisi saattanut tehdä reitistä liian raskaan. Olin itse kulkenut reitin toiseen suuntaan viimeksi elokuussa 2020, joten toivoin, että reitin valkoiset merkinnät olisivat edelleen hyvin näkyvillä. Siitä huolimatta suunnistustaidot meinasivat pettää. Kalenin maasto on osittain vaativaakin: nousuja, laskuja ja askelmia kertyy paljon. Reitillä havaitsimme muun muassa useampia herne-, pensas-, lehto- ja mustapääkerttuja, laulu- ja mustarastaita, pajulintuja, tiltaltin, peukaloisen, hemppoja, kiuruja sekä hieman normaalista poikkeavalla tavalla äänteleviä peippoja. Osoittautui, että koko saarella peippojen kontaktiääni poikkesi mantereella vallitsevasta ääntelytavasta.

Matkan varrella kasveja hyvin tunnistanut Jaana antoi erinomaista lisäsisältöä luontoretkellemme esimerkiksi koiranheisistä ja valkolehdokeista, jotka olivat tulossa täyteen kukintoon. Perhosista näimme pikkukultasiiven ja joitakin tarkemmin määrittämättömiä sinisiipiä.

Reitti kulki Oppsjön itärannalle ja sieltä kallioiden yli takaisin Karlbyn tielle ja siitä Överbodan Södravikeniin näkymän antavalle lintulavalle, josta saimme retkipinnoiksi muun muassa varpushaukan, ruskosuohaukan, liron ja lapasorsan. Överbodassa Hamnön tienristeyksessä lauloi talon pihassa kultarinta ja toisella puolella tietä kultarintamaisen hämmentävästi laulanut viitakerttunen. Laululintujen suhteen oli jo hieman hiljainen vaihe, mutta toisaalta myös helteet vaikuttivat siihen, että linnut olivat hieman passiivisia. Kävelyn jälkeen retkiporukka lähti takaisin hotellille virkistäytymään ja syömään.

Illaksi ei ollut perjantaina varattuna päivällistä, mutta kokoonnuimme hotellin ravintolassa kuitenkin iltahuutoon, ja moni nautti pizzaa tai muuta herkkua päivälliseksi siinä yhteydessä. Ensimmäisen päivän lajimäärä siinä vaiheessa oli 77. Sovimme, että ruokailun jälkeen lähtisimme vielä retkeilemään klo 21.45, koska sääennuste illaksi oli vielä hyvä. Ohjelmassa alun perin suunniteltua lauantaiaamun varhaista starttia päätettiin siirtää, koska sääennuste povasi aamuyöhön ja aamuun kohtalaista tai rankkaa sadetta. Iltaretkellä kävimme vielä Valön ja museon lintulavoilla ja tästä jatkoimme Hamnöhön. Matkan varrella teimme pysähdyksiä mm. Flattön sillalla, jolta kuultiin Kökarissa vähälukuinen ruokokerttunen sekä kaksi rytikerttusta, sekä hiljentelimme Everbodan ja Överbodan välillä sarvipöllöhavainnon toivossa, koska vuosi sitten linjalaskentaretkelle lähtiessäni olin havainnut tuolla peltoaukealla saalistavan sarvipöllön. Pysähdykset olivat kuitenkin melko hiljaisia lintujen suhteen ja tuuli haittasi kuuntelua. Lehtokurpat kurnuttivat ja sirkuttivat soidinlennollaan. Viimeinen pysähdys tehtiin Antons Gesthemin pihaan vievän risteyksen kohdalla, johon kuului kehrääjä. Valitettavasti tämäkin kuului melko kaukaa ja jäi osalla kuulematta kokonaan. Tämän jälkeen suuntasimme takaisin hotellille, koska suurelle osalle oli päivällä mittaa jo melkoisesti.

LAUANTAI

Lauantaina aamuyöllä havahduin hetkeksi ja kuuntelin säätilaa. Sade ei silloin ollut mitenkään erityisen voimakasta. Tänään kävisimme aamulla eri lintulavakohteita läpi ja nyt myös Arja pääsi mukaan. Aamiaisella sovimme starttaavamme retkelle klo 9.00. Suunnitelmana oli ensin mennä Skinnarsin lintutornille, mutta ajon aikana muistin Valön lavan ja nuolihaukan ja luhtakanan toivossa päätin lennosta vaihtaa reittisuunnitelmaa. Olisipa autoissa ollut radiopuhelimet, mutta kaikki retkeläiset seurasivat impulsiivista retkenvetäjäänsä oikeaan osoitteeseen. Valössä sade kuitenkin yltyi rankkasateeksi. Sade oli niin rankkaa, että odottelimme autoissa sen laantumista jälleen siedettävälle tasolle. Valö osoittautui kuitenkin lintujenkin kannalta turhaksi pysähdykseksi. Tuire ja Pirjo päättivät lähteä kirjokerttua etsimään kirkolle, ja me muut jatkoimme matkaa Museon lavalle.

Sade muuttui jälleen maltillisemmaksi ja siedettäväksi. Museon lavalle johtavan tervaleppälehtokujan varrella lauloi hieman epätyypillisen lyhyttä säettä lehtokerttu. Hennan tarkat korvat erottivat myös retken ensimmäisen käenpiian, joka jälleen kerran jäi meiltä muilta kuulematta. Kultarinta lauloi museon pihassa. Sateen vuoksi päätimme jatkaa matkaa Skinnarsin lintutornille. Tuuli ja sade tekivät tarkkailusta vaikeahkoa, eikä uusia retkipinnoja saatu tuolla pysähdyksellä. Tornin alapuolella staijaaminen oli hieman siedettävämpää. Päätimme jatkaa matkaa Peders Aplabodenin kahvilaan pannukakuille. Pirjo ja Tuire liittyivät myös jälleen seuraamme. Peder ja Siv loihtivat meille täyteläiset pannukakkuherkut sillä välin, kun kävimme tekemässä pienen kävelyn rantaan ja takaisin. Rannassa yllättäen lehtokurppa lensi soidinlentoaan juuri ennen keskipäivää. Pikkulinnut olivat hiljaa, mutta joitakin vihervarpusia, hemppoja ja tiklejä oli sentään liikkeellä. Myös niittykirvinen istitteli kävelyreitin varrella. Kävelyn päätteeksi pääsimme nauttimaan Ahvenanmaan pannukakuista ja myös Ari Linna ilahdutti liittymällä retkiseuraamme hetkeksi.

Ari jatkoi Museon lavalle ja meidän oli tarkoituksenamme suunnata takaisin hotellille, kun Ari soitti: jalohaikara Museolavalla!

Koko porukka teki U-käännöksen ja sateinen aamupäivä sai mukavan haviksen hyvin näkyvillä olleesta jallusta, jonka seurana oli myös yksi harmaahaikara. Retki jatkui Arin kanssa siis vielä hetken. Hänkin kertoi nähneensä saman keskipäivän lehtokurpan.

Spontaanin ja antoisan Museo-encoren jälkeen pidimme reilun parin tunnin vaatteiden kuivattelu-, ruoka- ja lepotauon hotellilla.

Lähdimme klo 14.30 jälleen liikkeelle, suuntana Hamnön kirkon lava ja Gamla Kyrkvägenin luontopolku. Sää oli poutaantunut, mutta tuuli voimistui edelleen. Laulavia kirjokerttuja oli alueella nyt ainakin kaksi.

Kirjokertun lajipari pikkulepinkäinen oli vielä monelta näkemättä, mutta nyt sekin oli sen verran näkyvillä, että ainakin Repe sai siitä hyviä kuvia.

Jaanan ja minun ollessa lavalla myös Sissi ja Timo viestittelivät kahden kirjokertun olevan parkkipaikan ja seurakuntarakennusten alueella. Lavalla staijattiin jälleen kovassa valossa ja voimistuvassa väreilyssä riskilöitä, ruokkeja, jotka Timo oli nähnyt jo perjantaina, sekä kaksi paikallisena karilla seissyttä sepelhanhea. Karikukkoa ei kovasta etsimisestä huolimatta löytynyt. Kirkon pihassa puutarhan puolella kiikitti nyt myös käenpiika niin, että nyt sen kuulivat kaikki.

Kirkon luontopolulle lähdettiin munkkiluostarin puutarhan puolelta. Käärmeenpistoyrttejä kasvoi useammassa paikassa ja raunioilla tavattiin myös metsäjänis.

Luontopolku kulki puutarhan poikki tervaleppää, tammea ja pähkinäpensasta kasvavissa lehdoissa ja rantakallioilla. Tuuli oli kuivattanut kalliot kuiviksi ja purojen ylityksistä huolimatta kaikki taisivat selvitä kuivin kengin. Luontopolun antia olivat mm. satakielet, mustapääkertut, lehtokerttu ja kultarinta. Meriharakat lepäsivät rantakivellä nokat piilossa, ja antoivat ensin varsin riskilämäisen vaikutelman itsestään. Kävelyn kohokohta oli reitin varrelta löytynyt pikkutikan pesäkolo, josta koiras juuri tuli ulos ja jatkoi siitä ruuanhakuun. Polku päättyi Hamnön tien sillan kupeeseen ja tieltä pystyi vielä vilkuilemaan Sandvikin rannan suuntaan merta, jossa oli mm. tukkasotkia, tukkakoskeloita ja mustakurkku-uikkuja sekä silkkiuikku. Retkipinnaksi saatiin viimeinkin myös harakka.

Jälleen useamman tunnin ulkoilurupeaman jälkeen yllätti nälkä, ja päivällinen oli sovittu hotellille klo 18.30. Päivällissalissa toinen seurue oli sen verran äänekäs, että iltahuuto päätettiin pitää erikseen vielä päivällisen jälkeen. Ari ja Veli-Pekka olivat myös saapuneet hotellille hyvin dramaattiseksi kääntynyttä jalkapallo-ottelua katsomaan, jossa tanskalaispelaaja sai kesken pelin sydänpysähdyksen ja elvytettiin miljoonayleisön silmien edessä takaisin elävien kirjoihin.

Ilta oli edelleen kovin tuulinen, mutta lähdimme pienellä porukalla (allekirjoittanut, Marjatta, Tuire ja Pirjo, Matti ja Arja) vielä käymään Merivartioston ja tutka-aseman maastossa pensassirkkalinnun toivossa. Tuuli kuitenkin hiljensi tehokkaasti linnut. Lajilistalle saatiin kuitenkin kaivettua vielä luhtakerttunen jonka nopeatempoinen taiturointi kuului tielle melko hyvin. Laulua kesti kuitenkin vain lyhyen hetken. Myös viitakerttunen lauloi lyhyesti kävellessämme takaisin autoille. Päätimme lopettaa retkeilyn tältä päivältä tähän ja puolilta öin pääsimme nukkumaan.

SUNNUNTAI:

Unitunteja ei kertynyt kovinkaan montaa, mutta nukutti kyllä varsin hyvin. Aamulla startti Kirkon lavalle kello 4.15 tuntui hieman silmäluomissa, mutta aamu oli varsin kaunis. Tuuli oli edelleen kuitenkin navakka. Kirkon parkkipaikalla kuulostelimme Marjatan kanssa kirjokerttua ja muita aamun aktiivisia lintuja. Vihervarpunen ja kirjokerttu ilmoittivat läsnäolostaan. Lavalla kova itätuuli muistutti, että varsin kesäinen sää voi hetkessä muuttua jopa kolean kylmäksi ja suorastaan arktiseksi. Ruokit olivat omalla pesimäluodollaan, mutta sepelhanhia ei enää löytynyt. Myöskin karikukkoa etsittiin turhaan rantakivikoista – saattoihan se silti siellä olla. Lavan ympäristössä lauloi pari pensaskerttua ja kirjokerttukin kävi fransiskaaniluostarin läheisessä seljapensaassa rätisemässä. Päätimme lähteä vähän kävelylle kirkon tervaleppälehtoon ja ns. pikkurantaan, joka oli hieman paremmin tuulelta suojassa. Takaisin tullessa polun varrelta löytyi uusi laji, harmaasieppo. Ensimmäinen harmaasieppo koko reissun aikana tuntui hyvin oudolta. Ne tuntuivat olevan alkukesästä tyystin kadoksissa, ehkä sitten menneet suoraan pesimään ja tämän vuoksi hiljaisia. Maatilarakennusten viertä kulkiessa kirjokerttu tuli nyt paremmin esiin koko paikalla olleelle ryhmälle. Päätimme lähteä vielä museon lavalle, kun aikaa oli mukavasti ennen aamupalaa. Museon puutarhassa kultarinta lauloi nyt kuuluvasti ja jallu oli samoilla kalastusapajilla kuin lauantainakin. Lisäksi nyt äänessä oli käenpiika. Palasimme aamupalalle ja pieni virkistäytymishetki tuli tarpeeseen. Aamupalan jälkeen oli kohteena Klobbarsin uusi luontopolku.

Klobbarsin luontopolkustartti oli aavistuksen haasteellinen, sillä reitin alkupää oli merkattu hieman puutteellisesti. Punaiset täplät johdattivat kuitenkin oikealle reitille lopulta. Oppaalle kankea alku tuotti hieman stressiä, mutta tuntui mukavalta päästä katsomaan, miten luontopolku oli kehittynyt sitten lokakuun 2019. Reitti kulki kalliopolkuja samaan tapaan kuin Kalenin luontopolku, askelmia, nousuja ja laskuja oli paljon. Linkkimaston juurelta näkyi hyvin merelle ja sorsaporukka kiinnitti huomiota. Sinisorsien joukosta löytyikin pari haapanaa. Muuten reitti oli lintujen osalta melko vaatimaton sinä päivänä. Ympäristö oli kuitenkin mielenkiintoista, sillä se kulki lammaslaitumien halki, ja varmasti potentiaalisia paikkoja eri vuoden- ja vuorokaudenajoille oli paljon. Ryhmä jakautui kahtia reitin puolivälissä, kun osa halusi kulkea tietä pitkin takaisin Klobbarsille. Kävely oli mukava fyysinen aloitus päivälle, mutta reitin todelliset helmet jäivät aprikoitavaksi ja ehkä seuraavaan kertaan nähtäväksi. Jääkauden uurtamat kalliot olivat toki elämykselliset. Päivän ohjelmassa oli vielä lisää kävelyä, joten tässä vaiheessa ryhmä palasi lepäämään ja syömään. Uni tulikin nopeasti kellon ollessa noin 13.

Jaana muisti aikaisemmilta Kökar -retkiltään Ari Linnan opastaman kävelyreitin, jolle lähtö oli Karlbyn kylästä, ensin Norra Karlbyvägeniä ja tämän jälkeen Svensvägeniä kohti Mjosundia. Reitti kulki lehmälaitumen vierestä jossa osittain lehtojen kätkössä laidunsi emolehmälauma vasikoineen.

Saimme maanomistajalta luvan kulkea reitin päähän saakka vanhan kivilouhoksen alueelle. Timo havaitsi varpushaukan ja Sissi retken toisen harmaasiepon. Mjosundin päässä louhokselle kiivettiin melko huteria tikkaita ja kiipeämiseen kallioiden päälle tarvittiin hieman apukäsiä. Kallioilta olisi voinutkin sitten katsoa merta ja taivasta vaikka koko päivän. Kivitasku pomppi suorakulmion muotoiseksi leikattujen kivenlohkareiden päällä ja tuulikin oli tyyntynyt jo. Mjosundin reitin rantalahdelman ruovikko näytti varsin lupaavalta, vaikka sieltä ei mitään erityisiä havaintoja ollut tehty, eikä kävelyn aikaan kuulunutkaan mitään erityistä. Ajatus mahdollisesta luhtakanareviiristä kuitenkin heräsi väkisin tiheää, okrankeltaista ruovikkoa tarkastellessa.

Takaisin kävellessä saimme seuraavan uuden retkipinnan: punarinta tiksutti tervaleppien kätkössä. Punarintakin on pesäpoikasia ruokkiessaan varsin hiljainen, mutta pesän läheisyydessä kulkeminen ja tietenkin pesästä lähteneet poikaset saavat vanhemmat varoittelevaisiksi. Retken pituus oli edes takaisin noin kuusi kilometria pitkä. Karlbyn kylässä pyöri pieni parvi hemppoja, joiden lentoääniä kuuntelimme Sissin kanssa. Tervakukka kukki runsaana pihoilla ja kävelyreitti oli varsin idyllinen – tämä helppokulkuinen reitti otetaan vakioreitiksi seuraavilla retkillämme. Tukevan lounaan kylläisyys olikin yllättäen kävelyn aikana hävinnyt, ja Brudhällin upea päivällinen maittoi: merisiikaa täyteläisen bearnaisekastikkeen, salaatin ja varhaisperunoiden kanssa, ja jälkiruuaksi Ahvenanmaan pannukakkua pirskahtelevan kirpeänmakean raparperikeiton sekä pehmeän kermaisen vaniljajäätelön kera. Lajilistaus: uusina lajeina tässä vaiheessa siis haapana, punarinta ja harmaasieppo. Sataan lajiin olisi vielä matkaa, ja sääennuste näytti lupaavalta illan suhteen: tyyni, lämmin kesäilta. Edelleen kannattaisi yrittää siis pensassirkkalintua Merivartioston tien varrelta, kehrääjää muillekin sekä uutena ajatuksena Mjosundin ruovikon kätköjen rallus.

Päivällisen päätyttyä lintuharrastajien päivällä oli pituutta jo yli 16 tuntia, mutta silti vielä innokas autosaattue lähti kiertämään Kökarin hämärtyvää iltaa. Ensin ajettiin Mjosundiin. Vastarannan saunamökki herätti ilta-auringon valossa ihastusta ja idyllisiä unelmia. Lintujen osalta oli hiljaista. Rytikerttunen jankkasi ruovikossa ja tervapääskyt singahtelivat taivaalla. Meri oli tyyntymässä ja ilta oli täydellinen. Ryhmä jakaantui tiellä ruovikon alueelle. Joskus olin oppinut, että käsien läpsäyttäminen yhteen saattaisi innostaa luhtakanaa ääntelemään. LÄPS! – hiljaisuuden kuuntelua. Marjatta huusi jotakin, mutta en kuullut mitä. Uusi läpsäytys – hiljaisuus. Sitten sisuunnuin niin paljon, että päätin käyttää puhelimesta luhtakanan atrappia. Sen käyttöä on aina harkittava tarkkaan, mutta nyt yritin. Siirryin lähemmäksi Marjattaa, Pirjoa ja Tuirea ja taas kuulosteltiin. Sitten hiljaisuuden rikkoi metallisen luonnoton ”kr kr kreeeeeeiiii”. Siinä se oli, luhtakana, retkipinna numero 95.

Ilta-ajelu jatkui ennen Kalenin luontopolun parkkipaikkaa sijaitsevalle ojalle Hamnön tiellä. Kuvauksellinen usva nousi ojasta ja lehtokurppia soidinsi ainakin kolme: kahdestaan, yksin ja kolmistaan.

Viitakerttunen lauloi vaimeasti jossakin kaukana Antonsin suunnalla. Merivartioston tiellä mainitsemisen arvoista oli ainoastaan varoitteleva luhtakerttunen ja illan hämyssä matalassa katajassa päivystänyt pikkulepinkäinen, jotka jäivät tuon reissun anniksi. Tervaleppälehdosta kuului punarinnan ja laulurastaan korkeaa varoitusvihellystä, mutta petoa emme löytäneet. Ehkä me aiheutimme tuon vakavamman tason hälytyksen, mutta varsin usein juuri tuo varoitus tarkoittaa välitöntä kuolemanvaaraa, ja on tarkoitettu sellaisille superpedoille kuten varpuspöllö, varpushaukka, näätä tai kissa. Kehrääjää kuulosteltiin vielä Anton´s Gesthemin edustalla, mutta se pysyi siihen hetkeen vaiti. Kellokin läheni jo keskiyötä ja vielä olisi yksi varhainen aamuhetki maanantaina. Sunnuntain retkeily päätettiin tähän.

MAANANTAI

Maanantaiaamu käynnistyi viideltä. Aamu oli tyyni ja selkeä. Nyt olisi hyvä hetki staijata vielä Hamnön kirkon lavalta. Alkuun pysähdyimme kuitenkin Överbodan lavalle etsimään tavia. Lapasorsia, sinisorsia, mustakurkku-uikkuja, silkkiuikkuja, harmaahaikaroita, punajalkavikloja ja niin edelleen, mutta ei taveja. Ruskosuohaukka pyörähti ruovikon yllä saaden punajalkaviklot ja sorsat paniikkiin. Matka jatkui kohti Hamnötä, jossa jäimme Repen kanssa tarkastamaan Sandvikin suuntaan aukeavaa lahtea. Tukkakoskeloita, tukkasotkia, naurulokkeja, pilkkasiipiä, mustakurkku-uikkuja sekä ruovikossa kähmyilevä nokikana. Laji numero 96. Tästä jatkoimme kirkon lavalle ja puutarhaan. Nyt ruokkikalliot olivat hyvin näkyvillä ja sikarin muotoiset ruokit menivät ja tulivat. Ruokkien ravinnonhakureissut saattavat olla hyvin pitkiä. Esimerkiksi etelänkiislat ja riskilät hankkivat ravinnon yleensä pesimäluodon lähivesiltä, mutta ruokit saattavat lentää ulkomerelle saakka. Aamuhetki kului nopeasti ja oli aika lähteä aamupalalle, jossa julistettiin retken kokonaislajimäärä: 96. Nokikana jäi viimeiseksi. Lintulajimäärän lähimmäksi veikannut Matti voitti purkillisen Peders Aplagårdin omenahilloa. Uusia lajeja ei enää kotimatkalla havaittu. Timon sanoin, mieli jäi kuitenkin pitkäksi aikaa Kökarin tervaleppälehtojen lumoihin. Tänne täytyy jälleen palata. Kiitos Jaana, Timo ja Henna, Pirjo, Arja, Sissi, Marjatta, Reijo ja Ulla, Matti ja Tuija sekä Tuire antoisasta retkestä.

Kirjoitti Suvi Riihiluoma

Päivämäärä 22.2.2020 tuntui varsin hyvältä talviretkelle Vuosaaren Porslahden alueelle. Talvi 2019-2020 on kuitenkin varsin epätavallinen, talvilintukävelyn keli heijasteli osuvasti kulunutta ”talvea”: lämpöä +5, vettä satoi kaatamalla ja tuuli kävi myrskylukemissa. Tästä huolimatta kymmenkunta urhoollista lähti kiertämään Porslahden lintupaikkoja.

Aloitimme retken alueen suurimmalta ruokinnalla Omenamäeltä. Oskun ruokinta tarjoaa linnuille murkinaa kesät talvet. Sateesta huolimatta tali- ja sinitiaisia oli runsaasti, mustarastaita, viherpeippoja, varpusia, viherpeippo ja rasvamuruja nokkiva hippiäinen löytyivät Oskulta. Matka jatkui kohti jäähallin aluetta, jossa on viime aikoina ollut hyvin tikkoja ja tuiki harvinaiseksi käynyt fasaani. Tikat pysyivät piilossa, samaten fasku. Räkättirastasparvi nousi läheisen kasvimaan vierestä ja muutama tikli lennähti Porslahden ruokinnan suuntaan. Kävelyn seuraava kohde oli Lokkisaarentien ruokinnat, joilla tällä kertaa oli keltasirkkuja, viherpeippoja, punatulkkuja ja pikkuvarpusia. Myös retken ainoa tikkalaji nähtiin Lokkisaarentiellä, valitettavasti vain käpytikka osui tällä kertaa kohdalle.

Parin tunnin kierros päätyi Oskun ruokkimalle, jossa kanahaukka esitti hurjan syöksyn tavoitellessaan pulupaistia. Gena jäi ilman ateriaa, mutta säväytti mukavasti muuten lajimäärältään vähäistä retkeämme.

Oppaana Mikko Salonen

Havaitut lajit: isokoskelo, kanahaukka, harmaalokki, kesykyyhky, käpytikka, räkättirastas, mustarastas, hippiäinen, talitiainen, sinitiainen, varis, varpunen, pikkuvarpunen, tikli, viherpeippo, vihervarpunen, punatulkku ja keltasirkku. Yhteensä 18 lajia.

Tapanilan talvilintuja etsiskeltiin kerrassaan keväisessä säässä. Eilisen myrsky oli onneksi yön aikana laantunut. Tapanilan asemasillalle oli kertynyt runsaan 40 retkeläisen joukko, nuorimmat osallistujat vielä lastenrattaissa. Sillalta havaittiin retken ensimmäiset linnut: naakat ja varikset. Lyhyt kävely toi meidät Longinojan varteen. Longinoja näyttää tällä hetkellä runsaiden vesisateiden seurauksena enemmän joelta kuin ojalta. Sinisorsien pariutumismenot olivat täydessä vauhdissa. Longinojalla on talvehtinut parinsadan sinisorsan joukko.

Fallkullan pelloilla katselimme kaartelevaa varpushaukkaa. Yltä kuuluva sirahdus paljasti keltasirkun. Tiklien ääniä kuului Fallkullan kartanon metsiköstä. Puiden latvoissa näkyikin kymmenisen tikliä. Muutama punatulkkukin vihelteli hiljakseen. Sini- ja talitiaiset, viherpeipot lauloivat. Kyyhkyjä katseltiin tarkasti, josko näkyisi kevään ensimmäinen uuttukyyhky. Puluja olivat kaikki.

Fallkullan kotieläintilan pihalla pidettiin vartin tauko. Harmi kyllä tänä vuonna ei laskiaissunnuntaista huolimatta saatu nauttia Fallkullan pullakahveista koska Kilikuppila oli kiinni. Kuusi juhlapukuista harmaalokkia lensi ylitsemme. Kevätmuuttoa! Linturuokintapaikalla saatiin vertailla varpusen ja pikkuvarpusen eroja. Paluumatkalla Longinojan varressa katselimme vielä tikkojen rei’ittämää raitaa, palokärki pitkine kielineen oli ollut asialla.

Retkellä havaitut lintulajit: naakka, varis, sinitiainen, talitiainen, pulu, mustarastas, varpunen, sinisorsa, viherpeippo, varpushaukka, keltasirkku, tikli, punatulkku, harakka, pikkuvarpunen, harmaalokki

Oppaina Sami Kiema ja Jaana Sarvala

Retkikertomuksen kirjoitti Jaana Sarvala

Sunnuntaiaamuna auringonnousun aikaan Kulosaaren kartanolle löysi peräti 50 retkeläistä, joista lapsia 2 (n. 4 v ja 10 v). Keltasirkkuja, käpytikka ja punatulkkuja äänteli ja näyttäytyi aloituksessa.

Astelimme Kivinokan lintulavalle, matkalla kerroin menneiden vuosien havaintoja Kivinokasta, lehtopöllöstä, näädästä, joka on hyörinyt pöllönkin pöntöllä, viimeksi vuosi sitten. Vihervarpuset olivat äänekkäitä. Käpylintuja lensi jossain kauempana.

Lintulavalla katselimme vanhaa merikotkaa, joka istui ja liihotti Klobbenilla, ja lopuksi tuli aivan lavan edustalle ruovikon ulkoreunalle koppaisemaan veteen jotain – mutta mitään ei kynsiin tarttunut. 

Isokoskeloita sukelteli myös siinä, niiden seuraan liittyi yksi nuori merilokki. Kyttäämään, jos saisi anastettua koskeloilta kalan.

Pohjantikan kuorima kuusi oli lavan vieressä kenollaan, mutta tätä tikkaa emme nähneet. Käpytikka naputti pajallaan yhden kuusikelon huipussa. Saunalahdella näkyi pari pajusirkkua. Puukiipijäkin.

Polun varressa Fastholmaan mennessä pari punakylkirastasta pöyhi lehtiä. Vihervarpusia oli äänekkäinä tervalepissä. Kahvitaukoa sitten Fastholman eteläpuolen ruokinnalla. Nakkeli ja punarinta oli näkynyt siinä lauantaina, kertoi yksi osallistuja, mutta nyt ei ollut perustinttejä ja mustarastasta kummempaa. Talitiainen lauloi, 4 v osallistuja sanoi kuulleensa tiltaltin, äitinsä sanoi että älä nyt…  Mitäs siitä, en puuttunut määritykseen.

Menimme Fastholman kärjen kalliolle tähystämään vielä kaukoputkella merikotkaa, joka istui Klobbenissa haikaranpesässä. Lintutornin jätimme väliin, kun joukkomme oli niin iso ettei kaikki olisi sinne mahtuneet.

Fastholman pohjoispään ruokinnalta löysimme rengastaja Tatu Hokkasen. Hän näytti kuinka käpytikka ja talitiainen saivat jalkaansa renkaan. 

Paluumatkalla osa palasi Jounin kanssa lähtöpaikalle Kivinokkaan, osa nousi Majavakalliolle tähyilemään ja meni sieltä metrolle.    Laulujoutsenperhe oli kaukana Hakalan edessä. Hieno Vanhankaupunginlahden maisema, matalat rannat jäässä, muuten aallot välkkyivät. Aurinko alkoi pilkottelemaan.

Ei niin paljon noita “parempia” lajeja löydetty, mutta merikotka piti tunnelmaa yllä, sen katselu kaukoputkella oli monille uusi juttu. Ja jos ei aina näy mitään, niin voi kertoa niistä vanhoista ja viimeaikaisista havainnoista, omista ja muiden.  

Oppaina Jouni Rytkönen ja
Eero Haapanen, joka kirjoitti retkikertomuksen

Tringan retkivuoden avaus tarjosi tukun tavanomaisia lintulajeja aurinkoisessa mutta tuulisessa säässä – ja bonuksena kolme nisäkäslajia.

Tiklit, viherpeipot ja varpuset tapailivat jo kevätlaulua aurinkoisissa suojapaikoissa, mutta merellä viime kävi siihen malliin, että länsirannalla ei pystynyt staijaamaan hakematta valleilta suojaa.

Meristaijin jäädessä väkisin vähiin, saimme tyytyä muutamaan alliin. Vesilinnut näkyivät vain ajoittain uidessaan aaltojen harjalla ja häviten taas. Yksi merikotka käväisi tarkastamassa tilanteen, ja hyvin kaukana etelässä, merimerkin päällä, päivysti merimetso tai mahdollisesti kaksi.

Kaukoputket eivät meinanneet tuulessa pysyä paikallaan, joten merimetsosta ei saanut paljoakaan selvää. Suojan puolella isokoskelot, sinisorsat ja telkät komeilivat auringonpaisteessa. Kala- ja harmaalokkeja näkyi tottakai, joskin nekin pääosin tuntuivat pakkautuvan Kauppatorin edustalle paremmille apajille ja tuulensuojaan.

Useat tilhi- ja räkättirastasparvet lentelivät päämäärättömän oloisesti ylitsemme. Muutamilla ruokintapaikoilla keskityimme tarkkailemaan pikkulintuja sekä fasaaneja, joita saaressa oli ainakin seitsemän.

Yleishavaintona varpunen tuntui olevan pikkuvarpusta yleisempi, ainakin ruokinnoilla.

Viherpeippoja näkyi muutamia, ja kenties retken parhaana lajina järripeippoja kaksi, joskaan läheskään kaikki retkeilijät eivät niitä nähneet, koska linnut hakivat tiukasti suojaa ruokintojen tienoilla. Lintujen varovaisuus ruokintapaikoilla oli varsin loogista, koska saaressa saalisteli nälkäinen kanahaukka. Hetkellinen jännitysmomentti koettiin, kun oli epäily mahdollisesta ohi lentäneestä ja kenties vallien taakse laskeutuneesta tunturikiurusta, mutta mitään ei etsinnöissä löytynyt.

Rusakko Kustaanmiekassa ei juuri yllättänyt ketään, mutta sen sijaan nisäskäspuoli karttui mukavasti paitsi harmaahylkeen niin myös minkin ansiosta. Minkki ui kala kidassaan Iso Mustasaaresta salmen yli Susisaareen rantautuen kalliolle ja häviten lopulta rantakiveyksen koloihin. Saaliskala jäi määrittämättä, mutta epäily oli vieraslaji mustatäplätokon suuntaan, mikä antaisi minkille tietynlaisen synninpäästön, kun muistetaan, että minkki luokitellaan itsekin “kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi”.

Rusakko Kustaanmiekassa ei juuri yllättänyt ketään, mutta sen sijaan nisäskäspuoli karttui mukavasti paitsi harmaahylkeen niin myös minkin ansiosta. Minkki ui kala kidassaan Iso Mustasaaresta salmen yli Susisaareen rantautuen kalliolle ja häviten lopulta rantakiveyksen koloihin. Saaliskala jäi määrittämättä, mutta epäily oli vieraslaji mustatäplätokon suuntaan, mikä antaisi minkille tietynlaisen synninpäästön, kun muistetaan, että minkki luokitellaan itsekin “kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi”.

Retken lajisaldoksi tuli 28, mikä on vuodenaika ja olosuhteet huomioon ottaen suuruusluokaltaan odotettu tulos.

Retkeläisiä oli 45, oppaina Niko Björkell, Teemu Sirkkala ja Peter Buchert

Kirjoitti Peter Buchert